lauantai 14. toukokuuta 2011

Sananen urheilusta

Innokkaimmat jääkiekon kannattajat lienevät valuneet Bratislavaan. Tänään ratikassa juttelin amerikkalaisen tutun kanssa siitä, että Suomi pelaa huomenna finaalissa, ja kohta seuraavalla pysäkillä poisjäävä tyttö kommentoi, että Tšekkikin pelaa ja aikoo voittaa.

Jos ei innostu jääkiekosta, aina voi innostua jalkapallosta. Sparta Praha voitti eilen mestaruuden, pelasi Bohemiaa vastaan. Olin sattumalta kylässä tuon finaalipelin aikana, noin 500 metrin päästä Spartan kotiareenalta. Menomatkalla minua ilahduttivat janojuomasta ja pelin huumasta villiintyneet fanit, ratikat ja metrot olivat heitä aivan täynnä. Keskusteluamme säestivät huudot ja mölinä, hälytysajoneuvojen äänet sekä taivaalla säksättävät helikopterit, joista yleisöä tarkkailtiin. Isäntäväki kehotti lähtemään vasta kymmenen jälkeen kotiin, jotta suurin osa katsojista olisi jo hajaantunut. Kulkuvälineissä olikin loppuillasta hyvin rauhallista, vain mellakkapoliisit seisoivat rivissä metroasemalla.


Mutta mutta... lieveilmiöistään huolimatta urheilu innostaa tšekkejä, he ovat innokkaita myös itse pyöräilemään, juoksemaan ja tekemään pitkiä vuoristovaelluksia. Ja vaikkeivät he loppuottelussa olekaan, niin silti huomenna taas pelataan.

Kirjamessuilla

Teki minulle ihan hyvää, ettei tämä päivä ollut ihan niin intensiivinen kuin jotkut muut päivät tällä viikolla. Päätin jättää arkistot sikseen ja lähteä käymään kirjamessuilla, mikä oli ihan hyvä päätös, vaikken mitään ostanutkaan. Saivat aivot toisaalta lepoa, mutta toisaalta myös uusia ajatuksia. Pelkästään hienon messukeskuksen takia kannatti käydä. Rakennuksen lattiakin oli upea, puinen.



Messujen teemamaa on Saudi-Arabia, joka ei itseäni erityisemmin kiinnosta. En oikein ymmärrä, miten sellaisen maan kanssa voisi kulttuurit aidosti kohdata, jossa nainen pakotetaan kaapuun. (Tässä tosin kaavussa on toki mies.) Ehkä arabiankielinen kirjallisuudessa on helmensä, mutta tuntuu, ettei se taida olla minua varten.


Kuulin, että viime vuonna teemana oli ollut vähemmistökirjallisuus, ja pääpuhujaksi kutsuttu romanikirjailija (siis yhdellä o:lla) oli pidätetty lentokentällä, koska häntä oli epäilty taskuvarkaudesta. Suomalaisuutta minun havaintojeni mukaan näillä messuilla edusti hän:


Ottaessani tuota kuvaa onnistuin tönäisemään toista kirjaa, paksua ja raskasta, joten se putosi maahan. Kauhistuneena rupesin nopeasti nostamaan sitä ylös, ja paikalle tuli myös nuori miesvirkailija. Pahoittelin kovasti ja sanoin, ettei tarkoitus ollut rikkoa kirjaa ja toivottavasti mitenkään ei käynyt. Mies vain hymyili vinosti, että ei varmaankaan teillä ollut tarkoitus rikkoa tätä, ottakaa ihan rauhallisesti. Ihmiset jotenkin kummallisesti kurkottelivat minuun päin ja kaikilla oli vähän erikoisia ilmeitä naamalla. Vasta sitten huomasin pitäväni kädessäni Taschenin julkaisemaa Suurta peniskirjaa.

Tom of Finland ei kuitenkaan ole ainoa täällä tunnettu suomalainen, eivätkä edes jääkiekkoilijat. Waltari on kova sana, mitä kirjallisuuteen tulee. Juttelin kirjastoautossa virkailijan kanssa, joka oli käynyt itse asiassa Turussa kirjastoautojen kokoontumisajoissa. Oli pitänyt kaupungista ja oluesta myös sekä ihmisistä. Hän sanoi suosittelevansa aina Sinuhea, jos joku haluaa lukea Egyptistä. Myös muut Waltarit ovat suosittuja. Sinuhesta on otettu tänä vuonna uusintapainos, mutta kun kirjakaupasta kyselin sitä tällä viikolla, moni paikka myi ei-oota. Menee kuulemma heti, kun uusia tulee. Olin tiennyt, että Puolassa Waltaria luetaan, mutta että täälläkin...

Kyllä kirjastovirkailijat ovat eteviä. Kerroin lukeneeni Kafkan lisäksi sellaisen hyvin ohuen kirjan joltakin tsekkikirjailijalta, niin hän heti tiesi, mistä kirjasta ja kirjailijasta oli kysymys. 

Tässä kuvaa taannoiselta Sudeettimaan reissultamme, näin paljon löytyi Waltaria yhden antikvariaatin hyllystä. He myyvät siis uusiakin kirjoja.


Keltainen lehdistö oli myös näyttävästi esillä. - Kuinkas muuten. Kaiken kaikkiaan nämä kirjamessut vaikuttivat samanlaisilta kuin suomalaiset vastineensa. Tapa tehdä näyttelykojuja on selvästi sama, kaikkialle omaksuttu. En ollut tästä kuitenkaan niin innoissani kuin Turun kirjamessuista, joilta aina ostan jotakin. Antikvariaattikauppiaat puuttuivat, pienkustantamoja toki oli, mutta mikään ei erityisemmin minua innostanut.


5.5. oli osoitettu Kaarlen sillalla mieltä kirjojen puolesta tekemällä kirjabarrikadeja. Tästä löytyi demonstraatio myös kirjamessuilta.


5.5.1945 kaupungilla oli vähän erilaiset barrikadit...


Tänään olen keskustellut siitä, miksi Suomi ei kuulu Natoon ja eikö Suomi voisi liittyä Natoon silloinkaan, jos se takaisi meille suojan Venäjää vastaan. Mistä sellainen takuu pienelle maalle koskaan tulisi? Tämä on ollut niitä päiviä, kun tällaisten asioiden selittäminen vähän tuskastuttaa. Jotakin mystistä lievitystä siihen tuskaan toi huomata, että suomalaisten pyhä puu, pihlaja, kukkii jo.

Teksti myöhässä

Bloggerissa olikin eilen illalla käyttökatko, joten lykkään torstain tekstin vasta nyt tänne tiedon valtaväylälle. Runotorstain aiheena on ”säde”, jossa käytän vähän hyödyksi isomman proosakäsikirjoitukseni tekstiä.

Ikkuna – tuulen silmä englanniksi
syö kaiken valon.
Kuun loisteessa muratti
linnan muurissa
hohtaa kultaisena ja hopeisena.
Kun pilvi peittää kuun,
vain tähdet valaisevat
yksinäisyyttä.
 * * *
Tänään olen saanut selitellä Portugalin tukipakettia. Samassa keskustelussa kävi ilmi, että monilla tšekeillä on sellainen käsitys, että kun he eivät ole eurossa, ei heihin mikään euro-alueen lama vaikuta. Sanoin että totta ihmeessä se teihin vaikuttaa, olemme sellaisessa systeemissä mukana kuin maailmantalous. Muutama vuosi sitten täällä oli kuulemma vallalla ajatus, että pyrittäisiin rakentamaan valtiota Sveitsin ja Norjan mallin mukaan. Se on kuitenkin tyhjästä ehkä hiukan hankalaa, ja kyllähän noihinkin maihin lama vaikuttaa. Kurssin opettaja sanoi, että minun pitäisi mennä puhumaan näitä asioita sille miehelle, joka istuu Prahan linnassa.

Kirjoittajaryhmässä keskustelimme vuoden 2002 tulvasta. Yksi amerikkalainen nainen sanoi, että hänen tuttunsa oli yrittänyt tulvan jälkimainingeissa päästä romahtaneeseen kerrostaloon pelastamaan omia antiikkiesineitään, mutta häntä ei ollut päästetty. Sanoin, että no ei mikään ihme, ettei päästetty, mutta tämä amerikkalainen tuntui vain olevan kauhuissaan siitä, että näin tiukkaa oli valvonta. Tuttu oli jopa joutunut terapiaan tästä, kun ei ollut saanut arvoesineitään pois. Ehkä nämä ovat niitä kulttuurieroja, mutta jos oma kotini tuhoutuisi joskus, niin luulen, että siinä olisivat muut asiat päällimmäisenä mielessä kuin antiikki.

Olen edelleen jatkanut fiktion kirjoittamista unien pohjalta, ja kirjoittajaryhmä on antanut hyviä kommentteja teksteistäni tähän asti. Toivottavasti löydän kotona jonkun vastaavanlaisen ryhmän, josta voisi saada apuja.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Vlasov - mies joka valitsi väärin?


Kuvan mies on Andrei Vlasov, puna-armeijan kenraali, joka vangiksi jouduttuaan siirtyi saksalaisten puolelle. Hän oli entinen pappisseminaarilainen, jonka opinnot keskeytti lokakuun vallankumous. Saksalaisten alaisuudessa Vlasov perusti Venäjän väliaikaishallituksen ja kirjoitteli propagandalentolehtisiä.

Ketä kiinnostaa joku venäläinen loikkarikenraali? Minua kiinnostaa. Sodan loppuvaiheessa Hitler antoi hänen perustaa Prahassa Venäjän vapautusarmeijan. Kävi kuitenkin niin, että tämä Venäjän vapautusarmeija kääntyi SS-joukkoja vastaan Prahan kapinan päivinä ja esti niitä tuhoamasta tätä kaupunkia. Hän antautui länsiliittoutuneille, joilla ei ollut mitään intressiä suojella natsien kanssa yhteistyötä tehnyttä miestä. Niinpä hänet palautettiin Venäjälle ja Stalin hänet hirtätti.

On olemassa uskollisuutta maalleen, uskollisuutta ihanteelleen tai uskonnolleen. Ehkä näitä ei löytynyt kenraali Vlasovilta, mutta hänellä oli uskollisuutta suojella ainutlaatuista vanhaa kaupunkia. Muistetaan häntä pieni hetki Prahan tunnelmallisilla kaduilla.

Tässä muutakin kuvamateriaalia sota-arkistosta. Ovat Prahan kapinan päiviltä ja vähän sen loputtua, eli toukokuun alusta.




 Tositarina tästä maasta: Amerikkalainen kävelee päin punaisia, poliisi saa kiinni verekseltään ja pysäyttää. Amerikkalaisella ei tietenkään ole passia mukana, vaikka laki sanoo, että 50 metrin päässä kotoa menee raja, jossa henkilöllisyystodistus pitää olla hallussa. Poliisisedästä näkee, että hän on hyvin, hyvin vihainen. Onneksi amerikkalainen kuitenkin muistaa, että on tarvinnut passia johonkin muuhun ja se löytyykin nyt taskusta. Kun poliisi näkee kansallisuuden, hänen katseensa osuu taustalla siintävään amerikkalaisten vapauttajien muistomerkkiin, hän rupeaa nauramaan ääneen ja kirjoittaa 70 kruunun (n. 2,5 euron) sakot. Vähempää kuulemma ei voisi kirjoittaa.

Päivän päätteeksi kuva päärautatieasemalta.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Suomi kiinnostaa

Olin tänään puhumassa Suomesta paikallisessa anglikaanikirkossa. Jostakin syystä suomalaisuus on tällä hetkellä kovasti in, sillä minulla oli hyvin kiinnostunut yleisö. Onneksi heitä oli suhteellisen vähän, niin oli helppo vetää keskustelua. Puhuin 1,5 tunnissa koko historian Lallista EU-Suomeen, ja ihmisillä tosiaan riitti siihen kiinnostusta. Olin hieman yllättynyt, vaikka tietysti valitsin asioita, joilla on jokin kiinnekohta Euroopan historiaan yleensä.

Valmistautuminen tuohon alustukseen oli jäänyt aika viime tippaan, kun tässä on ollut monenlaista muutakin tekemistä, opiskelujen kanssa on ollut säätämistä ja on pitänyt jaksaa käydä nuuhkimassa uusia lähteitäkin. Fiktiokaan en ole ehtinyt kirjoittaa yhtään, mutta huomenna aion tarttua siihenkin. Hieman on sellainen olo, että jarrutellakin pitäisi, mutta huomenna ei onneksi tarvitse lähteä illalla mihinkään. Huolimatta siitä, että olin aika nopeassa tahdissa suunnitellut puheeni, sain paljon kehuja asiaan paneutumisesta. Kun sanoin, että en ole monia iltoja siihen aikaani uhrannut, niin kaikki pitivät sitä hyvän Suomalaisen koulujärjestelmän ansiona.

Huvittavana pidettiin loppujuttuani, jossa kerroin hauholaisten pannasta. Hauholaiset olivat nimittäin kirkolle velkaa neljä oravannahkaa, mistä piispa valitti paaville. Paavi julisti hauholaiset kirkonkiroukseen, mutta hauholaiset eivät siitä välittäneet, vaan jättivät edelleen maksamatta ne neljä oravannahkaa. Hauhon vaakunasymboli on tästä syystä neljä oravaa. Sanoin, että tämä tarina  kertoo suomalaisista kaiken olennaisen.

Tässä vielä pari Suomi-kuvaa kaupungilta. Lasit ovat Saksassa tehtyjä, mutta jostakin syystä Helsinki on katsottu niille sopivaksi nimeksi.


maanantai 9. toukokuuta 2011

Opittiinko historiasta?

Sanotaan, että historiasta oppii sen, että historiasta ei opi mitään. Tähän päivään saakka olen aina halunnut uskoa, ettei se ihan noin ole. Tänään kuitenkin keskusteluni parin opiskelijapojan kanssa saivat minut kallistumaan sille kannalle, että tuo sanonta voi sittenkin olla totta. He olivat nimittäin vahvasti sitä mieltä, että nyt kun he ovat Natossa, niin kyllähän tiukan paikan tullen USA heidät pelastaa. Oma armeija on kuulemma niin huono, ettei siitä ole mihinkään.

Kun mietin tämän maan menneisyyttä, ei ainoastaan viime vuosikymmeninä vaan vuosisatoina, minua surettaa ja myös hirvittää tällainen asenne. Onhan Tšekillä mahdottoman huono sijainti, jos ja kun Euroopan yli pyyhkäisee taas joku sodan tai terrorin aalto, mutta silti ihmettelen, että asenne vain on ja pysyy samana. Taannoinen ohjuskilpihankekin oli näiden poikein mielestä ihan jees juttu, ovathan he sitoutuneet Natoon.

* * *

Runotorstain viime viikon haaste oli "tässä", osallistun vähän myöhässä, kun on ollut niin paljon muita aiheita käsiteltävänä viime aikoina. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

http://runoruno.vuodatus.net/

Elämän käsi on tuulessa,
joka viilentää helleihon.
Elämän jalka
puoliksi portaalla ja
kantapää tyhjän päällä.

Elämä itse
on kylkiluiden liike ylös ja alas,
heijastus tästä
aamubussin tummassa ikkunassa.

* * *

PS Tänään kävin uusimassa metrokorttini. Tuli jo mieleen, että mitähän lippuluukulla nyt sanotaan. Olin ensin väärässä paikassa taas, mutta ystävällinen ja englanninkielentaitoinen virkailija ohjasi oikeaan paikkaan, antoi miunlle vielä oikein paperilla tarvitsemani sanat, jotta osaan pyytää, jos toisella luukulla ei osata englantia. Sielläkin kuitenkin osattiin.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Tšekkiläistä kohteliaisuutta ja kansallista ylpeyttä

Palaan vielä aiheeseen debiiliksi haukkuminen. En siksi, että olisin vielä loukkaantunut, vaan siksi, että aihe on melko kiinnostava. Olen tutustunut täällä yhteen slaavilaisten kielten tohtoriin joka tarinan kuultuaan oli sitä mieltä, että tuohan oli suorastaan kohteliaisuus lipunmyyjän standardeilla. Hän oli katsonut, että kielitaitoni on sen verran hyvä, että kannattaa solvata. Jos olisin hänen mielestään aivan huono, ei hän näkisi vaivaa alkaa haukkuakaan. Kai sen kohteliaisuuden voi osoittaa monella tavalla sitten. Musta huumori on kuitenkin paras ase tällaista hyökkäystä vastaan, kuten tämä minua oppineempi ihminen osoitti.

Sama tohtorisihminen asuu tällä hetkellä Vanhassakaupungissa, juutalaiskorttelissa ja käytännössä yhden synagogan vieressä. Upea 120-neliöinen asunto, joka on tällä hetkellä myynnissä. Sain etuoikeuden käydä tutustumassa, vaikkei minulta 600 000 euroa taida löytyä asunnon ostamiseksi. Luvan kanssa otin myös vähän kuvia, jotta voin lukijoille vähän esitellä, miten hienosti keskustassa voi asua. Harvoin tällaiseen asuntoon käymään pääsee, sijoituskohteita taitavat pääasiassa olla. Joka huoneessa on tällainen tulisija, joskaan ei enää käyttökelpoinen, mutta jätetty muistoksi.


Katto on joka huoneessa koristeellinen. Se on kuulemma aikanaan ollut värikkäämpi, koska yhteen aikaan suosittiin sellaista tyyliä. Hienot ovat myös kattokruunut.





Tältä näyttää talon ulko-ovi rappukäytävän puolelta kuvattuna.



Tänään päädyin keskusteluun aurinkopaneleista. Täällä on satsattu paljon panelipuistoihin, mutta kukaan ei suostu ostamaan kallista ekoenergiaa, joten se menee harakoille. Ihmettelin ääneen, miksi eivät sitten myy sitä sähköä, jota kuitenkin syntyy, vaikka vähän halvemmalla ja esimerkiksi naapurimaihin. Parempihan sekin on kuin hukkaanheittäminen. Sain vastaukseksi vain silmien pyörittelyä ja toteamuksen, että tuosta taas näkyy, että Suomi on maailman parhaiten menestyviä maita. Veikkaanpa että tässäkin kysymyksessä on taustalla niin monimutkainen lahjonnan ja korruption vyyhti, etteivät mitkään järkevät ratkaisut tule kysymykseen.

Aurinkopaneleita on täällä Prahassa myös haluttu asentaa talojen katoille, jotta ihmset voisivat tuottaa omaa sähköään. Tähän on sitten sotkeutunut ainakin museovirasto, mahdollisesti jokin muukin taho, joka jarruttaa paneleiden asentamista. Harmillista niiden kannalta, jotka ovat tähän paljon satsanneet rahaa. Heitä lähestyttiin kirjeellä, jossa joku viranomainen lupasi hoitaa asian 40 000 euron korvauksella Moni hätäpäissään maksoi, koska halusi asian etenevän. Mitään ei maksun jälkeen kuitenkaan tapahtunut ja pian olikin uutisissa juttua eläkeläismummosta, joka jäi kiinni viranomaisena esiintymisestä...

Kaikista kommervenkeistään huolimatta tämä maa ja kaupunki osaa iloita ja juhlia omintakeisella tavallaan. Tänään on natsihallinnon kaatumisen vuosipäivä, joten kaikki liput eivät johdu pelkästään jääkiekosta. Tänä aamuna lähipuistossa oli radio-ohjattavien lentokoneiden kokoontumislennot. Kestivät ilmeisesti koko päivän ja ohjelmassa oli ainakin taistelu Britanniasta. Luultavasti muitakin toisen maailmansodan taistelunäytöksiä. Vaikka kommunismi jätti oman jälkensä tähän maahan, ilmeisesti tuo natsihallinnosta vapautuminen oli kuitenkin se kaikista suurin helpotus.



PS Niin ne kommentit voivat vaihdella päivittäin. Eilen haukuttiin debiiliksi, mutta tänään törmäsin amerikkalaiseen lentoemäntään, joka on täällä ollut neljä kuukautta opiskelemassa venäjää. Sanoin, että sitä varmaan oppisi paremmin Venäjällä ja kerroin vähän, miten Pietarissa voi elää ihan kaikessa rauhassa pelkäämättä mitään. Neuvoin myös tien museoon, josta hän oli kiinnostunut. Erotessamme hän kätteli ja kiitti kaikesta viisaudestani. Eilen debiili, tänään viisas. Mitähän huomenna?