Prahan keväässä

Viime kesänä kirjoittelin Emmauksesta, luostarista lähellä Kaarlen aukiota. Tänään palasin sinne, koska olin jostakin syystä niin lumoutunut paikan tunnelmasta ja erityisesti seiniä kiertävistä maalauksista, jotka ovat ottaneet osumaa aikojen kuluessa. Luostariinhan osui amerikkalaisten pommi, joka oli tarkoitus pudottaa Dresdeniin... Tosin pelkästään pommi ei ole tehnyt näitä tuhoja, vaan aikojen saatossa kuvat ovat rappeutuneet.Voi olla, että en viimeksi huomannut isoja infotauluja, jotka paljastivat ratkaisisun tämän kuvasarjan arvoituksen. Saattaa yhtä hyvin olla niinkin, että nämä taulut ovat ilmaantuneet syksyn aikana. Joka tapauksessa, osa kuvista oli täysin tuhoutunut eikä vuosisatoihin kenelläkään ollut käsitystä siitä, mitä puuttuvissa kuvissa on aikanaan ollut. Sarjan kokonaisuudesta oli kuin olikin säilynyt tieto, yllättävässä paikassa, Uppsalan yliopiston kirjastossa. Lista kuvista ja niiden järjestyksestä on oletettavast jonkun tuntemattoman ruotsalaisen opiskelija...

Eilen iltapäivällä sain tiedon, jota olin metsästänyt jo ties kuinka kauan; missä parhaiten voi selailla vanhoja tšekkiläisiä kirkonkirjoja. Määriläisiä nimenomaan, etsin nimittäin yhä Marenkaa . Kesämyrsky riepotti peltikattoa ja sade pisaroi olohuoneen vanhoihin ikkunoihin, ja minä etsin Marenkaa  Nové Měston syntymätodistuksista ja Brnon avioliittorekisteristä.  Ehkä Marenka on syntynyt muualla. Brnossa taas on niin paljon kirkkoja, että avioliittojen läpikahlaaminen veisi paljon aikaa. Jos ei muu auta, teen sen kuitenkin. Marenka yhä vain juoksee minulta karkuun, ja nyt tiedän ehkä vähän siitä, miltä tuntui häneen rakastuneista miehistä.  Eilen en löytäyänyt ja löysin. Löysin paljon isättömiä tyttölapsia, joille oli usein annettu nimi Marie tai Maria. Tämän tietysti huomasin siksi, että etsin Marie-nimistä tyttöä, syntynyt joskus vuosien 1885-87 välillä. Syntynyt hän oli, mutta ilmeisesti sittenkin jossakin muualla kuin  Nové Městossa. Ihmettelin, ettei noi...

Tänään olen taas viettänyt aikaa Sachsenhausenista selvinneiden sankareiden kanssa. Yhdeltä heistä kuulin kiinnostavan jutun, joka ei sinänsä liity tutkimukseeni mitenkään, mutta kirjoitanpa sen tänne. Sachsenhausenissa ollessaan Karel oli tutustunut saksalaiseen poliittiseen vankiin, joka oli yhtäkkiä vapautettu. Tämä johtui siitä, että ko. vanki oli palvellut laivastossa, ja kolmannella valtakunnalla oli vähän jo pulaa merisotilaista. Vanki oli antanut Karelille osoitteensa, jonka tämä oli onnistunut säilyttämään vapauduttuaankin. Alkoi kirjeenvaihto, joka jatkui siten, että entinen vanki, sittemmin merisotilas oli onnistunut keplottelemaan itsensä Ruotsiin ja pysymään siellä sodan loppuun asti. Sittemmin hän oli hakeutunut ruotsalaiseen kauppalaivastoon töihin ja seilannut maailman merillä. Kirjeenvaihto katkesi jossakin vaiheessa, koska meriltä oli sen verran hankala kirjoittaa, mutta miehen tytär kirjoitteli Karelille vielä jonkin aikaa. Ruotsiin tuo perhe sitten kotiutui ilme...

Sain tämän viikon alussa luettua loppuun Katri Lipsonin romaanin nimeltä Jäätelökauppias . Pidin kirjasta kovasti, vaikka siinä jäikin paljon arvailujen varaan. Kyseessä on kolmen sukupolven tarina toisen maailmansodan ajasta samettivallankumoukseen saakka. Tapahtumapaikat ovat Tšekkoslovakia ja Ruotsi. Eri henkilöiden kohtalot kietoutuvat jännittävästi toisiinsa, aina en ollut ihan varma, kuka on kuka, esimerkiksi onko Janin äiti Esther alkukohtauksen näyttelijätär, vai onko hänellä pakkomielle elokuvasta, jota alkukohtauksessa kuvataan. Normaalisti tällaiset jutut häiritsevät lukemistani, mutta tämän kirjan suhteen niin ei käynyt. On itse asiassa vaikea sanoa, mistä kirjan osasta pidin eniten, sillä pidin niistä jokaisesta vähän eri tavalla. Oli kiehtovaa lukea protektoraatin ajasta ja ihmisten selviytymistaistelusta, hauskaa taas oli lukea ruotsalaisen yhteiskunnan ironista kuvausta ja sitä, miten Jan siirtolaisena kokee pohjoismaalaisen "reiluuden" eri tavalla kuin...

Jouluaaton tunnelmissa laitan pari kuvaa Tukholman Skansenilta, jossa kävimme joulumarkkinoilla. Kuvassa on jonkun Ruotsin alueen perinteinen joulupöytä. Miten tämä liittyy tšekkeihin? Ei suoranaisesti mitenkään, mutta ulkoilmamuseo on tšekiksi skanzen. Sanan alkuperää ei tarvinne arvailla. Hyvää joulua kaikille! Eläkää ihmisiksi.

Praha vuonna 1968 tulee vastaan, kun tarkoitus ottaa vähän etäisyyttä kaikkeen ja nauttia Tukholmasta ja taiteesta. Moderna Museetissa on tällä hetkellä varsin paljon valokuvia näytillä, ja yksi minut pysäyttävistä oli tämä. Kuvaaja on Sune Jonsson , ja se on osa hänen Praha-sarjaansa, josta valitettavasti oli näytillä vain tämä kuva. Näyttely, jota varsinaisesti menin katsomaan, oli Turnerin , Monetin ja Twomblyn yhteisnäyttely. Se oli rakennettu siten, että samoja teemoja (ainakin jonkun mielestä) käsittelevät teokset näiltä kolmelta taiteilijalta oli asetettu samaan huoneeseen käymään dialogia keskenään. Minusta tämä ei oikein onnistunut, vaikutelma oli melko sekava ja itse taiteilijoihin oli hankala keskittyä. Näyttelyä kiertäessäni mietin, että miten hyvin tuollainen töiden käymä dialogi ylipäänsä toimii, kun eivät taiteiljat ole enää elossa sanomassa itse painavaa sanaansa. Kai taidetta voidaan tulkita ja tulkitaankin myös taiteiljan poismenon jälkeenkin, mutta jostaki...

Eipä ole paljon kirjoitettavaa. Ihanaa olla kotona, vaikka ympärillä onkin pussia ja kassia täynnä tavaraa. Kaikelle pitäisi löytyä paikka jostakin. Neljä kuukautta poissa, kaikki mennyt hyvin. Pieniä vastoinkäymisiä on aina, mitään isompaa ei sattunut, mistä olen kiitollinen. Tässä pari kuvaa Tukholmasta, niistä päättäjäispäivän ajeluista, kun lupasin. Lähtiessäni oli Turussa yli metrin verran lunta. Otin kuvan kotiovesta lähtöpäivän aamuyöstä, ja se löytyy täältä. http://prahankevaassa.blogspot.com/2011/02/voisi-se-matkustaminen-joskus.html Tältä näytti kotiovi takaisin tullessa. Onnistuin tavoitteessani kirjoittaa blogia joka päivä. Tästä lähtien päivityksiä tulee huomattavasti harvemmin, vain, jos tulee aihetta kirjoittaa. Kiitän kaikkia lukijoita, erityisesti teitä, jotka luitte joka päivä. Te motivoitte minua kirjoittamaan joka päivä, sillä tiesin, että tekstiä odotetaan. Mahdollisille kiinnostuneille tiedoksi, että perustin uuden Kyhhäys-blogin erilaisia netissä j...

Onhan minulla ollut aikaa ja mahdollisuuksia shoppailla ympäri Eurooppaa, mutta jostakin syystä Tukholmassa iskee aina vouhotus, nyt on pakko käydä kaupoilla. Johtuukohan tuo siitä, että täällä on isommat valikoimat kuin Suomessa ja maku tarpeeksi lähellä, niin jotakin löytääkin? Vai onko kyseessä Suomalaisten kollektiiviseen muistiin taltioitu tarve hakea Ruotsista milloin voita, milloin farkkuja tai levyjä? Ja vielä kaukaisempina aikoina Ruotsin kautta meille tuli... no, aivan kaikki. En ole ainoa vouhottaja, koko Tukholma on täynnä suomalaisia  pariskuntia, jotka huutelevat toinen toisilleen Åhlénsin tavaratalossa - kännykällä - että oletko sisällä vai jo ulkona. Vastaan tulee ryhmä luokanopettajia, jotka etsivät jo ensi kevään kevätjuhlamekkoja. Jotkut ne eivät lepää lomallakaan... En voi olla hymyilemättä, nämä ovat minun omaa kansaa, niin hyvässä kuin pahassakin. Täällä on näköjään sellainen tapa, että koulunsa jättävät abiturientit ajelevat kuorma-auton lavalla tänään, k...

Lippuja joka paikassa. On Ruotsin kansallispäivä, Kustaa Vaasan kruunajaispäivä (1523). Poikkesimme Grännassa, siinä polkagrisin kotikaupungissa. Koko keskusta on täynnä polkagriskokeri-nimisiä pieniä karkkitehtaita. Niistä sai sekä ostaa polkagrisiä että katsella karamellin valmistusta. Tässä muutama kuva siitä, kun salmiakinmakuista polkagrisiä tehdään. Resepti on sinänsä aika helppo: sokeria, vettä ja etikkaa, mutta itse tekemisen niksit ovat tietysti huippusalaisuuksia. Taikinaa lämmitetään erityisellä lämpölevyllä, tulipesässä palavat halot. Voisin kuvitella, että oikealla lämpötilalla on vaikutuksensa polkagrisin onnistumiseen. Loppuun vielä kuva Götan kanavasta, eiköhän tässä ole riittävä ruotsalaisannos yhdelle päivälle.

Aamulla mies valitti kipeää päätä ja niskaa. Voitte kuvitella säikähdykseni, kun mietitte, mistä kaikesta tuo voi olla oire. Hän ei sitä paitsi pienistä valita, joten huoleen oli hieman aihettakin. Vakuutusyhtiöstä (If) saimme kuitenkin hyvää palvelua, eli sairaalan osoitteen ja toimintaohjeet muutenkin. Flensburgissa, Tanskan rajalla, sitten päädyimme jonottamaan päivysyksessäyli tunnin, tunnelma oli kuin suomalaisessa terveyskeskuksessa, hoitokin samantapaista. Muita vaihtoehtoja ei näin viikonloppuisin ole. Eipä taida olla järjestelmä sen kummempi täällä kuin Suomessakaan, ainakaan näin yhdellä käyntikerralla, toiminta on karua mutta asia kuitenkin hoidettiin. Enempään huoleen ei syytä, kyseessä lienee lihasjumi. Särkylääkersespti kouraan ja kipua lieventäviä piikkejä niskaan, kas näin. Flensburg on kaunis kaupunki, se on vuonon rannalla, vai pitäisikö sanoa lahden, kun ei olla Norjassa. Tässä ensitapaaminen Itämeren kanssa sitten viime talven... Tässä vähän kuvaa yhdeltä kad...