Prahan keväässä

Jo usean vuoden ajan ovat tšekit jankuttaneet minulle, että miksi et käy  Sněžkalla, miksi et käy   Sněžkalla. Olen suhtautunut ajatukseen pikkuisen varauksellisesti, koska vuorikiipeily ei oikein tunnu omalta jutulta. Kuitenkin vieraan kansan parissa tutkimuksen tekemiseen kuuluu tällaisten suositusten noudattaminen, ainakin silloin, kun se itselle onnistuu ja vähänkin kiinnostaa. Mielestäni ei voi ymmärtää kulttuuria, jos ei kuuntele sitä edustavia ihmisiä heille tärkeissä asioissa. Kyseessä on  Tšekin korkein kohta, joten ajattelin, että pitäähän tämä nähdä. Samalla se on rajavuori, toinen polku tuo huipulle Puolan puolelta.  Uusi köysirata on valmistunut vuonna 2012, sitä ennen  Sněžkalle mentiin 1940-luvun avomallisella hissillä . Sellaiseen en luultavasti olisi uskaltanut nousta, mutta tähän uuteen kylläkin.  Tulimme paikalle sillä olettamuksella, että hissillä pääsee huipulle asti. Näin ei asia kuitenkaan ollut, sillä aivan ylös ...

Puolitoista viikkoa sitten kävin Cardiffissa melkein päiväseltään. Lähdin perjantaina ja tulin sunnuntaina. Kyseessä oli kirjoittamisen tutkimuksen konferenssi, johon esitelmäehdotukseni oli hyväksytty. Puhuin Sachsenhausen-kirjeistä. Olin reissussa pelkällä käsimatkatavaralla, joten varaa oli ottaa vain yksi matkakirja. Niin, kirja. Oikea kirja. En oikein osaa keskittyä e-kirjoihin ja kaipaan sitä, että pääsen välillä ruudusta irti ja annan tekstin soljua paperilla. Silmäni ja mieleni lepäävät. Ensin ajattelin ottaa lukemiseksi Sirpa Kähkösen teoksen Tankkien kesä , koska tiedän muutamia ihmisiä kiinnostavan minun mielipiteeni tuosta kirjasta. Se sai kuitenkin jäädä, ja on saanut vieläkin jäädä, koska hupilukemiselle on minulla nyt todella vähän aikaa.  Sen sijaan otin mukaan Simo Muirin kirjan nimeltä Ei enää kirjeitä Puolasta , joka kertoo Suomessa ja Puolassa asuneen ja yhä asuvan juutalaissuvun tarinan. Joku voisi tietysti ihmetellä, miksi holokaust-aihe pyörii minulla p...