Sota-arkiston kätköistä (ei kaikista herkimmille lukijoille)

Sellainen varoituksen sana alkuun, että tässä postauksessa on kuvia, joita ehkä ihan kaikkein herkimpien ei kannata katsoa. Mitään sellaista en ole laittanut, mitä en itse kärsisi katsoa, mutta toisaalta olen jo melko turtunut, niin en osaa varmaksi sanoa, miten muut näitä asioita kokevat.

Mutta asiaan Arvatkaapas ketkä tämän päivän teemassa tunkeutuvat pyhän Venceslauksen patsaalle?

Mitenkäs olittekin niin hyviä arvaamaan? Tämä päivä vierähti sota-arkiston kuvakokoelmassa. Olin siellä melkein niin pitkään kuin se on auki, sain käytyä läpi kolme arkistolaatikollista kuvia. Kokemus oli rankka, en edes ottanut kaikesta näkemästäni kuvia. Vastaan tuli kuvia kasoista, jotka näyttivät nukeilta, mutta olivatkin pienten lasten ruumiita. Oli kuvia mätänevistä ruumisläjistä sekä avatuista haudoista, kun sodan jälkeen tuhoa tutkittiin. Ajattelin, että hyvä, että tällaista on kuvattu, mutta minun ei ole sitä tarpeen kopioida. Haluan antaa rauhan näille ihmisille ja heidän omaisilleen, jos omaisia nyt elossa enää on. Jonkin verran kuvasin kyllä julmuuksiakin, mutta yritin keskittyä muihin asioihin. (On muuten vähän haasteellista kuvat natsi-materiaalia ja keskittyä muuhun kuin julmuuksiin.)

Kuvia löytyi runsaasti myös Heydrichin salamurhasta. Tässä kuva tapahtumapaikalta. Heydrich muuten oli juutalaisten ns. loppuratkaisun isä, mistään humaanista ja hyväntahtoisesta hallitsijasta ei siis ollut kysymys. Koko ajan itse mietin, että mässäilenkö näillä asioilla, kun kerään materiaalia, haluan nähdä sitä omin silmin ja sitten vielä kaiken kukkuraksi valikoin jotakin tänne blogiini. Kuitenkin kun ajattelen, mitä nämä nimenomaiset ihmiset ovat saaneet aikaan, pidän tärkeänä sitä, että asioita ei vain hymistellä ja pidetä niitä puheissa  pelkällä yleisellä tasolla.

Tässä kuva yhdestä attentaattiin osallistuneesta henkilöstä, Jan Kabišista, joka kuoli sittemmin attentaatin jälkinäytöksessä. Hän oli saanut sotilaskoulutuksensa Britanniassa. Britanniassahan toimi Tšekkoslovakian varjohallitus, joka ensin tuki vastarintaiskuja, mutta kun se yksi kylä poltettiin ja ihmiset tuhottiin tämän salamurhan jälkimainingeissa, varjohallituskin muuttui varautuneemmaksi aktiivista vastarintaa kohtaan.

Tässä puolestaan on Heydrichin seuraaja, Frank, haavoittuneiden kanssa seurustelemassa. (Vasemmanpuoleinen, paperi kädessä.)

On pieni ihme, ettei näitä natsijohtajia enemmänkin murhattu. Nykyihmisen näkökulmasta he olivat todella suojaamattomia.

Ja soppa maistuu...

Heillekin olisi saattanut maistua.

Tällaista kuvaa Hitleristä en ole ennen nähnytkään. Prahahan siellä häämöttelee taustalla.

Jätetään tältä päivältä nämä kauheudet taas. Tunnen jotakin kummallista vetovoimaa tuota sota-arkistoa kohtaan myös rakennuksena, se sekä pelottaa että kiehtoo minua. Se on niin kolkko ja huonokuntoinen kuin vain osaatte kuvitella sen olevan. Käytävillä on hirveän kylmä, mutta työskentelytilat puolestaan lämmitetään niin hyvin, että pitkähihainen paita on liikaa. Tänään poislähtiessäni vähän eksyin ja siten vahingossa löysin tällaisen huoneen. En ymmärrä, missä käytössä tämä on aikanaan ollut.

 Näistä ovista voi päätellä, että rakennus on ollut aikanaan upea ja suorastaan kaunis.

Käytävillä oli kuvia rakennuksen vanhasta käytöstä invalidihotellina. Minulla on vilkas mielikuvitus, joten pystyn helposti kuvittelemaan noille käytäville invalideja liikuskelemaan. On se varmaan ollut kumouksellista, että liikuntaesteisenäkin on päässyt maailmaa näkemään näiden invalidihotellien avulla. Sitä en tiedä, miten rakennuksesta on esimerkiksi pyörätuolilla poistuttu. On niin mahdottomasti portaita eikä tietenkään hissiä.

Tänään sota-arkiston käytävillä oli valtavia laatikollisia arkistomappeja. Niistä en kehdannut ottaa kuvaa, kun en päässyt niiden läheisyyteen niin, ettei virkailija olisi ollut lähietäisyydellä. Kysyin, miksi ne ovat käytävällä. Minulle kerrottiin, että tulvavesi on vaurioittanut niitä ja ovat olleet jossakin kuivatettavana. Jäin pohtimaan, että huuhtoutuiko historiasta jotakin pois, ja  jos niin kävi, onko se menetys vai armahdus.

Praha on täynnä historiaa, iloista ja valitettavasti paljon myös sitä surullista. Praha on myös täynnä tarinoita noista historiallisista tapahtumista. Viimeisessä tämänpäiväisessä kuvassa on yksi kaupungin monista kivipalatseista, joka on ollut monessa mukana, mm. teatterina. Sen katolla on säveltäjien patsaita, mutta missä on Wagner? Minulle on kerrottu siitä jo tähän mennässä kaksi tarinaa. Ensimmäisessä Wagner räjäytettiin, koska siinä epäiltiin olevan vastarintaliikkeen pommi.

Toisessa tarinassa puolestaan tämä blogissani valitettavasti kummitteleva Heidrich olisi tykästynyt rakennukseen ja ottanut sen omaan käyttöönsä. Siinä vaiheessa tuoli ongelmia,  kun hän kuuli, että patsaat ovat säveltäjiä ja yksi heistä on Mendelssohn, juutalainen. Niinpä paikalle lähetettiin työmiehet Mendelssohnia poistamaan. Mutta kun patsaissa ei lue nimiä, he joutuivat huutamaan alas apua sen suhteen, mikä näistä piti poistaa. Vastaukseksi tuli: "Se isonenäisin tietysti!" Niinpä työmiehet poistivat Wagnerin.

Uskottavinta olisi vain ajatella, että tšekit eivät Wagneria niin paljon arvosta, että olisivat hänelle patsaan pystyttäneet. Niin tai näin, tässä se rakennus nyt on, kuvasta voi juuri ja juuri erottaa, mikä lippu sen yllä nykyään liehuu.