Erilainen perjantai vuosiin

Tänään oli viimeinen työpäivä ennen kuin neljän kuukauden  opintovapaani alkaa. Aion viettää nuo kuukaudet Prahassa opiskelemassa täällä:  http://www.literarniakademie.cz/english/about-us

Yksitoista vuotta olen tehnyt päätoimisesti opettajan työtä, sivutoimisesti vielä muutaman vuoden siihen päälle.  On siis aika lähteä taas toteamaan, miltä maailma näyttää, kun sitä katselee oman ympäristön ulkopuolelta. Hyvin vahvasti on työelämä kuitenkin ripustautunut alitajuntaan, juuri hetki sitten huomasin miettiväni, että mitäs ensi maanantaina pitäisi oppilaiden kanssa tehdä, sitten vasta muistin, että sijainenhan näistä murehtii, en minä.

Tänään on perjantai, ja tiistaina lennän Prahaan. Koko elämän pitäisi mahtua matkalaukkuun. Saa nähdä, miten mahduttaminen viikonloppuna onnistuu. Ajatukset ovat sekä innostuneet että haikeat. Suomeen jäävät kaikki tärkeät ihmiset, enkä tänä vuonna näe sitä pohjoisen kevään uskomatonta kauneutta, jota seuraan joka vuosi niillä joutomailla, joiden ohitse kuljen päivittäin töihin. Ensin vihreinä ovat vain katajat, mutta sitten yhtenä kauniina päivänä se tietty koivu rautatiesillan (vuonna 2011 kulttuurisillan, sillä se johtaa Logomolle) pielessä saa ensimmäiset hiirenkorvansa.

Kuitenkin Praha on Euroopan sydämessä. Kartalta katsoessa huomaa, että paljon keskemmällä Eurooppaa ei voi ollakaan. Me suomalaiset helposti miellämme entiset itäblokin maat maantieteellisestikin itäisiksi, mutta todellisuudessa me olemme itse selvästi idempänä. Lisäksi olemme pohjoisempana kuin joskus muistammekaan. On hyvin mielenkiintoista lähteä katsomaan oman maanosan ydintä, kun on koko ikänsä sen reunalla asunut.

Sain juuri viestin vuokraemännältäni. Hän ei ole paikalla tiistaiaamuna, kun tulen kaupunkiin, mutta hänen isoisänsä on luvannut antaa minulle avaimet ja esitellä paikat. Hän ei kuitenkaan puhu englantia. Olen opiskellut hieman tsekkiä etänä, joten muutaman sanan osaan sanoa. Siitä kaunis kiitos hyvälle opettajalleni S:lle! Isoisä osaa kuulemma myös vähän saksaa, joten emmeköhän me pärjää.

Kommentit

  1. Täytyyhän tätä bc-kaverin lukea! :)

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa! En ole ennen oikeastaan blogannutkaan, joten tämä on minulle uutta ja ihmeellistä. :) Paljon olen tietysti blogeja lukenut.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi tsekkinaiset pakenevat pääsiäisenä?

Tapaturman sattuessa Faustin taloon

Novellini