lauantai 21. helmikuuta 2015

Professori Šabršulan hautajaiset


Tälläkin blogilla on säännöllisiä lukijoita, tiedän sen. Heistä useimmat varmasti muistavat romaanisen filologian professorin Jan Šabršulan, jota kävin tapaamassa viime vuonna kahdesti, huhti- ja kesäkuussa. Joku ehkä muistaa hänen antamansa ruusut, punaisen ja keltaisen, jotka kehystin ja jotka ovat muistona seinälläni.

Tänään, tai oikeastaan eilen, koska nyt on jo yö, vein ruusut hänen hautajaisiinsa, samanväriset. Professori Šabršulan lähdön aika tuli viime lauantaina, 14.2. Oli suuri kunnia olla kunnioittamassa hänen muistoaan.

En ollut koskaan aikaisemmin ollut tšekkiläisissä hautajaisissa. Paikka oli kaupungin krematorio. Kun ovet avattiin, musiikki soi ja ihmiset veivät kukkansa edessä olevalle lavalle. Sitten istuttiin hetken aikaa, tai minä seisoin takarivissä muiden vähemmän keskeisten henkilöiden kanssa. Lavaa peittävät mustat verhot liehuivat ilmavirran mukana, kun ovi avautui ja sulkeutui, mattimyöhäsiä tuli vielä kukkineen. Aurinko paistoi sisälle ja loi vaaleita läiskiä mustiin verhoihin. Oli kaunis kevättalven päivä.

Kun musiikki lakkasi, verhot avattiin. Arkku tuli näkösälle ja sen ympärille asetellut seppeleet. Oli seppele myös Tšekin parlamentilta, sillä Šabršula oli saanut kansallisen merkkihenkilön arvon ja vapauden puolesta taistelijan arvon. Joku nousi puhumaan vainajan elämästä ja saavutuksista. Puhe oli mielestäni onnistunut ja kaunis.

Puheen loputtua alkoi taas musiikki soida, ja arkku liukui pois näkyviltä. Joku krematorion työntekijä tuli saliin katsomaan, että arkku siirtyy asianmukaisesti. Verhot vedettiin eteen. Toimitus oli ohi.


Ratikkapysäkiltä näin krematorion piipun tuottavan savua. Katselin sitä hetken vielä ratikan ikkunasta. Sitten lähdettiin liikkeelle; ratikka kilisti kelloa ja tiesin jättäneeni jäähyväiset. Oli aika jatkaa matkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti