sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Hölmölän kylässä ja muutenkin satujen maailmassa

  

Ei, tämä ei ole satukirjan kuvitusta, vaan Karlštejnin linnan pienoismalli. Tein sinne tänään päiväretken, mikä oli helppoa, sillä linna sijaitsee vain 30 minuutin junamatkan päässä Prahasta. Päärautatieasemalta menee junia tunnin välein. Olin kyllä loppuun saakka epävarma, että lähdenkö matkaan, tälle päivälle kun sattui taas tämä jokavuotinen hölmöläisten kellopeli, kesäaikaan siirtyminen. Hölmöläisten siksi, että on sukua yritykselle pidentää peittoa ottamalla toisesta päästä kaistale kangasta ja ompelemalla se toiseen. Olen jotenkin herkkä näille aikaeroille, viikko ainakin menee ihan sekaisin tämän takia, luultavasti vähän toistakin.

Tietenkään en päässyt lähtemään niin ajoissa kuin olisin halunnut, kiitos tämän hölmöläishomman, joten jouduin odottamaan rautatieasemalla aika kauan. Siinä oli kuitenkin vähällä käydä niin, että unohdin mennä junaan. Niin paljon oli kiinnostavaa katseltavaa rautatieasemalla, että tuli lopulta vähän kiire. Asemalla on tietysti uusi puoli palveluineen ja kauppoineen. Siellä on enemmän liikkeitä kuin pienessä suomalaiskaupungissa. Vanha, keisarillinen puoli on myös säilytetty, sen on suunnitellut arkkitehti nimeltään Fanta. Tässä vähän kuvia vanhalta puolelta. Hieman on rapistunutta, mutta selvästi tämä halutaan säilyttää ja eiköhän se joskus kunnostetakin. Täällä näitä vanhoja, restauroinnin tarpeessa olevia taloja riittää.




Linnalle sai kävellä aikamoisen matkan vielä asemalta, ja ylämäkeen, kuinkas muuten, Tšekissä kun ollaan. Kylänraitti on muuttunut turistikaduksi, siellä myydään niin böömiläistä kristallia ja turkiksia kuin pannukakkujakin. Ja ihmiset ostavat. Mitä lähemmäs linnaa päästään, sitä tiheämmäksi myyntikojut käyvät ja sitä kovemmat ovat hinnat ja markkinointi aggressiivisempaa. Mielessäni kuitenkin kuvittelin ritareiden ratsastavan tuota samaista tietä ylös ja alas, melkein saatoin kuulla kavioiden kopseen. Nyt nimittäin ymmärrän, mistä tulevat ne satukirjojen vuorellerakennetut linnat. Tai no, olenhan niitä ennenkin nähnyt, mutta tuo käveleminen ylhäältä alas asti johdatti sadunomaiseen tunnelmaan.


Valitettavasti sadunomainen tunnelma vaihtui pian realismiin, ensinnäkin linnaan ei ole mitään pääsyä, ellei osallistu opastetulle kierrokselle, jonka hinta on noin 12 euroa. Eihän se paha ole, mutta täkäläisittäin kova hinta museokäynnistä. Maksoin sen kuitenkin, sillä englanninkielinen kierros oli alkamassa vartin päästä. Toisekseen realismiin minut johdatteli se tosiseikka, että englanninkieliselle kierrokselle tuli mukaan puolenkymmentä venäläistä, joilta puuttui englannin kielen taito kokonaan. 

En tosiaankaan haluaisi morkata mitään kansallisuutta ja venäläisiäkin kohtaan pyrin olemaan reilu ja tasapuolinen, mutta silti nyt ei ole kyllä yhtään pilkettä silmäkulmassa, kun sanon, että hermot meni. Nämä nimittäin alkoivat häiritsemään oppaan työtä. He puhuivat ja möykkäsivät toistuvista kehotuksista huolimatta oppaan puheen päälle, sanoivat hänelle, että me olemme venäläisiä, puhu venäjää. Opas oli minun arvioni mukaan aika pitkämielinen ja huumorintajuinen, mutta lopulta hänen oli pakko sanoa, että joko kuuntelette hiljaa tai sitten poistutte linnasta.

Tässä kohtaa alkaa tietysti se perinteinen me olemme maksaneet, meillä on oikeus -jankuttaminen. En tiedä, mikä minuun meni, mutta avasin suuni ja sanoin, että olette maksaneet opastetusta kierroksesta, ette siitä, että saatte häiritä opasta ja muita turisteja. Tästä eteenpäin kierros sujui aika hyvin, mutta opas oli kyllä lujilla heidän kanssaan, kun ei heitä tuntunut kiinnostavan oikein muu kuin omien polkujen kulkeminen, vaikkei tuossa linnassa niin saisi tehdä. Jotkut turistit tietysti taas närkästyivät siitä, että opas jossakin vaiheessa sanoi, ettei yhtään ihmettele, miksi venäläisistä ei pidetä, kun katsoo, miten he käyttäytyävät. Kieltämättä ei pitäisi oppaan tehtävässä noin sanoa, mutta tuntien tämän maan historian ja hetken tuota meininkiä katseltuaan on vaikea olla eri mieltä. 

Karlštejnin rakennutti Kaarle IV, eli se hyvä ja ihailtu kuningas, joka rakennutti myös Kaarlensillan ja perusti Kaarlen yliopiston. Tämä linna oli Kaarlen ja myöhemmin hänen poikansa Venceslauksen kesäpaikka. Siis ei sen pyhän Venceslauksen, jolla on oma aukonsa täällä Prahassa, vaan hänen juopon kaimansa. Linnassa säilytettiin aikanaan kruununjalokiviä, mutta ne on sittemmin siirretty Prahan linnaan ja Wieniin. Ne Prahan linnassa olevat kalleudet otetaan kerran viidessä vuodessa esille ja sitten yleisö voi tulla niitä katselemaan. Jonotus kestää usein kuulemma noin kahdeksan tuntia. Seuraava tilaisus nähdä kruununjalokivet on parin vuoden päästä.

Linnassa yritetään pitää mahdollisimman hyvää mikroilmastoa vanhoja esineitä silmälläpitäen. Opas sanoi, että on hyvin tarkasti säädeltyä, montako ihmistä saa olla missäkin tilassa ja kuinka kauan. Kaikki ovet suljettiin perässämme juuri siksi, että olosuhteet pysyisivät esineille sopivina. Meillä oli myös minuuttiaikataulu, jonka noudattamisessa oli pieniä ongelmia, kun erinäisiä ryhmäläisiä piti välillä paimentaa. Hyvin kuitenkin selvittiin.

Kruununjalokivihuoneeseen emme päässeet, se on auki vain kesäisin ja sinne otetaan mainituista syistä vain 15 ihmistä kerralla rajalliseksi ajaksi. Nyt on vielä liian kylmää, jotta tilaa voitaisiin pitää kävijöille avoimena. Kuulemma se huone on kullattu, siinä on käytetty smaragdeja, meripihkaa ja ties mitä kaikkea koristeena. Kaarle halusi, että kruununjalokivet säilytetään sellaisessa paikassa, joka muistuttaa mahdollisimman tarkasti Raamatun kuvausta taivaasta. Sotaisana aikana linnaa vartioi 400 sotilasta, rauhanaikana sotilaita oli vähemmän. Syy lienee selvä.

Tämä kaikki ihanuus jäi nyt sitten olosuhteiden vuoksi näkemättä. Sen sijaan näimme mm.  Kaarle IV:lle kuulunutta esineistöä, pääsimme hänen makuuhuoneeseensakin.Mitähän mies itse tuohon tuumaisi, hänen aikanaan nimittäin kuningas ei missään tapauksessa saanut nukkua naisen kanssa samassa huoneessa, paavi oli semmoisen kieltänyt. Nainenhan nimittäin saattaa yöllä kuiskutella miehen nukkuessa paholaisen juonia, ja siitähän vaarantuu koko valtakunta. Rahvaan kyseen ollessa tämä ei tietenkään ole niin vaarallista, vaan naisen kanssa nukkuminen oli heidän keskuudessaan ihan sallittua. Niinpä kuningattarelle oli tehty viereen oma makuuhuone, ja vain kuningas sai kulkea sinne kuningattaren makuuhuoneeseen johtavia portaita. Toisin päin ei missään tapauksessa.

Kerran kuitenkin niin pääsi käymään, että kuningatar tuli kuninkaan makuuhuoneen ovelle. Kysessä oli Kaarlen poika Venceslaus, joka makasi uudenvuoden yönä juopuneena sängyllään. Vaimo sitten sai päähänsä mennä miestään katsomaan, mutta kuninkaan koirat olivat vartiossa ja raatelivat kuningattaren. Tai näin ainakin opas kertoi, totuus nyt voi olla ihan jotakin muutakin.

Opastetun kierroksen jälkeen otan vielä hieman kuvia linnan ulkopuolelta. Sisällähän ei tietenkään saanut kuvata, hyvä kun hengittää sai. Tuo puinen erkkeri, kaukana ja korkealla, on itse asiassa linnan wc...


Muureilla kävellessä tuli taas aika satukirjamainen olo.




Junassa, matkalla kotiin, mietin, miksi elämä erilaisina kansallisuuksina on yhä niin vaikeaa. Jo Kaarle IV:n aikaan käytiin sotaa, sillä kertaa nimenä oli satavuotinen sota, ja sen aikana heitettiin ritariperinteetkin romukoppaan, oltiin vain raakoja. Nykyään ei onneksi sodita, mutta aina vaan tuntuu joku asia hiertävän täällä muka niin rauhallisessa Euroopassakin.

En iteskään haluaisi ajatella ikävää venäläisistä, itse asiassa olen tavannut monia oikein mukavia venäläisiä. Menomatkalla olin junassa kuunnellut kahden naisen keskustelua, toinen tšekki, toinen venäläinen. Ihmettelin hetken, että mitä kieltä tuo toinen puhuu, onko se puolaa vai mitä se voisi olla. Sitten tajusin, että hän puhuukin tšekkiä, mutta välillä käyttää venäjää ja kyselee toiselta sanoja. Linnassa nämä naiset osallistuivat molemmat tšekinkieliselle opastuskierrokselle. Venäläisissä on siis myös todella hienoja ja kulttuurillisesti valveutuneita ihmisiä.

Juna tuo minut takaisin Prahaan Vltava-joen vartta pitkin. Näen monia vaatimattomia kesämökkejä, joille avautuu kaunis jokinäkymä. Vesistönäkymät ovat täällä kortilla, joten veikkaan senkin päivän olevan monella mökillä lähellä, kun perikunta ei enää itse innostu mökkeilystä, tuosta kommunistisen ajan reliikistä, vaan myy tontin jollekulle raharikkaalle. Pienten kesäasumusten tilalle noussee huvilarivistö. Tätä mietin surullisena mutta voimattomana.


Päässäni pyörivät myös nuo kruununjalokivet, jotka ovat monen lukon takana Prahan linnassa, sekä se niiden aikaisempi säilytyshuone, se kullattu, joka juuri jäi olosuhteiden vuoksi näkemättä. Vaikka en sellaisia koskaan haltuuni saa enkä näköjään edes vilkaisemaan pääse, tunnen silti itseni yhdeksi maailman etuoikeutetuimmista ihmisistä, kun saan näin paljon nähdä ja kokea.

2 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä "matkaselosteesta" kyseiseen linnaan; on ollut nimittäin suunnitelmissa siellä piipahtaa. Tiedossa alustavasti oli, että ylämäkeä riittää ennen kuin linnalle pääsee. No, ensi kerralla koetetaan sitten. PS: Prahaa lähellä tämän kyseisen linnan lisäksi ovat myös linnat Křivoklát ja Konopiště. Näistä löytyy tietoa mm. googlettamalla. En tiedä kyllä itse, ovatko linnoja, joihin pääsee ns. turistina tutustumaan.

    VastaaPoista
  2. Eipä mitään kiittämistä. Jos haluatte sinne kruununjalokivihuoneeseen, niin se kannattaa varata etukäteen, sinne kun otetaan vain se 15 ihmistä kerrallaan.

    Kävely vähän hengästyttää, mutta on suoritettavissa kyllä, siitä syystä ei kannata jättää kenenkään menemättä.

    VastaaPoista