sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Mannerheimin jäljillä

Tiedän, Jörn Donner teki tämän jo paljon paremmin viisiosaisessa dokumenttisarjassaan Mannerheimista. Silti  halusin tehdä silti matkan Karlovy Varin kylpyläkaupunkiin ja miettiä, mitä Mannerheim on siellä nähnyt ja kokenut, mitä hän mahdollisesti ajattelisi nyt. Sitä paitsi tätä paikkaahan Donner ei sarjassaan esitellyt lainkaan, joten siksikin on ihan paikallaan, että minä teen sen nyt. Moni historiallisia romaaneja lukeva on yrittänyt etsiä kartalta Karlsbadia, jossa aina kerrotaan eurooppalaisen hienoston viettävän mukavaa elämää. Myös Franz Kafka oli mieltynyt Karlsbadiin ja vietti siellä jonkin verran aikaa. Karlovy Varihan se, nykyiseltä nimeltään, ja nykyään Tšekin puolella.

Aamulla herätessäni mietin, että olenko tosiaan päättänyt nousta kuudelta lähteäkseni reissuun, millään en olisi jaksanut. Mutta kun hereillä olin, niin samahan se oli lähteä matkaan. Bussimatka kestää yhteen suuntaan noin 2 tuntia 15 minuuttia ja hinnaksi tulee noin 6 euroa. Tuohon hintaan saa vielä katsoa matkan aikana elokuvaa, lukea lehtiä ja kahviakin tarjoavat, joten rahalle saa kyllä vastineen. Tämä kulkuneuvo saattaisi kelvata Mannerheimillekin, mutta luulen, että hän matkusti Karlsbadiin hienostuneesti junan ykkösluokassa.

Tästä firmasta on kyse, ja ensimmäisen kokemuksen perusteella voin suositella.
http://www.studentagencybus.com/en




Tällainen näkymä muuten oli tänään kuuden aikaan ikkunastani.







Jätin kuitenkin menomatkalla kaikki nuo bussissa tarjotut palvelut käyttämättä. Ajattelin, etten jaksa katsoa
tšekiksi dubattua Hollywood-elokuvaa, sitten alkoi nukuttaa niin armottomasti, että laskin penkin takakenoon ja rupesin vetelemään sikeitä. En tiedä, onko tässä maassa turvavyöpakko busseissa, mutta oli kuitenkin hyvä, että olin laittanut turvevyön kiinni. Korkeuserot olivat niin suuret, että välillä havahduin siihen kun liu'uin penkillä mäkeä alas tultaessa.

Yhtäkkiä heräsin ja avasin silmäni, mutta näin pelkkää valkoista. Pienen hetken jo mietin, että olenko syystä tai toisesta kuollut ja tämäkö on se valo, jota kohti kuulemma kuolinhetkellä mennään, ainakin joidenkin kuoleman rajalla käyneiden mukaan. Kauempaa takaani kantautui puheensorinaa, ja kun tunnistin kielen tšekiksi, niin totesin, että aikani ei ole vielä tullut ja tielläkin ollaan pysytty. Sillä hetkellä vain kohdalle sattui hieman ylöspäin nouseva peltoaukea, joka oli aivan lumen peitossa, ja taivas oli vaaleanharmaa. Yhtään puuta tai pensasta ei ollut näkyvissä, joten maisema oli täysin valkoinen, tai vaalea. Tässä hieman näkymää bussin ikkunasta. Mietin maisemia katsellessani, että tämä Keski-Euroopan talvi, luminen sellainen, on varmaan antoisa erityisesti mustavalkovalokuvaajalle, kun puut ja pensaat ovat lehdettöminä lähes mustia ja hanki hohtaa valkoisena.


Pian oltiinkin jo perillä. Päätin oikaista bussiaseman läpi, mikä oli virheliike, sillä siellä leijaili pahinta laatua oleva virtsan haju. Ei mikään "normaali" lemu, johon väistämättä joskus törmää, vaan sellainen sanoinkuvaamattoman yököttävä.  Muistan lukeneeni joistakin matkaraporteista, että kannattaa tässä maassa käydessään tutustua muuhunkin kuin Prahaan, jotta saa todellisemman kuvan tšekkiläisestä elämäntavasta. Täytyy nyt heti kärkeen todeta, että päällisin puolin en kyllä huomannut ainakaan Karlovy Varyssa mitään olennaista eroa prahalaiseen elämänmenoon, ellei sitten sellaiseksi "aidommaksi kokemukseksi" lasketa juuri tuota kamalaa dunkkista ja muutamaa epäsiistiä vessaa, joissa oli pönttö ja pisuaari hinnoiteltu erikseen (pisuaari halvempi, mutta törsäsin ja käytin pönttöä). Toivon tosiaan, että sillä aitoudella tarkoitetaan joitakin muita seikkoja kuin näitä banaaliuksia.

Mikään erityisen matkailijaystävällinen ei tuo ensikosketus kaupunkiin ollut; huomasi heti, että pääkaupungissa liikkuu raha paremmin ja siellä otetaan turistit erityisen hyvin huomioon pitämällä paikat kunnossa ja puhtaina. Ilmeisesti tuloerot ovat maan eri osien välillä melko suuret.

Nälkähän siinä oli matkalla ehtinyt tulla, kun aamulla olin syönyt vain yhden jukurtin. Tarkoitus oli mennä juomaan vain kupponen teetä ja syömään sämpylä, mutta hetken etsittyäni totesin, ettei ravintoloinden aamupalakulttuuri ole tainnut vielä rantautua tänne asti. Sen ymmärrän, että Turussa tämä ymmärrettiin vasta muutama vuosi sitten, mutta voisi kuvitella, että vanhassa kylpyläkaupungissa olisi tällainen mahdollisuus osattu hyödyntää jo pidempään. Huomasin kuitenkin, että yhden ravintolan mainoksessa luki myös sana breakfast, joten sinne siis! Kävi ilmi, että aamupala heillä tarkoittaa sitä, että normaali lista on tarjolla aamusta lähtien. Ajattelin, että samahan se on sitten syödä hieman enemmänkin, ja tilasin kahden ruokalajin aamupalan. Tätä olisi muuten varmaan Mannerheimkin kannattanut, jos olisi matkaseuranani ollut.

Valitsin ensimmäiseksi ruokalajiksi paahtoleivän. Se piti olla ananaksella, mutta jostakin syystä se tulikin metsäsienillä. Ei se mitään, hyvältä maistui, ja olisi riittänyt aamupalaksi ihan yksinäänkin.


Toinen ruokalajini oli tšekkiläinen erikoisuus, paistettu juusto, eli smažený sýr. Kuten kuvasta näette, terveellisyys on tämän ruokalajin kohdalla tarpeeton käsite. Arvasinkin sen, mutta kun olin tästä kuullut, niin pakkohan sitä oli kokeilla. Rehellisesti sanottuna en pitänyt mausta erityisesti, joten ei ole vaikeaa jättää kokeilua vain tähän yhteen kertaan. Sen sijaan se oli yllätys, että annos oli näinkin iso. Perunat valitsin ihan sillä periaatteella, että toistin sen perunatyypin, jonka osasin parhaiten matkia perässä, kun tarjoilija luetteli vaihtoehtoja. Ilokseni sain tällaiset keitetyt perunat, jotka eivät onneksi olleet kovinkaan suolaiset. Luulin tämän annoksen olevan vähän alkupalan tapainen juttu, ja siksi tilasinkin sen tuon paahtoleivän lisäksi. Mutta näillä eväillä sitten pärjättiinkin koko päivä, ja hintaa ruuille tuli kivennäisveden kanssa noin kahdeksan euroa.


Vaikka kaupunki tosiaan näyttää paikka paikoin nuhjuiselta, on siellä myös hyvin kunnossa pidettyjä alueita - erityisesti siellä, missä turistit kulkevat. Tunnelmaltaan Karlovy Vary on tyypillinen vanha kylpyläkaupunki. Täällä Mannerheim on taatusti ollut elementissään. Kylpylöitä on täällä niin paljon, etten onnistunut jäljittämään sitä, mitä hän suosi. Ilmeisesti jossakin vieraskirjassa on hänen nimensä.


Karlovy Vary on kuuluisa kuumista lähteistään, joiden vedellä on uskottu, ja uskotaan yhä, olevan parantava vaikutus. Silmääni ei joistain syystä osunut kaupungilta yhtään lähdettä, vaikka niitä pitäisi olla siellä useitakin. En varmaan vaan osannut katsoa, tai en älynnyt, että tuossa nyt on semmoinen lähde. Sen sijaan haistoin ne kyllä, sillä vesi on rikkipitoista, joten se haisee... no, mille rikki nyt sitten haisee. Jotkut, eritoten venäläiset, hakevat vettä lähteistä ja juovat sitä, sitä saa myös pullotettuna, mutta itse kyllä päätin jättää pieruvedet väliin. Toisaalta Mannerheim ehkä ymmärsi tämän rikkiveden päälle paremmin kuin minä, olihan hän asunut Venäjällä suuren osan elämästään.

Sen sijaan olisin halunnut kokeilla jotakin hoitoa, ihan kuriositeettina, mutta tässä kohtaa nousi taas mutkia matkaan. Hoitoja saa pääasiassa lääkärin lähetteellä ja vapaammin saatavilla olevat hoidot pitää tilata kahta päivää etukäteen. Tämä on näitä tyypillisiä tilanteita, joissa pitäisi tuntea systeemi ja osata se kiertää. Pääsin kuitenkin testaamaan mineraalipitoista vesiallasta. Pelkäsin, että se haisee yhtä pahalle kuin mitä kaupungilla joissakin kohdin löyhähti, mutta itse asiassa se ei haissut millekään. Lämpötila altaassa oli noin 29 astetta. Tämän tein osittain  siksi, että voin sanoa kylpeneeni samoissa vesissä kuin Mannerheim. :) Kylpylässäkin näytti minun lisäkseni olevan lähinnä venäläisiä vierailijoita.

Terveysvesi oli itsessään ihan rentouttava kokemus, mutta vähemmän rentouttava oli tarinan jatkoepisodi. Olin nimittäin ostanut pyyhkeen Karlovy Vary -tekstillä. Ihan tavallisen puuvillapyyhkeen, jossa normikirjailulla tuo teksti. Samanlaisia pyyhkeitä voisi olla myynnissä vaikka Turku 2011 -logolla varustettuna. Olin pyyhkinyt siihen jo kertaalleen kädet ja kasvot, kun laitoin sen naulaan ennen altaaseen menoa. Takaisin tullessani huomasin, että pyyhe oli varastettu! Ensin en halunnut uskoa tätä, etsin joka paikasta, kävin kaikki naulakot läpi, mutta kyllä vaan, pyyhe oli viety.

Siinä olikin sitten miettiminen, että miten saan itseni kuivaksi. Ensin ajattelin, että pyydän jotakuita ostamaan minulle uuden. Mutta enhän voinut tietää, kuka se varas oli, huonolla onnella saattaisin antaa vielä rahan sille, joka varasti. WC:ssä oli onneksi vähän paksumpaa käsipaperia, sillä sain itseni kuivaksi ja hiukset käsipuhaltimen alla.

Matkalla aina sattuu, pieni tappiohan tuo sinänsä on, pyyhe maksoi vain 6 euroa, mutta periaatteellisena asiana iso. Siitä tuli kyllä paha mieli. Taatusti Mannerheimkin jakaisi tämän moraalisen närkästyksen kanssani. Toisaalta S:lla oli hyvä pointti, kun hän sanoi, että parempi niin päin että pyyhe vietiin kuin että kaikki muu olisi viety ja jäljelle olisi jäänyt pelkkä pyyhe. :)

Kylpylästä lähtiessäni silmiini osui teehuone. Aina kun sellaisen näen, minun on ihan pakko kokeilla. Tšekkihän on teemaa, slaaveja kun ovat.  Uskon Mannerheimin myös tunteneen teelaatuja, luultavasti paremmin kuin minä. Valitsin kiinalaista valkoista teetä, joka oli todella hyvää. Sen maku muistutti jännällä tavalla sekä pähkinän että savun makua, ainakin minun makunystyröihini. Lisäksi otin palasen suklaatorttua, joka taas yllätti koollaan ja osa jäi syömättäkin, kun ei vaan mahtunut. Täällä kaikki leivonnaiset ovat niin äkkimakeita, että niitä ei pysty syomään isoja määriä. Tee lämmittikin mukavasti tuon pyyhe-episodin jälkeistä kehoa ja mieltä.



Ennen kotiin lähtöä ostin vielä katuvarren kojusta aitoja karlsbadilaisia oplatkyja. Vastaavia tuotteita löytyy kaupoistakin, mutta niitä täytyy kuulemma varoa, koska ovat huonoja kopioita. Kyseessä on siis ohut kova vohveli, jonka välissä on täyte. Täytteitä on monenlaisia sitruunasta konjakkiin ja suklaaseen. Näitä voi ostaa joko yhden maistiaiseksi tai viedä laatikossa kotiin. Päätin toteuttaa jälkimmäisen vaihtoehdon, sillä tuosta yllä olevasta tortusta olin saanut jo niin paljon makeaa, ettei mikään ylimääräinen olisi mennyt enää alas. Ostin näitä oplatkyja saman tien vähän tuliaisiksikin.

Olin jossakin hässäkässä hukannut kartankin, jonka olin yhdestä hotellista saanut. Ylipäänsä turisteja ei hirveän hyvin tässä kaupungissa infota, karttaakin sai etsimällä etsiä. Infotauluja on siellä täällä, mutta minusta on mukavampi, että omassa kädessä on kunnollinen kartta. Tuokaan kartta ei ollut erityisen hyvä, se mainosti lähinnä firmoja eikä nähtävyyksiä. Mietin jo, että löydänkö takaisin bussiasemalle. Olin nimittäin ostanut lipun viiden bussiin saman tien kun asemalla silloin aamulla kävin, ettei tarvitse toista kertaa siihen hajuun mennä. Lipputoimisto oli onneksi suljentun oven takana, ja siellä ei haissut.

Minulla ei kuitenkaan ollut mitään hätää, sillä sain ensin tšekiksi neuvoja miten bussiasemalle mennään, sitten matkalla tapasin ryhmän saksalaisia, joilla oli sama matka. He olivat Kasselista kotoisin ja kovin kiinnostuneita siitä, mistä päin Suomea olen. Kasselin ystävyyskaupunki on kuulemma Rovaniemi, ja joka vuosi sinne tulee rovaniemeläisiä joulumarkkinoille. Ovat kuulemma innokkaita ostamaan gluhweinia, eli paikallista glögiä. Sanoin, että tuskinpa vain ostamaan, mihin saksalaiset vastasivat kohteliaasti, että aivan oikein. He vähän ihmettelivät, mitä aion tehdä niin monella laatikollisella oplatkyja. Vastasin, että halvalla sain, ja tämän vastauksen he tuntuivat hyväksyvän. Saksalaisille täällä myydään tupakkaa, siellä täällä kadulla näkyy Billige Zigaretten -kylttejä.



Korkkasin yhden paketin jo illalla kotiin tultuani. Maha oli sen verran vajunut, että sain yhden syötyä, sitruunanmakuisen. Maku oli miellyttävä, ei liian makea. Saman tapaisia kovia vohveleita maistoin myös Hollannissa ja pidin niistäkin, mutta nämä ovat jotenkin vähän hienostuneempia tyyliltään. Siitä olen itse asiassa varma, että Mannerheimin on täytynyt Karlsbadissa ollessaan maistella näitä. Samoin on paketin kyljessä olevan tekstin mukaan tehnyt mm. Brahms, Tšaikovski, Gogol ja Tolstoi.

5 kommenttia:

  1. Siis oliko tuo aamiaisannoksessa näkyvä iso kimpale juusto vai leipä, jonka päällä on juustoa?

    VastaaPoista
  2. Kiitos mielenkiintoisesta matkakuvauksesta. Mieleni halajaa lukemisen jälkeen taas Kaarlen sillalle vanhaan kaupunkiin.

    Olen yhden reissun tehnyt Prahaan ja toisen maaseudulle. Olen viettänyt itseasiassa omat 50 -vuotis juhlani 20 ystävän kanssa
    U Flekussa.

    Hieno maa, hieno kansa.

    Vain kaksi asiaa saa ihoni kananlihalle ja pakoreaktion syttymään; Knöödelit ja prahalaiset taksikuski.

    Mutta, toisaalta, paratiisissakin on kuulemma käärmeitä.

    VastaaPoista
  3. Tillman:

    Kiitos kommentistasi. Aina mukavaa nähdä, että on joku "out there", joka lukee. Minun saa kananlihalle aina se, kun joutuu jonnekin luukulle. Tietää, että täst ei ihan vähällä edetäkään. :D

    SusaanaP:

    Aamupala-annoksen ensimmäisessä kuvassa on toast kinkulla, juustolla ja sienillä, toisessa puolestaan se paistettu juusto ja lisäkkeenä perunaa sekä vähän kasviksia. Eli toisessa kuvassa ei ole leipää lainkaan.

    VastaaPoista
  4. Heissan! Itse en tullut käyneeksi reissuillani Karlovy Vary'ssa ja nyt kun tuota katson ja luen niin harmittaa. Toivottavasti ei varkaat vaivaa jatkossa enää.

    VastaaPoista
  5. Kyllä tuo paikka kannattaa tsekata, jos mahdollisuus on. Toivon tosiaan, ettei koskaan käy niin, että jotakin isompaa viedään. Mielestäni on aikamoinen lowlife sellainen ihminen, joka nyysii käytetyn pyyhkeen!

    VastaaPoista