sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Lidice ei jättänytkään rauhaan


Vähän lupailin, että tuo kovanonnen kylä olisi nyt loppuunkäsitelty tässä blogissa, mutta eipä mene elämä aina suunnitellusti. Tänään tein muutaman kaverin kanssa retken sinne. Kaikki eivät halunneet museoon, enkä halunnut suostutella, koska kaikki eivät koe asioita samalla tavalla. Pitää siis tehdä vielä ennen kotiinlähtöä uusi retki sinne, jotta näkee museonkin. Lupaan kuitenkin pitää tästä aiheesta tämän jälkeen taukoa.

Vaikka sattuisittekin olemaan heikkohermoisempia turisteja, voin silti suositella tätä kohdetta, jos historia kiinnostaa. Paikka ei ole mitenkään ahdistava, vaan kylän alueesta on tehty suuri viheriö, jolla voi kävellä mukavasti, varsinkin hyvällä ilmalla, ja oppia historiasta. Jäljelläolevat rauniot on merkattu kyltein, paikka on kaunis ja ehkä surullinen, mutta tunnelma on kuitenkin leppoisa. Oikeastaan mistään ei tule erityisesti tunnetta, että täällä olisi jokin hirmutyö tapahtunut.


Tässä näkyy osa Lidicen lapsille omistetusta muistomerkistä. Heistä seitsemäntoista selvisi hengissä. Muutama lähetettiin saksalaisperheeseen kasvatettavaksi, mutta suurin osa päätyi keskitysleirille, niin kuin kylän naisetkin. Miehethän tapettiin.


Yhden talon rauniot. Tässä talossa asui perhe, jonka luultiin väärän ilmiannon perusteella osallistuneen Heydrichin murhaan. Itse asiassa heillä ei ollut asian kanssa mitään tekemistä.


Alueen kaikki puut ovat brittien istuttamia, yhtä lukuunottamatta. Se on tämä, ainoa, joka selvisi kylän polttamisesta elävänä.


Tässä oli ennen koulu.


Ja tässä kirkko.

Hautausmaankin hävittivät. Myöhemmin paikalle on tuotu ristejä ja hautakiviä sekä istutettu tällaista kasvillisuutta. Vieressä oli ihan tavallinen uusi hautausmaa, onhan viereen rakennettu uusi Lidice, joka läpiajon perusteella näytti viihtyisältä ja siistiltä asuinpaikalta. Mikäs onkaan Prahan kupeessa asuessa.


Mietin tässä, että ehkä kokonaisuus on täydempi, kun nyt esittelin vähän tämänkin päivän Lidiceä. Toinen maailmansota on täynnä vastaavanlaisia murhenäytelmiä. Niitä täytyy pitää esillä, jotta jotakin ehkä oppisimme.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti