Mieletön elokuu

Elokuvalinjalla mennään tässä blogissa taas. Monet kerrat olen aikonut kommentoida lukemaani kirjallisuutta, mutta vielä en ole saanut sitä itsestäni irti. Ajan kanssa, ajan kanssa...

Tulin juuri katsomassa elokuvan Mieletön elokuu, joka kertoo vuoden 1962 sosialistisesta nuorisofestivaalista. Itse tulin tietoiseksi koko tapahtumasta vasta noin vuosi sitten, kun sen 50-vuotispäivää muisteltiin lehdissä. Jotenkin tuli kummallinen olo, kun huomasin, että tällainenkin tapahtuma on Suomessa ollut, enkä minä ole tiennyt asiasta mitään.

Itse elokuva oli ihan katsoimen arvoinen, erityisesti Kati Outisen näyttelijäsuorituksen takia. Pidin tietysti myös elokuvan Tšekkoslovakia-yhteydestä, sillä selvänäkijä-hattukauppiaan (eli Outisen) vanha rakkaus, Jan, saapuu prahalaisen Zmrzlina-jazzbändin mukana pitkästä aikaa Helsinkiin. Janin elämäntarina soljahtaa mukavan luontevasti Tšekkoslovakian historiaan, ja tätä pidin yhtenä parhaimpana juonenkuljetuksena. Itse asiassa sen tarinan olisin pikemminkin halunnut katsoa, edes takaumina 30-luvulle ja sota-aikaan.

Ehkä Mielettömän elokuun alkuidea on luoda tarina nuorisofestivaalin ympärille ja samalla on pikkuisen sokeuduttu muille mahdollisuuksille, miten asetelmaa olisi voinut käyttää. Itse festivaalihumua  näytetään runsaasti, ehkä vähempikin olisi riittänyt ja tilaa olisi voitu antaa tarinan eri puolille.

Todella harvoin tällaista suomalais-tšekkiläistä yhteistyötä kuitenkaan pääsee näkemään, joten siinä mielessä filmi on sopiva, ja erityisesti suosittelisin sitä kaikille kylmän sodan "ystäville".

http://www.suomileffa.fi/leffat/leffat/mieletoen-elokuu/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi tsekkinaiset pakenevat pääsiäisenä?

Tapaturman sattuessa Faustin taloon

Novellini