lauantai 11. toukokuuta 2013

Sukututkimusta Mikkelin maakunta-arkistossa

Tämä pitkä viikonloppu on vierähtänyt Mikkelissä. On ollut todella rentouttavaa päästä vähän irti arjesta ja yhdistää minilomaan hiukan sukututkimusta. Kävin nimittäin Mikkelin maakunta-arkistossa tutkimassa Sortavalan seminaarin papereita. Siellä on opiskellut sekä isoukkini että isoenoni.


Sortavalan seminaaria pidettiin oikein lännen etuvartiona idän uhkaa vastaan. Sitä se ehkä olikin, ja onhan sen opettajakuntaan kuulunut mm. Fanni Luukkonen. Kuitenkin ko. seminaarista osallistui verraten vähän opiskelijoita kansalaissotaan ja vielä vähemmän lähti jääkäreiksi, vaikka tietysti jonkin verran sitäkin tapahtui. Ilmeisesti koulun henki on ollut suhteellisen maltillinen.


Löysin arvostelukirjasta vuodelta 1899 merkinnän isoukkini hospitanttina olosta. Siinä oli sikäli onnea matkassa, että kaikkia hospitantteja ei ole luetteloitu ennen kuin vasta 1900-luvun alussa, kun järjestelmää järkeistettiin. Myös isoenoni seminaaritodistukset sekä erikoistumistyön aihe ja arvosana löytyivät. Tämä lämmitti kovasti mieltä.

Kiinnostavaa oli myös havaita sattumalta selaillessani noita erikoistumistöitä, miten muutamalle sellaiselle oli käynyt 1940-luvulla niin, että työ oli tehty ja melkein viimeisteltykin, mutta jäänyt luovutetulle alueelle, esimerkiksi Sortavalan seminaarin asuntolaan. Tässä varmaan mikrohistoria ja makrohistoria lyövät kättä tai neuvostopanssarin rengas koskettaa Karjalan mutkaista tietä, tai jotakin sinne päin...

Mutta kielikuvat sikseen, tässä vielä kuvaa Sortavalan seminaarin ensimmäisistä opettajista. Vakuuttavan näköistä porukkaa, vai mitä?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti