Prahan kattojen yllä ja maan pinnallakin

Kansallismuseon arkistossa vierähtääkin pidempään kuin pari päivää. Tämä on arkistoista ehdottomasti yllätyksellisin. Sain suuret määrät laatikoita, joihin oli koottuna aina tietystä henkilöstä aivan kaikki mahdollinen mitä arkistossa sattui olemaan. Esimerkiksi sota-ajan presidentin, Edvard Benešin laatikosta löytyi tällainen kirja. Siinä on joku jugoslavialainen toimittaja kirjoittanut painavaa asiaa, joka on oiken englanniksikin käännetty. Tulee ihan mieleen turkulaisantikvariaatin ikkunassa oleva "kuukauden omituinen opus". Tämä kirja olisi kyllä siinä sarjassa kirkkainta kärkeä.


Lisäksi löytyi numero julkaisusta nimeltä Slavonic Monthly, vuodelta 1945.Tuo numero tuntui keskittyvän lähinnä tšekkien asiaan, mistä syystä se varmaan olikin otettu talteen ja laitettu kokoelmaan. Lehdessä oli kaksi pöyristyttävää kirjoitusta. Ensimmäisen oli kirjoittanut joku amerikkalainen pappi ja siinä kehuskeltiin hirveästi Tšekkoslovakian vakaasti kristillisellä historialla ja arvopohjalla, miten se on niin paljon enemmän kristillinen kuin esimerkiksi USA:n syntyhistoria. Ehkä ensimmäinen presidentti Masaryk sitten tosiaan oli kristitty, minulla ei ole asiasta tarkempaa tietoa. Onhan tällä alueella tietysti pitkä uskonsotien historia lähtien joistakin hussilaissodista, mutta enpä nyt osaisi tuota nähdä mitenkään erityisen suurena siunauksena. Tässä muuten presidentti Masarykin kuva.


Toinen artikkeli taas opetti, että tšekkien täytyy pian oppia kuluttamaan ja ostamaan tuontitavaraa. Kansakunnan pitää kuulemma panna raha liikkeelle, vaikka yksityinen ihminen voikin olle joskus järkevämpi säästäessään. Artikkelissa myös arveltiin, että kun Saksan teollisuus on raunioina, niin tšekkiteollisuus tulee nousemaan. Kyllähän tšekeillä oli vanhastaan teollisuutta ja teknologiaa, mutta olihan se Saksan sodanjälkeinen nousu aika huikea!  Surullinen mieli tulee siitä, että loppujen lopuksi täällä sitten elettiin ankeuden ja niukkuuden keskellä, tyypilliseen kommunismin tyyliin. Eipä näitä historian käänteitä osannut kukaan ennustaa, mutta siitä huolimatta tuostakin tekstistä kuulsi läpi hyvin ärsyttävällä tavalla amerikkalainen kaikkitietävyys ja täydellinen ymmärtämättömyys kokonaisuudesta. Kun taaksepäin katsoo, niin onhan täällä nyt teollisuus elpynyt aika mukavasti, mutta uskonto sen sijaan ei ole; tämä maa on euroopan ateistisin.

Löysin lääkärin ja hänen vaimonsa sota-aikaisen vankilakirjeenvaihdon. Pitää ensi kerraksi opetella sanomaan, että haluaisin kopiot noista kirjeistä. Ne oli suurimmaksi osaksi saksaksi kirjoitettuja ja vieläpä niistä löytyi puhtaaksi kirjoitetut versiot. Vaikka ajankin kanssa kirjekuori rapistuu, niin silti tästä kuoresta huomaa sen, miten malttamattomasti se on avattu. Omaa tarinaansa puhuu sekin.


Kävin tänään myös yhden paikallisen tytön kanssa näkötornissa ja kahvilla. Hänen kanssaan keskustelimme siitä, miten käsitys historiasta riippuu keneltä kysytään. Jokaisella tuntuu olevan omat ajatuksensa ja kokemuksensa. Tämä ehkä kärjistyy vielä maassa, joka on ollut miehitettynä ja joka on keskellä Eurooppaa. Tässä vähän maisemaa näkötornista.


Olen taas kehittynyt kaupassakäyntitaidoissani. Tajusin tänään, että palvelutiskeillä pyydetään dekagrammoissa, ei sadoissa grammoissa. Hinnat tosin ovat sadoissa grammoissa, mutta kukapas nyt tällaisiin pieniin epäjohdonmukaisuuksiin viitsii kiinnittää huomiota. Ensi kerralla kokeilen minäkin dekagrammoissa tilaamista, ehkä saan vähän lähemmäs toiveitani osuvia määriä. Tänään kun pyysin 200 grammaa salaattia, sain 140. Tulin siihen tulokseen, etteivät he voi kuulla mitenkään noin väärin, mutta länttäävät vain jotakin siihen rasiaan. Keksin kuitenkin, että voinhan pyytää kahta vähän erilaista salaattia, siten pääsen hieman lähemmäs toivomaani määrää. Ei täällä muuten paikallisetkaan äännä tuotteiden nimiä, osoittavat vaan ja sanovat: "Tuota 30 dekaa."

Tässä kuvaa tämänpäiväisiltä kahveilta. Täällä on todella hyviä pannukakkuja, vähän samaan tapaan tehtyjä kuin Virossakin. Tilasin näköjään suklaatakin pannukakulleni, mutta eipä tuo niin vaarallista. Täällä oppii hyvin suurpiirteiseksi ja armahtavaiseksi itseään kohtaan.


Kauniiksi lopuksi vielä  kertomus tämäniltaiselta kotiinpaluumatkaltani. Perjantai-ilta, turistisesonki alkanut. Moni kiiruhtaa kaupungin sykkeeseen, mutta myös kotimatkalaisia on paljon. Osa on menossa junille lähteäkseen mökkeilemään. Yhtä kaikki, metrojunat tupaten täynnä kiireistä väkeä kauppakasseineen, matkalaukkuineen ja reppuineen.

Tasavallan aukiolla menen metron oven viereen odottamaan, että poistuvat matkustajat pääsevät ulos. Ihmettelen, kun kukaan ei vaunusta hievahda mihinkään, ei voi olla niin, ettei kukaan jäisi Tasavallan aukiolla pois. Hetken päästä väki tunkee itsensä muutaman henkilön muodostaman ihmisbarrikadin läpi, ihmisbarrikadi ei havaitse, että heidän läpi tungetaan, joten väki työntää lopulta heidätkin ulos ja asemalaiturille.

Sisääntulevien virrassa he sitten päätyvät takaisin vaunuun, hieman ajelehtien, mutta kuitenkin. Mietin närkästyneenä, että kuka voi olla noin toope, ettei näe viikon pahinta ruuhkapiikkiä, vaan töröttää siinä kohdassa mihin on sattunut metroon astumaan. Kun ovet sulkeutuvat takanamme, hyvin kuuluva naisääni sanoo: "Myö vähän säikähhettiin että piästäänkö myö ollenkaan ennää takasi."

Keskityn tekstiviestien purkamiseen ja toivon, ettei mikään päälläni oleva vaate tai asuste paljasta minua suomalaiseksi. Samalla totean puolisynkästi, puolihumoristisesti, eli oikein tšekkihuumorin hengessä, että olisihan minun tuo pitänyt arvata.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi tsekkinaiset pakenevat pääsiäisenä?

Tapaturman sattuessa Faustin taloon

Novellini