lauantai 28. toukokuuta 2011

Liberec

Vielä tuli käytyä Sudeettialueella, Liberecissä, joka on tunnettu talviurheilukeskus. Pienenksi kaupungiksi siellä on valtavasti urheilumahdollisuuksia, keskustassa oli myös suuri kauppakeskus, mikä kielii siitä, että matkailijoita käy paljon. Kävin testaamassa kaupungin uimahallia, joka on sekin ihan keskustan kupeessa ja kävelymatkan päässä. Hyvä ja siisti oli.

Liberec oli aikanan Sudeettimaan pääkaupunki, joten kävin kaupungin museossa siinä toivossa, että sudeettisaksalaisista löytyisi jotakin tietoa. Siellä ei kuitenkaan ollut heistä mainintaa edes sanalla, vaikka pysyväisnäyttely kertoi alueen historiasta. Tällaista saa kai aikaan etninen puhdistus.Tässä kuva museosta ulkoapäin, se on hyvässä kunnossa ja koristeellinen, ulkonäkö kielii menneisyyden keisarillisesta loistosta.Sisältä ei saanut kuvata, mutta se ei ollut menetys, näyttelyt olivat tappavan tylsiä. Museon yhteydessä on myös kirjasto. En tutustunut sihen, koska mielestäni kukaan virkailijoista ei näyttänyt siltä, että kannattaisi kysyä. Olen ihan varma, ettei vieraita kieliä kuitenkaan tajuttaisi, joten jätin kirjaston väliin



Museoa vastapäätä oli tällainen kylpylä. Seinässä oleva teksti kertoi sen rakennetun keisari Franz Josefin 50. hallintovuoden kunniaksi. Kun on tottunut tasavaltaan, tuntuu hirmu vaikealta käsittää, minkä kaiken mahdollisen kunniaksi sitä voidaankaan rakentaa. En tiedä, mikä on kylpylärakennuksen nykyinen käyttötarkoitus, mutta hieno se on.


Kaupungin katsominen jäi melko vähälle, oli nimittäin sateinen ilma. Prahasta lähtiessäni, aikaisin aamulla, lämmintä oli 19 astetta, mtuta Liberecissä mittari näytti 15:ä. Noin paljon voi lämpötila heittää alle sadan kilometrin matkalla, kun noustaan tasangolta vuoristoon. Museossa ja uimassa käytyäni otin ratikan. Olin niin ylpeä itsestäni, kun onnistuin ostamaan ratikkaan sekä lipun ettkä kysymään, mikä numero vie kauppakeskukseen. Tajusin jopa vastauksen, että mikä tahansa näistä vie sinne.

Lopuksi vielä ensimmäinen virallinen kuva Myyrän avaruusmatkasta.


torstai 26. toukokuuta 2011

Arkiston ihmettelyä - ja slaavienkin

Kiitos eiliselle kommentoijalle vinkistä, Harvardin yliopisto tosiaan digitalisoi Nürnbergin oikeudenkäynnin asiakirjoja. Joku muukin kuin minä on onneksi huomannut, että ne ovat tosi hauraita jo. Paljon niitä on selailtu ja tutkittu, sillä tästä oikeudenkäynnistä on syntynyt monia ennakkotapauksia ja se on antanut mallia muille vastaaville oikeudenkäynneille. Jokaisen kuulustelun pitäisi olla omana yhteenniitattuna paperinippunaan, mutta käytännössä monesta nipusta on sivuja irtoillut. Eilen jopa yhden kuulustelun ensimmäinen sivu puuttui kokonaan. Se oli sikäli harmi, että käsiteltävä asia oli natsien rotuopit, enkä voinut kopioida aineistoa, kun en tiedä, ketä siinä kuulusteltiin. Kuulusteltavan nimi kun on aina ensimmäisellä sivulla.


Sitäkin tänään ihmettelin, että mitä tälle paperinipulle on tapahtunut, miten on päässyt reikä syntymään. On tosiaan korkea aika digitalisoida tämä arvokas materiaali.


Asiakirjat ovat vanhoissa pölyisissä kansioissa. Välistä löytyy ikivanhoja kirjanmerkkejä ja hiuksia. Välillä mietin, onko hius kuulunut konekirjoittajalle, vai onko tuo kenties oma hiukseni, joka on pudonnut sinne viime kerrasta. Olenko siis sittenkin lukenut juuri nämä paperit jo aiemmin, mutta nyt en vaan enää muista? Paras löytö tähän mennessä oli hämähäkki, joka ryömi papereiden välistä ja meinasi ottaa vaatteistani uuden kodin.

Tänään oli viimeinen kerta kirjoittajapiirissä, ikävä tulee heitä ja heidän kuulemma minua. Lupasin pitää yhteyttä ja tulla käymään, kun kaupungissa olen. Toivottavasti löydän vielä uuden ryhmän, sillä se rytmittää kirjoittamista hyvin, kun on syy saada jotakin aikaan. Sain kommentin, että tyylini muistuttaa venäläistä kirjallisuutta. Otan tämän kohteliaisuutena, vaikka venäläisiin vertaaminen ei aina niin imartelevaa olekaan.

Vähemmän venäläisiä imartelevista kokemuksista puheenollen, tänään kävin viime tipassa Václavin aukiolla pienessä ruokakaupassa, jonne on näppärä mennä metroasemalta. Edessäni oli venäläinen turisti, joka kailotti suureen ääneen venäjäksi, vaikkei kassa tietenkään mitään ymmärtänyt. Kassa yritti sanoa tšekiksi, ettemme nyt valitettavasti ymmärrä toisiamme. Sillä ei tietysti ollut vaikutusta, koska eihän venäläinen ymmärtänyt. Lopulta odottamiseen kyllästyneenä sanoin, että jos on ulkomailla, niin kannattaa huomata se, ettei venäjää aina ymmärretä. Voisi puhua vaikkapa englantia. Tähän nainen sanoi, ettei hän osaa englantia. Vastasin, että se on sitten yksinomaan teidän ongelmanne, ei muiden.

Kukaan ei varmaan ymmärtänyt, mikä ongelma ostosten maksamisessa oli, mutta lopulta tuo turisti sai sen tehtyä. Sanoin kassalle, että niitä on kaikenlaisia, mutta ei kannata välittää. Yritin siis tšekiksi solkata. Tähän kassa sanoi, että tällaista se aina on Václavin aukion liikkeessä, joka päivä venäläisten kanssa sama juttu.

* * *
Runotorstain haasteena on: "Joka toiselle kuoppaa kaivaa..."

http://runoruno.vuodatus.net/

Tänään luin taas kertomuksia heistä,
jotka kaivoivat hautoja tietäen,
että ne olisivat heidän omia
leposijojaan.

Mutta maailma
ei unohda
käskynantajaa.

Lähiö-Prahaa

Olen kyänyt läpi tuhat sivua Nürnbergin oikeudenkäyntiä. Tšekin valtion kassa pullistelee, kun olen maksanut kansallisarkistoon niin paljon kopiomaksuja. Olen tottunut Suomessa siihen, että itsepalveluna saa kaiken halvemmalla, mutta täälläpä ei voi kopioida itse, siksi pitää pulittaa. Tietysti se on ymmärrettävää, että henkilökunta on vastuussa materiaaleista, mutta silti välillä ärsyttää. Saisi presidentti Klaus lähettää kiitoskukkaset hyvästä työstäni, vaikken tänne veroja maksakaan. 

Euroopan manner alkaa lämmetä ja se tuntuu täällä. Päivät voivat olla hyvin helteisiä, tosin illaksi vielä viilenee. Odotellessani bussia Chodovin lähiössä oli ensimmäistä kertaa niin lämmintä että päätin vähän katsella ympärilleni ja kuvata. Yleensä olen värjötellyt metrotunnelissa tai laahustanut kauppakeskuksessa, mutta nyt oli hyvä ilma. 


Tältä näyttää prahalainen lähiö, aika erilaiselta kuin turistiesitteiden Praha. Tällaisessa ympäristössä asuvat sadattuhannet prahalaiset. Lähiöt vaikuttavat täällä varsin rauhallisilta, ainakin ne, joissa olen käynyt.





Lähiöt näyttävät toki harmailta, mutta niistä voi löytää myös kauneutta.



tiistai 24. toukokuuta 2011

Miksi tutkia näitä juttuja?

On ollut vaihteeksi sellainen päivä, että on ollut pakko miettiä, miksi tutkin näitä sota-ajan tarinoita. Näitä päiviä tulee joskus ja hyvä niin. On ihan järkevää miettiä, kuinka paljon haluaa lukea julmuuksista ja millaisten juttujen lukemisesta on hyötyä. Sitä en ymmärrä, miten Nürnbergin oikeudenkäynnin tuomarit, tulkit ja muu "henkilökunta" on jaksanut kuunnella vuosi tolkulla juttuja esimerkiksi siitä kuinka ihmisistä on tehty saippuaa tai juomavesi myrkytetty niin, että on ammuttu satunnainen kohdalle osunut siviili ja heitetty ruumis kaivoon. Minä sentään voin harppia yli, jos en halua jotakin lukea, mutta heidän on tosiaan pitänyt kuunnella ja keskittyä näihin kertomuksiin.

Olen kirjiottanut myös pää sauhuten esseetä Sylvia Plathista, kun siten saa kotiutettua muutamia opintopisteitä lisää. Neljässä kuukaudessa saan aikaiseksi 28 opintopistettä, vaikken ole osallistunut täysipäiväisesti opetukseen, vaan valikoinut muutaman itseäni kiinnostavan kurssin. Herää kysymys, miksi en ole tehnyt koko tutkintoa täällä, kun pisteitä saa helpommin kuin Suomessa. Yritin saada esseen valmiiksi tänään, mutta keskittymiskyky herpaantui. Pitänee loppuviikosta viimeistellä, sillä huomenna on pakko tuottaa tekstiä kirjoittajaryhmän tapaamiseen.

* * *

Runotorstaissa oli viime viikolla vähän vaativampi aihe, mutta kokeillaan nyt kuitenkin.

http://runoruno.vuodatus.net/

Kuun valo,
armahtaa,
jättää varjoon
roskat pensaiden alla.

Valaisee puiston käytävän.
Siinä vaeltajan
on
hyvä suunnistaa.

Lopulta tulee
hetki,
jolloin kuu jo piiloutuu,
mutta aurinkoa ei vielä näy.

Jos katulyhdyt ovat rikki,
tuo hetki on kuin loppiaisaatto.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Viimeisiä kuvia Prahan keväästä

Kävin läpi kolme kansiollista kuvia elokuulta 1968. Ne olivatkin viimeiset arkistoidut kuvat ja sopivat tähän ajankohtaan, kun kevät lähenee loppuaan. Tämän viikon aion viettää muutenkin tiiviisti kansallisarkistossa, keskustaan ei tee mieli mennä, kun siellä on joka päivä ja joka kellonaika mustanaan turisteja. Astronomista kelloa kuvataan näinä päivinä sellaisinakin hetkinä, kun profeetat eivät pomppaa luukuista ulos pyörimään.  Mieluummin kuljen lähipuistossa ja vähän hiljaisempia, salaisempia katuja kuin taistelen ihmismassassa.

Tässä päivän kuvasaldoa. Ensimmäisessä kuvassa ollaan Vanhankaupunginaukiolla, taustalla näkyy Jan Husin patsas. Hieman yllättävästi muuten Jan Hus oli kommunistien suosiossa, sillä hänen katsottiin taistelleen tavallisten ihmisten puolesta. Tästä syystä Husille on pystytetty näin suuri patsas. Sosialismin aikana hänestä on tehty täällä jopa elokuva, kuulemma.


Tässä taas osoitus tšekkien mustasta huumorintajusta. Kyltissä lukee: Pysäköinti kielletty.


Miehitys aiheutti elintarvikepulan ja jonot yleistyivät.


Joidenkin julisteiden taiteellisuutta en voi muuta kuin ihailla.



Ja päivän viimeinen kuva tiivistää kaiken.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Kahdeksan tuntia junassa

Keski-Euroopassa kaikki on lähellä, sanotaan. Niinhän se on, mutta silti matkantekoon menee aikaa. Tänään olen istunut kahdeksan tuntia junassa, joista ensimmäiset 2,5 tuntia  (Grazista Wieniin) sain nauttia Graz Sturmin jalkapallofanien seurasta. Montako kertaa 2,5 tunnissa ehtii huutamaan "Die alle Graz ist schwarz und weiss"? Poliisikin kävi välillä rauhoittelemassa porukkaa. Faneja oli koko juna täynnä, heitä seisoi käytävillä, istui selkänojilla ja makasi hattuhyllyillä. En ole ihan varma, mikä on Itävallassa oluenjuonnin ikäraja, mutta jos se on 18, ei sitä poliisi valvo ainakaan hysteerisellä vimmalla. En myöskään tiedä tupakointisääntöjä junissa, mutta jalkapallon ystävät polttelivat missä sattuivatkin olemaan ja tuhkat varisivat minne varisivat. En vieläkään tiedä, kumpiko oli hurjempi kokemus, Sturm-joukkueen fanit tänään vaiko eilinen salamanisku.


Tuosta oluen ikärajasta puheenollen, olen täällä Tšekissä nähnyt hiekkalaatikkoikäiselle lapselle annettavan olutta. Toki vain pieni tilkka, mutta tuopista se sitä pillillä joi.

Tässä muuten tyypillinen itävaltalainen vohveli, Manner-tehtaan valmistama. Mannerin tehtaanmyymälässähän minä kävin Wienissä, kun se sattui olemaan niin lähellä.


Graz on ollut Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2004, ja tuon vuoden aikaansaannosta on tällainen saareke joessa. Joen nimi on muuten Mur. Tämän rakennelman kaupunkilaiset ovat hyväksyneet, mutta vihreää, vähän marsilaiselta näyttävää, samana vuonna avattua taidemuseota kuulemma eivät.


Reissu meni kaikin puolin hyvin. Lippu pysyi loppumatkan tallessa, en myöhästynyt yhdestäkään junasta enkä kärsinyt muitakaan takaiskuja. Haikeus hiipii mieleen, samansukuinen haikeus kuin helmikuussa Suomesta lähtiessäni. Silti tiedän jo nyt, että Suomi valloittaa minut taas, elämä täyttyy uusilla asioilla - niin se aina tekee. Kuitenkin oli niin mukava tulla reissusta "kotiin" tänne Prahaan, vielä hetkeksi.