Prahan keväässä

Toissayönä heräsin voimakkaaseen sadekuuroon ja pysyin sen jälkeen pitkään hereillä. Kuulin Břevnovin luostarin aamukellot, en ole ihan varma, mihin aikaan ne soivat, mutta veikkaan, että viiden maissa. Makasin peiton alla hiljaa ja mietin Pavelia , niitä lukemattomia keskusteluja, joita olen hänestä käynyt suuntaan ja toiseen kaikkina näinä vuosina. Se, miten hän tähän ihan majapaikkamme vieressä olevaan luostariin päätyi viimeisiksi luostarivuosikseen, on minulle arvoitus. Ehkäpä sattumalla on tässä osansa, kuten niin isossa osassa elämää. Vuoden 2011 kesällä juttelin erään antikvariaatinpitäjän kanssa kirjekokoelmasta, ja keskusteluun liittyi ystävällisesti nyt jo edesmennyt kirjailija Kai Linnilä . Hän sanoi, että jos hän saisi valita, hän kirjoittaisi Pavelista. Tietämättä mihin olin ryhtymässä päätin tietysti kirjoittaa koko aineistosta, mutta ehkä se oli kohdallani silti paras ratkaisu. Viimeksi keskustelin Pavelista Kaarlen yliopiston arkiston johtajan kanssa. Yliopistolle on e...

Olemme viikonlopun vietossa  Krkonošella, tarkemmin ottaen Vrchlabíssa, elikä Ylä-Elbellä. Tässäpä on yksi vaihtoehto, jos haluaa nähdä muutakin kuin Prahaa. Vastaavanlaisia pikkukaupunkeja on  Krkonošella ja muilla T šekin vuorilla muitakin, mutta tätä ainakin voi suositella. Näitä saksalaistyyppisiä taloja on täälläkin, kuten Sudeeteilla yleensäkin. Tässä kyseisessä talossa toimi kiva kahvila.  Krkonošen juttu on kaupunkitalojen edustojen holvikäytävät. Niiden tehtävä on ollut suojata taloja sään armoilta ja antaa kauppiaille lisätilaa tehdä bisnestä, sateelta suojassa. Kaupunki on pieni, viehättävä, suurin osa taloita on hyvinhoidettuja.  Eilen oli myös kirkkojen yö, jolloin paikallisessa kirkossa lauloi hyvätasoinen kuoro.  Toivoisin, että Suomessakin järjestettäisiin joskus kirkkojen yö, jolloin voisi mennä matalalla kynnyksellä tutustumaan erilaisiin kirkkoihin ja saamaan ehkä kasvot niissä kävijöille. Tämän blogipostauksen pääpontti lienee on, että kannat...

Sarjassa Prahan piilohelmiä esittelen tällä kertaa paikan, joka ei oikeastaan ole piilossa, mutta helmi se on kuitenkin. Nimittäin käsityötaiteen museon, joka on melkein Rudolfinumia vastapäätä. Osoite on 17. listopadu 2. Rakennus on upea ja se on hiljattain kunnostettu. Aivan mykistävä, suorastaan. Tällä kertaa siellä oli näytteillä mm. tšekkiläisen muotilegendan Hana Podolskán  (1880-1972) suunnittelemia vaatteita. Hän on suunnitellut mm. presidentti Benešin vaimolle iltapukuja, kyseessä on siis ensimmäisen tasavallan ikoninen tyylivaikuttaja. Tässä muutamia otoksia Podolskán luomuksista. Se vähän enemmän piilossa oleva helmi on museon kirjasto. Sinne pääsee, kun nousee pääovelta suoraan alkavat portaat ylös, ovi on vasemmalla. Kirjaston käyttämiseen ei tarvita pääsylippua eikä se maksa mitään. Siellä on myös asiakas-wifi. Kysyin kirjastonhoitajalta, saako kirjastoa käyttää kuka tahansa. Kuulemma saa. Ainoastaan, jos joutuvat hakemaan aineistoa varastosta, on...

Viime kesänä kirjoittelin Emmauksesta, luostarista lähellä Kaarlen aukiota. Tänään palasin sinne, koska olin jostakin syystä niin lumoutunut paikan tunnelmasta ja erityisesti seiniä kiertävistä maalauksista, jotka ovat ottaneet osumaa aikojen kuluessa. Luostariinhan osui amerikkalaisten pommi, joka oli tarkoitus pudottaa Dresdeniin... Tosin pelkästään pommi ei ole tehnyt näitä tuhoja, vaan aikojen saatossa kuvat ovat rappeutuneet.Voi olla, että en viimeksi huomannut isoja infotauluja, jotka paljastivat ratkaisisun tämän kuvasarjan arvoituksen. Saattaa yhtä hyvin olla niinkin, että nämä taulut ovat ilmaantuneet syksyn aikana. Joka tapauksessa, osa kuvista oli täysin tuhoutunut eikä vuosisatoihin kenelläkään ollut käsitystä siitä, mitä puuttuvissa kuvissa on aikanaan ollut. Sarjan kokonaisuudesta oli kuin olikin säilynyt tieto, yllättävässä paikassa, Uppsalan yliopiston kirjastossa. Lista kuvista ja niiden järjestyksestä on oletettavast jonkun tuntemattoman ruotsalaisen opiskelija...

Yksi tutkimukseni suola on arkistokäynnit, kuten ehkä joku tarkkaavaisempi lukija on saattanut huomatakin. Tällä kertaa minulla on ollut arkistoissa sekä onnea että epäonnea. Epäonni liittyy luostareihin. Ehkä luittekin jo taannoisesta käynnistäni Emmaus-luostariin ja saamaani vastaanottoon siellä. Kansallisarkistossa oli luettelo heillä säilytettävistä Emmauksen asiakirjoista. Luettelo vaikutti alkuun lupaavalta, jopa olutlaskut on säilytetty! Mutta kun päästään vuosiin 1930-1945, jotka minua kiinnostaisivat, on luettelossa käytännössä aukko. Dokumentin rippusia on siellä täällä, mutta käytännössä tiedot puuttuvat. Tämä johtuu siitä Amerikkalaisten vahingossa Prahaan pudottamasta pommista. Tänään ajattelin, että todella toivon niiden lentäjien kuulleen aikaansaannoksestaan ja hävenneen tätä lopunelämäänsä. Sota on sotaa, mutta silti... Toinen minulle kiinnostava luostari on Želiv. Sen arkistot ovat myös hukassa juuri näiltä minulle kriittisiltä vuosilta. Kukaan ei oikein osaa...

Monikaan matkailija ei eksy Kaarlen yliopiston päärakennuksen, Karoliniumin näyttelyihin. Harmillista, sillä yleissivistävä tieto ei tee pahaa kenellekään. Vielä harvempi on (vielä) tietoinen, että kun Karoliniumissa on näyttely, on mahdollista käydä 11 metrin syvyydessä, maanalaisessa kellarikerroksessa. Oikeastaan kyseessä on vanha maataso, mutta kuten kaikissa vanhoissa kaupungeissa (esimerkiksi Suomen Turussa), uutta on rakennettu suoraan vanhan päälle ja vanhimmat kerrokset ovat painuneet maan alle. Tämän ilmiön tosiaankin jokainen Aboa Vetuksessa vieraillut tuntee. Karoliniumin maanalaisessa kerroksessa on yliopiston historiaa valottava näyttely. 1300-luvulla perustetun yliopiston historia on ollut varsin monivaiheinen. Instituutio on nähnyt kaikenlaista Hussilaissodista ja 30-vuotisesta sodasta Euroopan hullun vuoden kautta ensimmäisen tasavallan idealismiin, natsimiehitykseen ja samettivallankumoukseen. Kielipoliittisesti se on ollut latinankielinen, sittemmin kaksikielinen (...

Tällä reissulla tuli käytyä Klatovýn ykkösnähtävyyttä katsomassa, eli katakombeja. Olen Roomassa viimeksi sellaisissa käynyt, eikä mitään erityistä tainnut jäädä mieleen. Nyt on pakko sanoa, että jos olisin tiennyt, millainen kokemus on, olisin jättänyt väliin. Näytteillä oli varsin avoimesti ja yleisöä lähellepäästävästi alueella eläneiden (lähinnä) jesuiittojen muumioita. Ruumiit oli puettu, osittain vähän hullunkurisesti, ja niitä sai kuvata vapaasti, tai ainakaan ketään ei kielletty. Itse en kuvannut muumioita, ajatus tuntui jotenkin hirveän inhottavalta. Itse rakennelmina katakombit olivat tietysti kiinnostavat. Sillä lailla ne mielestäni pitäisikin esittää. Tiloissa oli myös jesuiittanäyttely, joka ei sekään mitenkään parantanut oloani, koska se sisälsi varsin yksityiskohtaisia kuvauksia ruoskimis- ja muista itsensäkiduttamisharjoituksista. Amerikkalainen tuttuni sanoi, että paikassa on hänen mielestään tietyllä tavalla hieman friikki sävy. Onneksi en siis ole ajatuks...

Olinpa tänään sitten Kutná Horan aluearkistossa haeskelemassa  lisää tietoa Františekin koulutuksesta. Joskus tuntuu, että minun on pakko kulkea kaikki sivupolut ja kiertotiet. Arkistonhoitaja nimittäin sanoi, että hän oli niin kiinnostunut siitä, mitä teen, että oli yrittänyt tutkia dokumentteja puolestani etukäteen, ja oli löytänyt Františekin vain yhdestä lukion vuosikirjasta hänen nimensä. Kukaan ei arkistossa tajua, miten hän yhtäkkiä ilmaantuu kolmannelle luokalle. Alan käydä aineistoa läpi ja totean täsmälleen saman asian kuin arkistonhoitaja. Selailen seuraavaksi tilaamiani opettajienkokousten pöytäkirjoja, ja yhdessä niistä on alleviivattu yksi kohta ja piirretty huutomerkki viereen. Siinä lukee, että kokouksessa on keskusteltu oppilaista, jotka ovat hakeneet kaupunkikoulusta lukioon. (Kaupunkikoulu oli aikanaan jonkinlainen nelivuotinen kansakoulun jatkokoulu.) Aikani pöytäkirjoja selailtuani löydän päätöksen, jossa mm. František on päätetty ottaa kouluun. Pyydän s...

Nové Město na Moravě on tunnettu hiihtourheilusta, erityisesti ampumahiihdosta. Minulle paikkakunta on tuttu Marenkan ja Franti šekin koulukaupunkina, ja tänään pääsin ensimmäistä kertaa paikan päälle. Ensimmäinen löytöretkeni tällä reissulla suuntautui museoon. Sieltä yritin löytää edes hieman tietoa vuosista 1900-1902, jolloin kyseinen rakastunut pari olivat yhtä aikaa koulussa. Kuvia löytyy, mutta hyvin vähän mitään erityisen konkreettista. Arkiston mielenkiintoisin anti taisi olla se, kun yhdestä laatikosta putkahti esiin presidentti Masarykin allekirjoittama muistokirja. vuodelta 1928, jolloin hän vieraili kaupungissa. Hipaisin sormella hänen nimikirjoitustaan ja tunsin koskettaneeni suuruutta. Kuvituksen on tehnyt paikallinen taiteilja, Karel Nemec . Nemec on myös tehnyt paikallisen katolisen kirkon maalaukset. Pelkästään niiden takia kannattaa tulla kaupunkiin.  Ehkä tämän päivän mielenkiintoistin juttu oli kirjeissä mainittujen paikkojen etsiminen. Kävelimm...

Tšekin tasavallassa matkustaminen on varsin turvallista, mutta hyvin erilaista kuin Suomessa. Tänään matka vei Želivin luostariin. Kaukoliikenteen bussi vei ensin Humpoleciin asti, sieltä lähti pienempi paikallisliikenteen bussi itse luostarille. Tai olisi lähtenyt, kun olisin hypännyt kyytiin. Tilanne meni nimittäin niin, että taas ylpeyttä tuntien osasin kysyä neuvoa, miten mennään postin pysäkille. Edelleen ylpeyttä tuntien osasin kysyä pysäkillä istuvilta mummoilta, lähteekö Želivin bussi tästä. Mummot sanoivat sen lähtevän, mutteivät tienneet, mihin aikaan. Tarkistin aikataulusta, että netistä ylös kirjoittamani aika täsmäsi, ja täsmäsihän se. Minuutilleen tuohon aikaan pysäkille ajoi bussi, ja kaikki mummot lastautuivat siihen. Päättelin tästä, ettei tämä voi olla minun bussini, koska mummot eivät kerran tienneet, mihin aikaan se menisi. Kysäisin vielä yhdeltä nuorehkolta mieheltä asiaa, ja hän sanoi, ettei tämä ole Želiviin menossa, vaan jonnekin, mistä en saanut selvää. Bussi...

Olin tänään kävelyllä Vyšehradin linnoituksella vanhan partiolaistädin kanssa. Siellä hurahtikin koko päivä mukavasti. Tässä ensimmäisessä kuvassa näkyy roomalaisaikainen rakennus. Olen Vyšehradista blogannut aiemminkin, mutta hieno paikka on uusien kirjoitusten arvoinen. Suosittelen lämpimästi vierailua tälle kukkulalle, jolle on haudattu menneiden aikojen kuninkaita, jotka ovat eläessään pitäneet hovia täällä. Prahan linna on kiistatta hieno, historiallinen ja näkemisen arvoinen, mutta Vyšehrad on myös. Erityisesti jos haluaa pysytellä turistilaumojen ulkopuolella, kannattaa tulla tänne. Metro tuo perille, mutta kävelyä mukulakivillä on jonkin verran, joten suuret turistiryhmät yleensä menevät jonnekin muualle (Kaarlen sillalle, Vanhankaupunginaukiolle, Malá Stranaan). Vyšehradissa on myös maan kiinnostavin hautausmaa (josta olen myös blogannut aiemmin, mutta ei se mitään, kertaus on opintojen äiti). Sinne on haudattu paljon suurmiehiä. Jana , jonka kanssa tänään kävelin, tuns...