Arkistossa vaiston varassa

Kansallisarkisto on yllättäen melko laaja, olen ehtinyt tekemään tähän mennessä vain pintaraapaisun kiinnostavaan aineistoon. Tänään olen löytänyt norjalaisella keskitysleirillä olleiden tšekkien tarinoita. Enpä ollut tiennytkään, että Norjassa on ollut keskitysleirejä. Ilmeisesti kyseessä ovat olleet jotkut kokoamisleirit, mutta tuskin ovat nekään mitään lepokoteja olleet. Lisäksi löysin muistelmatekstin, jonka aiheena on Mengele. Hilpeää lukemista taas tilasin kopioituna, kuten huomaatte.

Materiaalia on tosiaan niin paljon, että varmasti kiinnostavia asioita menee silmieni ohi, eikä sille mitään voi. Jää siinä sitten muillekin tutkimista. Olen tuuminut, että täällä varmaankin on järjestetty 1960-luvulla jonkinlainen kirjoituskilpailu sotamuistoista ja selviämistarinoista. Niin vaihteleva on aineisto, jotkut ovat kirjoittanet 2 sivua, toiset 200. Kielellinen taso vaihtelee hyvinkin taitavasta kerronnasta varsin lapsellisiin riipustuksiin ja toisaalta kuivakantyylisiin selostuksiin, joissa on paljon numerotietoa, mutta hyvin vähän omakohtaista kerrontaa.

Vaikka tutkimukseni kannalta vain tarinoina kiinnostavat tekstit ovat olennaisia, on silti joka ikinen teksti arvokas. Kehnokin teksti, jos se on oman sukulaisen kirjoittama, on kultaakin kalliimpi, ja saahan siitä edes jotakin tietoa, on se tyhjää parempi. Teen materiaalinvalintaa hyvin pitkälti vaistonvaraisesti, sillä yksi ihmisikä ei riittäisi kaiken lukemiseen, edes päällisin puolin ei ehdi likikään kaikkea vilkaista. Ei auta muu kuin toimia niin kuin hyväksi näkee ja luottaa siihen, että vaisto kantaa eteenpäin.

Tänään oli arkiston kanttiinissa hyvä päivä. Osasin tilata, kun luki listalla että kotleta. Ymmärsin jopa, että sen kanssa on riisiä. Tällainen annos sieltä tuli, taas aika tyypillistä täkäläistä keittiötä tämä.


Suomessahan joskus aina väläytellään ajatusta, että meilläkin pitäisi olla omaa kansallista ruokaa tarjolla pikaruokakonseptin kautta. Täällä on tartuttu toimeen ja perustettu oikein ketju, joka sitä tarjoaa. Ketju on nimeltään Šmak Česká Kuchyně, ja kerran olen kokeillut. Ei oikein se kerta vakuuttanut, hieman saisivat kyllä keventää ja tuoda tuoreita kasviksia mukaan.Tässä kuva syömästäni annoksesta.


Orkidea avaa ensimmäisen nuppunsa ihan just kohta. Laitan siitäkin kuvia, kunhan kukat aukeavat.Ulkona silmut avautuvat, kevät etenee.

Kommentit

  1. Hirmusti terkkuja sinne! Kun ei voi ulos lähtee vaikka paistaa eikä edes puhua kun on puhekielto niin blogin lukeminen piristää ja tulee tunnen kuin olisi kylässä käynyt.

    VastaaPoista
  2. Kiitos terveisistä. Mukava kuulla, että tämä on ollut hyvä lukukokemus.

    VastaaPoista
  3. Kotimaisen ruuan pikaketju ei olisi välttämättä ollenkaan huono idea, mutta ei niitä kasvislisäkkeitä olisi täälläkään yhtään sen enempää, jos senkään vertaa kuin siellä. Mietitäänpäs: mustamakkara + puolukkasose, kaalikääryleet tai kaalilaatikko + puolukkasose, maksa muodossa tai toisessa + puolukkasose, läskisoosi + puolukkasose...

    VastaaPoista
  4. Kieltämättä, jos ihan puhtaasti vanhaa kunnon suomalaista ruokaa tarjottaisiin, niin tuskin siinä mitään tuorekasviksia olisi, hyvä jos porkkanaraastetta hiukan.

    Toisaalta, esimerkiksi Suomen intialaisravintoloissa on usein pieni salaattiannos mukana, vaikkei se ole varsinaisesti osa intialaistakaan keittiötä, mutta ovat ehkä kuunnelleet asiakkaiden toiveita.

    Tämä paikallinen pikaruokaketju voisi totisesti keventää kansanterveydellisistäkin syistä, eikä ruoka silti olisi mitenkään liian vähärasvaista. Enkä oiken usko, että elämyksen pilaisi, jos hieman lisättäisiin tuoreita kasviksia. Muutakin kuin sitä hapankaalia.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi tsekkinaiset pakenevat pääsiäisenä?

Tapaturman sattuessa Faustin taloon

Novellini