maanantai 20. helmikuuta 2012

Ratikka hoi, älä jätä!

Sunnuntaiaamun hyviä ideoita oli lähteä aamu-uinnille. Vaikka vatsa oli täynnä hotellin aamupalaa, ei se menoa haitannut, ja kylläpä se ruoka siina suli, kun huomasin ratikasta 18 ratikkaan 17 vaihtaessani että jaha, numeron 17 reitti onkin poikki. No, ei ollut liian täysi olo, kun oli taapertanut Vltavan rantaa niin pitkälle, että pääsin lopulta sen numeron 17 reitille.

Kävin tänään amerikkalaisen ystäväni T:n kanssa katsomassa Bilekin villaa. František Bílek oli tšekkiläisen art nouveau -tyylin edustaja, kuvanveistäjä ja arkkitehti. Päädyin vierailemaan villassa, koska yksi henkilö, joka liittyy tutkimukseeni, oli saanut syvästi vaikutteita Bilekin töistä.




Kuvat eivät välttämättä ihan täysin tee oikeutta Bilekin töille. Mitään tämän kaltaista art nouveau -taidetta en ole ennen nähnyt. Hänen tyylinsä on jotenkin pehmeälinjaisempaa kuin perinteisessä art nouveaussa on tapana. Töistä välittyy myös syvä uskonnollisuus, joskaan ei julistava sellainen, vaan tapa katsoa maailmaa on vahvasti vaikutelmia lataava.Työt tulevat kohti, sitä tunnetta on hyvin hankala selittää.

http://www.prague-guide.co.uk/articles/b%C3%ADlek-villa.html

Yllä olevan linkin takaa löytyy villasta enemmän tietoa. Lippuja myi keski-iän ylittänyt nainen, joka oli ollut metstäteollisuuden palveluksessa ja käynyt Suomessa bisnesmatkalla 3 kertaa. Hän oli sitä mieltä, että suomalaisilla on pikemminkin venäläinen kuin ruotsalainen sielu. Hänen mielikuvansa Suomesta tuntuivat hyvin positiivisilta, joten kai tuo oli kohteliaisuudeksi tarkoitettu.

Myöhemmin, alkuillasta, kun olin matkalla Lieko Zachovalováa tapaamaan, oli vuorostaan ratikka numero 8 siirretty eri reitille. Kuulin itse asiassa päivän aikana monen valittavan, että ratikka ei vie minne pitäisi. Viikonloppuisin ilmeisesti huolletaan kiskoja, joten tästä osittain johtuvat reittimuutokset. Tämän numero 8 reittimuutoksen takia en olisi ehkä ikinä löytänyt perille, ellei eräs nuori opettaja olisi sattunut Palladiumin pysäkille. Hänellä oli sama matka, joten seurasin häntä ratikkaan numero 26, josta kävelimme oikealle numero 8:n pysäkille. Siitä pääsin jatkamaan matkaa bussilla. Tällaiset avuliaat ihmiset ovat todellisia enkeleitä. Ilman tuota opettajaa en olisi kyllä ikinä keksinyt, miten jatkaa matkaa.

Lieko Zachovalován, vuoden 1968 legendaarisen radioäänen, tapaamisesta lisää joskus toiste. Nyt kutsuu peti...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti