Mies, jonka naapurina on Prahan linna
Haastattelukierrokseni (lukijat voivat ajatella, että loputtomat sellaiset, niin ajattelen itsekin, mutta nautin niistä) tämän päivän etappi oli muuan arkkitehti, joka oli kommunistiaikana joutunut vankilaan siitä, että oli partiojohtaja. Osoite ohjasi Pienellepuolelle, hämmästyttävän lähelle Prahan linnaa. Perinteiseen tapaan olin tietysti eksyksissä, syy on yleensä huono suuntavaistoni, mutta tällä kertaa kyllä syy oli ihan siinä, että niitä katukylttejä ei vaan laiteta, vaikka niitä kuinka tarvittaisiin.
Ihmettelin, missä katu on, kun niillä kohdilla on maastossa portaat. Päättelin lopulta, että portaiden on pakko olla katu, mutta kun portaat johtavat Prahan linnaan, alkaa hiukan epäilyttää, että onkohan nyt paikka oikea. Katusoittaja näkee kummastuneen katseeni, häneltä saan varmuuden, että kyllä nämä portaat tosiaan ovat kyseinen katu, ja kourallinen ihmisiä oikeasti asuu näissä taloissa.
No ovisummeri löytyikin oikealla nimellä, joten oikeassa paikassa oltiin. Kun painoin summeria, ei hetkeen tapahtunut mitään, paitsi summeri alkoi pitää kamalaa vinkunaa. Se on niiden tapa täkäläisissä vanhoissa taloissa eikä tarkoita mitään, joten ei syytä huoleen. Puolen minuutin kuluttua pohjakerroksen liikkeen täti kysyy, olenko menossa tämän nimisen henkilön luo. Vastaan myöntävästi. Hän sanoo, että päästää minut sisään. Kaupan täti on siis ilmeisesti päiväsaikaan jonkinlainen vahtimestari myös. Hän avaa oven sisäpihalla olevan oven porraskäytävään ja kehottaa menemään 3. kerrokseen.
Komeat holvikaaret tevehtivät minua käytävällä. En ole asiantuntija, mutta oletan niiden olevan melkoisen vanhoja. Pian opinkin isännältäni, että kyseisessä talossa on goottilainen perusta, renessanssiajan rakennus ja barokkijulkisivu. Samoin opin, että nämä portaat ovat ensimmäinen reitti Prahan linnaan, olivat aikanaan kuja. Ja sanottakoon vielä, että tässä talossa asui 1500-luvulla kuvanveistäjiä, jotka työskentelivät linnalle.
Tässä vielä taiteellinen näkemys samasta paikasta 40-luvulta, talonkirjan alkulehdeltä. Isännän vanhemmat alkoivat koota talon historiaa, mutta kommunismin aikana ei ollut viisasta tehdä asioitsa tai ihmisistä liian tarkkoja muistiinpanoja, joten kirjaa on päivitetty myöhemmin. Aina, kun johonkin talon 6:sta asunnosta tulee uusi asukas, häntä pyydetään kirjoittamaan jotakin talonkirjaan.
Magistrat (miksi sana onkin niin pahaenteinen) on muuten saanut päähänsä, että nuo portaat täytyy uusia. Jossakin muualla linnakukkulalla on nimittäin ongelmia sadevesien kanssa, joten nyt on päätetty tarttua toimeen ja korjata kaikkien linnalle johtavien katujen sadevesiviemäröinti. Tässä tapauksessa se tarkoittaisi portaiden irrottamista ja uusimista. Kukaan ei tosin tiedä, mitä tapahtuu 1200-luvulla tehdyille perustuksille, jos portaat kiskaistaan yhtäkkiä pois. Kukaan ei myöskään muista 300 vuotta vanhojen portaiden kanssa olleen mitään sadevesiongelmiakaan. Meneillään onkin hirveä lobbauskampanja hankkeen kaatamiseksi. Kesken keskustelumme joku asukasaktiivi soitti voitonriemuisena, ettei tässä talossa ainakaan kukaan kannata uusia portaita. Asuinpaikasta huolimatta keskustelunaiheet ovat näköjään aina täsmälleen samat.
Sade rummutti välillä raivokkaasti kattoon, kun keskustelimme elämästä totalitaarisessa yhteiskunnassa, partiolaisuudesta, salaisen poliisin kuulusteluista, taiteesta, Pariisista, arkkitehtuurista ja aina vain tästä talosta. Vähän väliä isäntä kaatoi teetä turkkilaisesta kannusta, jonka kertoi ostaneensa Istanbulista.
Olen aina sanonut, etten välittäisi asua Pienelläpuolella, kaiken maailman turistien seurassa. Nyt otan vähän sanoja takaisin, kyllä Marie Theresen naapurissa voisin minäkin asua. Silmät sulkiessani kuvittelen hänen vaununsa ajavan tuota kapeaa katua ylös, sillä ennen hänen laajennustyötään ei muuta reittiä linnalle ollut.
Illan pimetessä oli pakko lähteä jo kotiin, sillä huomenna on minulla tosi, tosi aikainen herätys. Ratikkapysäkillä järsin mausteista kanankoipea pahimpaan nälkääni ja mietin, miten lyhyt ja nopea matka onkin alas linnavuorelta takaisin tavallisen kansan pariin.
Ihmettelin, missä katu on, kun niillä kohdilla on maastossa portaat. Päättelin lopulta, että portaiden on pakko olla katu, mutta kun portaat johtavat Prahan linnaan, alkaa hiukan epäilyttää, että onkohan nyt paikka oikea. Katusoittaja näkee kummastuneen katseeni, häneltä saan varmuuden, että kyllä nämä portaat tosiaan ovat kyseinen katu, ja kourallinen ihmisiä oikeasti asuu näissä taloissa.
No ovisummeri löytyikin oikealla nimellä, joten oikeassa paikassa oltiin. Kun painoin summeria, ei hetkeen tapahtunut mitään, paitsi summeri alkoi pitää kamalaa vinkunaa. Se on niiden tapa täkäläisissä vanhoissa taloissa eikä tarkoita mitään, joten ei syytä huoleen. Puolen minuutin kuluttua pohjakerroksen liikkeen täti kysyy, olenko menossa tämän nimisen henkilön luo. Vastaan myöntävästi. Hän sanoo, että päästää minut sisään. Kaupan täti on siis ilmeisesti päiväsaikaan jonkinlainen vahtimestari myös. Hän avaa oven sisäpihalla olevan oven porraskäytävään ja kehottaa menemään 3. kerrokseen.
Komeat holvikaaret tevehtivät minua käytävällä. En ole asiantuntija, mutta oletan niiden olevan melkoisen vanhoja. Pian opinkin isännältäni, että kyseisessä talossa on goottilainen perusta, renessanssiajan rakennus ja barokkijulkisivu. Samoin opin, että nämä portaat ovat ensimmäinen reitti Prahan linnaan, olivat aikanaan kuja. Ja sanottakoon vielä, että tässä talossa asui 1500-luvulla kuvanveistäjiä, jotka työskentelivät linnalle.
Tässä vielä taiteellinen näkemys samasta paikasta 40-luvulta, talonkirjan alkulehdeltä. Isännän vanhemmat alkoivat koota talon historiaa, mutta kommunismin aikana ei ollut viisasta tehdä asioitsa tai ihmisistä liian tarkkoja muistiinpanoja, joten kirjaa on päivitetty myöhemmin. Aina, kun johonkin talon 6:sta asunnosta tulee uusi asukas, häntä pyydetään kirjoittamaan jotakin talonkirjaan.
Sade rummutti välillä raivokkaasti kattoon, kun keskustelimme elämästä totalitaarisessa yhteiskunnassa, partiolaisuudesta, salaisen poliisin kuulusteluista, taiteesta, Pariisista, arkkitehtuurista ja aina vain tästä talosta. Vähän väliä isäntä kaatoi teetä turkkilaisesta kannusta, jonka kertoi ostaneensa Istanbulista.
Olen aina sanonut, etten välittäisi asua Pienelläpuolella, kaiken maailman turistien seurassa. Nyt otan vähän sanoja takaisin, kyllä Marie Theresen naapurissa voisin minäkin asua. Silmät sulkiessani kuvittelen hänen vaununsa ajavan tuota kapeaa katua ylös, sillä ennen hänen laajennustyötään ei muuta reittiä linnalle ollut.
Illan pimetessä oli pakko lähteä jo kotiin, sillä huomenna on minulla tosi, tosi aikainen herätys. Ratikkapysäkillä järsin mausteista kanankoipea pahimpaan nälkääni ja mietin, miten lyhyt ja nopea matka onkin alas linnavuorelta takaisin tavallisen kansan pariin.
Kommentit
Lähetä kommentti