tiistai 10. kesäkuuta 2014

Sachsenhausenia ja ruusuja

Kävin tekemässä tänään vielä yhden haastattelun pian 97 vuotta täyttävän professorin luona. Tulin kukkakimpun kanssa, mutta 35 asteen helle aiheutti tapaturman, katkaisi kimpun punaisen ruusun. Mitään ei ollut tehtävissä, ruusu oli pakko heittää kadunvarrren roskasäiliöön.Järjestelin kukat uudelleen ja ojensin ne hänelle.

Professorin keittiön ikkunan alla kukkivat vaaleanpunaiset ruusut ja neilikat. Ajattelin, että onhan hänellä sentään kukkia omastakin takaa. Ennen kuin aloitin haastattelun, hän pyysi minua odottamaan hetken.

Hän oli poissa yli kymmenen minuuttia. Katselin odotellessani ikkunasta ulos, ruusuja ja neilikoita, omenapuuta, jossa jyrkät tikkaat. Mietin, montako vuosikymmentä tuo Sachsenhausenistä selviytynyt ja niistä hirmutöistä todistaja on katsellut ruusuja ja kiivennyt keräämään omenia.

Kun hän palasi, oli hänellä kädessään kukkakimppu, mm. ruusuja. Ne olivat hänen lahjansa minulle, koska ne ovat nyt parhaimmillaan ja hänellä on niitä niin paljon. Ehkä elämäni mieleenpainuvin kukkatervehdys.


Yritän prässätä nämä siihen kuntoon, että saisin kehystettyä. Pitäkää peukkuja, että onnistun!


2 kommenttia:

  1. Hei, puhutko sujuvasti tshekkiä? Upea saavutus, jos näin on! Kieli on todella portti uusiin maailmoihin - tai niin kuin sanottu "the border of the languages is the border of my world." Usein ratikassa tai oman talon rappukäytävässä mummut ja papat haluavat jutella kanssani. Silloin harmittaa, että en kykene vielä kovin henkevään keskusteluun. Olisi varmasti paljon hienoja tarinoita kuunneltavana näiltä vanhemmilta ihmisiltä. Osaan sentään kertoa, että olen Suomesta ja toivottaa "hezky den!" :)

    VastaaPoista
  2. Heh, en puhu sujuvasti ollenkaan. Tulen toimeen vaihtelevasti ja aika hyvin ymmärrän puhuttua kieltä. Mutta haasteita on, välillä tuntuu, etten osaa sanoa mitään, tai sanat muistuvat mieleen vasta pari minuuttia liian myöhään. :) Muut slaavilaiset kielet kyllä auttavat hirveästi, jos niitä sattuu osaamaan.

    VastaaPoista