lauantai 30. huhtikuuta 2011

Kilo Ukrainan multaa - eli seikkailua Sudeettimaalla osa 1


 Nyt täytyy valitettavasti jakaa tämän päivän tapahtumat kahteen eri postaukseen. En jaksa kertoa ihan kaikkea sitä mitä haluaisin enkä usko, että kukaan jaksaa kerralla lukea niin pitkää sepustusta muutenkaan. En ihan sataprosenttisesti uskalla luvata, että huomenna tulee jatko, mutta siihen kuitenkin pyrin.

Tänään meille selvisi, että olemme jo Sudeettimaalla, jostakin syystä sekä K että minä olimme kuvitelleet, että se olisi vähän kauempana. Kyseessä on kuitenkin niin laaja alue, että kysymys herää, missä on Tšekinmaa, jos Sudeettialueet kattavat näin paljon pinta-alasta. Hitlerhän sanoi haluavansa kakusta, eli Tšekkoslovakiasta, vain kuoret. Syy lienee se, että Sudeettialueet olivat niitä kaikista rikkaimpia. Tässä muuten aiheesta havainnollinen karttaesitys.

http://wapedia.mobi/fi/Sudeettimaa

Huomasimme auton ikkunasta idyllisen kylän, jota päätimme kuvata. Siellä oli runsaasti tätä perinteistä rakennustyyliä. Saimme tietää, että kylä on suojeltu; siellä asutaan ihan normaalisti, mutta talojen omistajat sitoutuvat pitämään rakennukset perinteisessä kuosissa. Pieteetillä tehtävää korjausrakentamista suositaan. Jotkut ovat pitäneet talonsa sisäosat myös vanhantyylisenä, mutta ainahan se ei ole mahdollista, kun vuosikymmenten aikana on remontteja tehty.



K oli kuullut matkailualalla olevalta ystävältään, että lähellä on linna nimeltä Houska. En tiedä, mistä tuo nimi tulee, tšekiksi tuo nimi tarkoittaa leipää. Yhdellä pihalla touhusi mummo koiransa kanssa, kysyimme häneltä tietä. Samalla hän innostui juttelemaan elämästään, kuinka hän on yksi niistä 3:sta kylän asukkaasta, jotka vielä muistavat vuoden 1945, jolloin saksalaiset ajettiin ulos. Tässä vaiheessa meille tosiaan valkeni, että nyt sitä ollaan Sudeettimaalla. Harmitti hiukan, ettei tullut valmistauduttua asiaan yhtään paremmin, mutta toisaalta olipahan sitten sitäkin antoisampi seikkailu tänään.

Mummo oli ukrainalaisen sotavangin ja puolalaisen naisen lapsi, hänen äidillään oli ollut vain 4000 kruunua rahaa, millä hän oli onnistunut ostamaan tuon pienen mökin, jossa mummo vieläkin asui asui. Nykyään tosin enää vain kesäasukkaana toukokuusta lokakuuhun. Hänen edesmennyt miehensä oli tehnyt mökkiin lisäsiipiä. Tuo hänen mökkinsä, niin kuin kaikki muutkin kylän talot, ovat saksalaisten jälkeensä jättämiä siltä ajalta, kun heidät sodan jälkeen karkotettiin Saksaan.


Hänen isänsä oli elänyt Tšekkoslovakiassa 50 vuotta, muukalaisena vieraassa maassa. Sodan jälkeen hän oli kysellyt Neuvostoliiton suurlähetystöstä mahdollisuudesta muuttaa takaisin Ukrainaan, ja lupa olisi heltynyt. Kun hän oli kysynyt tyttäreltään, haluaisiko tämä lähteä, tytär oli vastannut, ettei takuulla halua Neuvostoliittoon. Niinpä isä ei ollut enää kotimaataan nähnyt.

Sittemmin mummon isä oli kuollut ja pian sen jälkeen hänen miehensä oli päässyt "kommunistien järjestämälle matkalle" Ukrainaan. Mies oli kysynyt, mitä vaimo haluaisi tuliaisiksi, tämä oli toivonut kilon Ukrainan multaa isän haudalle. Multa oli järjestynyt ja yön pimeydessä he olivat kaivaneet haudan auki ja laittaneet multapussin arkun päälle. Muutaman vuoden päästä äiti oli kuollut ja haudankaivaja ihmetellyt, mitä tuo pussi oikein tekee arkun päällä. Kun mummo oli selittänyt, oli käynyt ilmi, että haudankaivajakin oli ukrainalainen, hän oli tarjoutunut ylläpitämään hautaa, ja tekee sitä yhä tänäkin päivänä.

On se historia heitellyt ihmisiä täällä päin Eurooppaa, mutta mukava oli sikäli jutella tuon mummon kanssa, että hänellä tuntui olevan asiat ihan kivasti. Miehen pojat ensimmäisestä avioliitosta antavat hänen pitää elämänsä loppuun asti sekä tuon mökin että kaupunkiasunnonkin, ja 17-vuotias koira on vielä oikein reippassa kunnossa.


Jatkoimme matkaa Houskan linnaan ja osallistuimme opastetulle kierrokselle - tšekiksi. Sain esitteen, jossa oli englanninkielinen tiivistelmä kierroksella käsiteltävistä asioista. Huomasin, että loppuvaiheessa pitäisi olla juttua toisesta maailmansodasta. Esitteessä luki, että vuosilta 1938-45 ovat kaikki linnaa koskevat arkistolähteet hävinneet. Kun kierros oli loppumassa, opas sanoi, että vielä voi mennä käymään linnan kellarissa, jos haluaa. T'ässä vaiheessa K sanoi oppaalle, että minua kiinnostaisi kuulla tuosta sota-aikaisesta historiasta. Osa ryhmästä oli jo mennyt kellariin, osa vielä kuvaili pihalla.

Opas sanoi, että kun meillä täällä on nyt joukossa suomalainen, jota kiinnostaa toinen maailmansota, hän voi kertoa hieman siitä mitä näistä asioista tietää. Tässä vaiheessa ryhmän miehet, K ja minä jäimme kuuntelemaan. Naiset ja jotkut pikkulapset lähtivät kellariin. Kaikki kuuntelimme tarkkaavaisina.

Nuo arkistopaperit ovat tosiaan joko piilotettu tai lukittu, mutta kukaan ei tiedä tarkalleen, miksi. Huhutaan, että gestapo olisi ollut linnassa ja tehnyt siellä ihmiskokeita, mistä kielisi joidenkin saksalaislääkäreiden ruumiit, jotka ovat löytyneet läheltä linnaa. Joku nainen oli viettänyt Moskovan arkistoissa neljä vuotta etsien tietoa näistä tapahtumista, mutta ei ollut löytänyt yhtään mitään. Ilmeisesti pimittäminen on tehty paikallisten suojelemiseksi, minkä toisaalta ymmärrän, mutta onhan joka paikassa tapahtunut kauheuksia, joihin myös paikalliset ovat olleet osallisia. Mikä tekee tämän paikan kauheuksista pahempia?

Sodan jälkeen linnassa toimi sodan traumatisoimien lasten parantola ja tuolta ajalta on muistitietoa siitä, että joka huoneessa oli natsien jäljiltä suihku ja wc, mikä oli silloin luksusta. Myös Herman Göringin veljen tiedetään vierailleen linnassa sota-aikana.1950-luvulta lähtien linna oli valtion "hoidossa", toisin sanoen päätyi siihen kuntoon, että vettä satoi sisälle. Myös natsien tekemiä muutoksia purettiin pois.

Kun alkuperäinen omistaja, joku suku, sai linnan takaisin, se oli aivan hirveässä kunnossa. Alkuperäiseen asuun sitä ei enää voitu korjata, mutta se kunnostettiin juhla- ja tapahtumapaikaksi. Onhan sekin jotakin, mutta näin suomalaisesta näkökulmasta tuntuu hurjalta, että täällä on varaa jättää keskiaikainen linna restauroimatta. Linnoja kun on joka vuorella, millään eivät rahat riitä kaikkeen.

Nykyään linnan pääportille asti pääsee tietä pitkin, mutta aikaisemmin sille johtivat portaat. Maa-ainesta ajettiin portaiden päälle 30-vuotisen sodan jälkeen, sillä sodan aikana ruotsalaiset olivat ja pysyivät tuossa linnassa eikä heitä mitenkään saatu häädettyä pois. Sen jälkeen päätettiin, että linnalle täytyy päästä helpommin, se ei saa olla ihan noin hyvin puolustettavissa. Tässä kuva  ns. vihreästä huoneesta, jossa ruotsalaiset majailivat. Voimme hyvällä syyllä olettaa, että joukossa oli myös suomalaisia.


Ajellessamme linnakukkulalta alas äkkäsimme tien varressa talon, jonka pihalla seisoi vanha mies. K ehdotti, että käymme vähän utelemassa tuolta mieheltä sota-ajan tapahtumista. Mihin tämä sitten johtikaan, selviää lähiaikoina. Pysykää siis  kuulolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti