Suomalaiset taiteilijat ja Praha 1968

Tänä viikonloppuna olen havahtunut sellaiseen seikkaan, että Prahan tapahtumat elokuussa 1968 ovat vaikuttaneet suomalaistaiteilijoihin. Tässä mm. juuri poismenneen Kimmo Kaivannon kommentti omista sormi-teoksistaan ja niiden syntyhistoriasta.

http://areena.yle.fi/player/index.php?clip=1335018800027&language=fi

Tämän viikon Suomen Kuvalehdessä oli maininta Harro Koskisen näyttelystä, joka on parhaillaan Helsingissä Amos Andersonin taidemuseossa. Esiin oli nostettu työ nimeltä Paha juttu. Tässä kuva lehden sivusta.Erityisen mielenkiintoiseksi Koskisen kuvan tekee se, että se on tehty ennen elokuuta 1968. Miehitys on siis ollut jo aikaa sitten ilmassa...


Niin, ja mainittakoon vielä, että Prahassa on osoitettu mieltä hallituksen säästölinjaa vastaan sekä julistettu, että Klaus on koko maan tuho.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2012/04/tshekin_hallitus_horjuu_-_prahassa_suurmielenosoitus_3422159.html

Kommentit

  1. Tässä pitää ihan selkeästi alkaa tutustumaan paremmin Harro Koskiseen. Luulin että miehestä ei niiden typerien sikojen lisäksi löydy kauheasti sävyjä, mutta sitten törmäsin herran maalauksista tehtyihin saaristolais/puistomaisema-postikortteihin sekä kuulin että taiteilija harrastaa perinneveneitä (joista otetuista valokuvistakin on tehty postikortteja) ja nyt vielä tämä... Miten tässä elämässä ehtii kaiken, mikä vähänkän kiinnostaa?!

    VastaaPoista
  2. Harro Koskisella oli näyttely Turun taidemuseossa jokin aika sitten. En minäkään oikein niistä sioista perusta, mutta Suomen lipusta tehdyt kuvat olivat aika pysäyttäviä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tapaturman sattuessa Faustin taloon

Miksi tsekkinaiset pakenevat pääsiäisenä?

Novellini