Huipulla ja vähän Puolassakin

Jo usean vuoden ajan ovat tšekit jankuttaneet minulle, että miksi et käy Sněžkalla, miksi et käy  Sněžkalla. Olen suhtautunut ajatukseen pikkuisen varauksellisesti, koska vuorikiipeily ei oikein tunnu omalta jutulta. Kuitenkin vieraan kansan parissa tutkimuksen tekemiseen kuuluu tällaisten suositusten noudattaminen, ainakin silloin, kun se itselle onnistuu ja vähänkin kiinnostaa. Mielestäni ei voi ymmärtää kulttuuria, jos ei kuuntele sitä edustavia ihmisiä heille tärkeissä asioissa.



Kyseessä on  Tšekin korkein kohta, joten ajattelin, että pitäähän tämä nähdä. Samalla se on rajavuori, toinen polku tuo huipulle Puolan puolelta.  Uusi köysirata on valmistunut vuonna 2012, sitä ennen Sněžkalle mentiin 1940-luvun avomallisella hissillä. Sellaiseen en luultavasti olisi uskaltanut nousta, mutta tähän uuteen kylläkin. 


Tulimme paikalle sillä olettamuksella, että hissillä pääsee huipulle asti. Näin ei asia kuitenkaan ollut, sillä aivan ylös vievä linja oli suljettu kovan tuulen takia. Tuulen voimakkuutta on muutan mahdotonta arvioida vuoren juurella. Köysiradan alaosassa vallitsi noin 15-asteinen säätila ja pieni tuulenväre hyväili kasvoja. 

Päätimme kaikesta huolimatta kiivetä ensimmäisen köysirataetapin jälkeisen osuuden, noin 300 metriä nousua ja 2,5 kilometriä kävelyä, kun kerran olimme tänne asti tulleet. Kuvassä näkyy huipulle vievien portaiden korjaukseen tarvittavia kiviä. Ne on tuotu sinne isoissa, valkoisissa kasseissa. Korjaukseen onkin tarvetta, kuluneet ja hapertuneet portaat ovat tällä hetkellä epätasaisia korkeudeltaan ja pinnaltaan. Ainakin minulle tämä toi lisähaasteita, erityisesti alastulossa. Jos tällaiselle retkelle lähtee eikä ole ennen kävellyt vuorilla, ei pidä antaa välimatkojen hämätä. Kävelimme tuota väliä reilun tunnin suuntaansa.


Kaikesta huolimatta reissu kannatti. Maisemat ovat aivan upeat, ja kun tuo portaiden kunnostustyö saadaan valmiiksi, on reitti taatusti paljon parempi kuin mitä se nyt on. Oli myös mielenkiintoista huomata, että Sněžkalle kiipeäjien jouokossa oli paljon selvästi aivan spontaanisti retkelle lähteneitä. Oli nuoria farkuissaan, lapsiperheitä, vanhuksia, jotka kiiruhtivat hitaasti, mutta varmasti.  Pari nuorta miestä kiipesi ilman paitaa, mutta kun tuuli sitten huipulla puhalisi sen 105 km/h, hekin kaivelivat (kuvien ottamisen jälkeen) puserot päälleen. 




Täällä päin kiipeäminen on tuttua puuhaa, joten monentasoisiin yrittäjiin ollaan totuttu. Tilaa annetaan hyvässä hengessä ja jokainen etenee omien tavoitteidensa mukaan. Wikipediasta lunttasin, että Sněžka on yksi niitä huippuja, joille turistit ovat ensimmäisenä tulleet, jo 1500-luvulla. Ehkä on hieman kyseenalaista käyttää ensimmäisistä tulijoista sanaa "turisti", mutta matkailijoita he kuitenkin olivat.



Huipulta löytyy sääasema, ravintola (joka oli tänään kiinni, vaikka olisivat tehneet erinomaisen tilin tällaisena sunnuntaipäivänä), postitoimisto ja kappeli. Kappelissa kävi usea kiipeäjä harjoittamassa hartautta, ymmärtääkseni olivat lähinnä puolalaisia ja kappeli taisi ollakin Puolan puolella. 

Suosittelen Sněžkaa kaikille, joilla jalka vähänkin nousee. Rauhallisesti kiipeämällä ja varovaisesti alaslaskeutumalla reissu onnistuu kyllä, jos kävely  itsesään ei tuota tuskaa. Kyllä nämä maisemat ovat sen arvoisia, lisäksi tulee liikuttua ja oltua ulkona.  Huipun tienoilta lähtee muitakin kävelyreittejä.

Toivon joskus pääseväni tänne takaisin sellaisena hetkenä, että tuuli ei estä köysiradan toimintaa huipulle asti. Ehkä hiukan olisi rankkaa ensin kiivetä vuoren jyrkin osuus ja sitten jatkaa suoraan retkeilyreitille. Tiedän kyllä ihmisiä, joilta sellainenkin luonnistuu, joten tämä vihjeenä myös heille.



PS Pahoittelen, että teksti näkyy ainakin joissakin selaimissa osittain eri kokoisena. Korjausyritykset eivät ole tuottaneet tulosta. Koettakaa kestää.

Kommentit

  1. Mielenkiintoinen paikka. Kiitos vinkistä. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. On tosiaan kiinnostava paikka. Tsekissä on monia muitakin jänniä alueita kierrettäväksi. Olen hiukan niistä bloggaillutkin. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi tsekkinaiset pakenevat pääsiäisenä?

Tapaturman sattuessa Faustin taloon

Novellini