Sananen urheilusta

Innokkaimmat jääkiekon kannattajat lienevät valuneet Bratislavaan. Tänään ratikassa juttelin amerikkalaisen tutun kanssa siitä, että Suomi pelaa huomenna finaalissa, ja kohta seuraavalla pysäkillä poisjäävä tyttö kommentoi, että Tšekkikin pelaa ja aikoo voittaa.

Jos ei innostu jääkiekosta, aina voi innostua jalkapallosta. Sparta Praha voitti eilen mestaruuden, pelasi Bohemiaa vastaan. Olin sattumalta kylässä tuon finaalipelin aikana, noin 500 metrin päästä Spartan kotiareenalta. Menomatkalla minua ilahduttivat janojuomasta ja pelin huumasta villiintyneet fanit, ratikat ja metrot olivat heitä aivan täynnä. Keskusteluamme säestivät huudot ja mölinä, hälytysajoneuvojen äänet sekä taivaalla säksättävät helikopterit, joista yleisöä tarkkailtiin. Isäntäväki kehotti lähtemään vasta kymmenen jälkeen kotiin, jotta suurin osa katsojista olisi jo hajaantunut. Kulkuvälineissä olikin loppuillasta hyvin rauhallista, vain mellakkapoliisit seisoivat rivissä metroasemalla.


Mutta mutta... lieveilmiöistään huolimatta urheilu innostaa tšekkejä, he ovat innokkaita myös itse pyöräilemään, juoksemaan ja tekemään pitkiä vuoristovaelluksia. Ja vaikkeivät he loppuottelussa olekaan, niin silti huomenna taas pelataan.

Kommentit

  1. Oudon ja vähän pelottavan näköinen tuo mellakkapoliisien ryhmä...

    VastaaPoista
  2. Joo, täällä poliisi on näkyvästi esillä ja usein vahvasti aseistettu. Se tuntui aluksi hyvin oudolta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi tsekkinaiset pakenevat pääsiäisenä?

Tapaturman sattuessa Faustin taloon

Novellini