Finka tuli taas arkistoon ja papit ajoivat ratikkaa

Nykyään kun menen kansallisarkistoon, minua palveleva virkailija alkaa tilaustani hakiessaan aina puhua vilkkaasti takahuoneessa. Erotan joka kerta sanan Finka. Aina kun juttelen uuden virkailijan kanssa, joku kiirehtii sanomaan, että hän on muuten Finka.

Tänään sain tilaamiani kopioita ja kävin läpi tilaamiani artikkeleita. Yksi tilaamani muistelma olikin julkaistu kirjana, joten sitä ei tarvitsekaan kopioida. Lisäksi jaksoin käydä läpi yhden luettelon, josta tilasin muutaman kymmenen kappaletta lisää muistelmia. Materiaalia on todella paljon, joten valintoja täytyy tehdä. Lukiessani saamiani papereita mietin, etttä monenkin henkilön kohtalo selviäisi, kun vaan sukulaiset älyäisivät lähteä penkomaan. Esimerkiksi tuossa juuri kopioina saamassani opettajan päiväkirjassa oli lopussa luettelo vangeista, joista hän kertoo, sekä tieto siitä, että ketkä heistä teloitettiin.

Julkista keskustelua viime vuosikymmenten tapahtumista kyllä käydään, eilenkin tuli myöhään illalla neljän historioitsijan välinen keskusteluohjelma, jossa sivuttiin niin Prahan kevättä kuin Staliniakin. Harmitti ihan hirveästi, etten ymmärtänyt muuta kuin suurin piirtein aiheen. Silti oli ihan pakko katsoa ja toivoa, että josko jotakin ymmärtäisi.

Tänään söin arkiston kanttiinissa chili con carnea. Oli maukasta, mutta jotakin tuoretta vaan kaipaisin lounasannokseen... Annos maksoi noin 3 euroa.

Illalla menin katoliseen messuun, sillä tarkoitukseni on haastatella paikallista katolista piispaa kylmän sodan ajoista.  Piispalla on kuulemani mukaan kiinnostava elämäntarina. Hän oli aloittanut teologian opinnot Prahan kevään aikana, mutta miehityksen jälkeen opintojen jatkaminen ei ollut enää mahdollista. Hän jatkoi kuitenkin opiskelujaan itsenäisesti, kunnes joku ilmiantoi ja hän joutui vaikeuksiin. Hän päätyi lopulta toimimaan pappina, mutta leipätyökseen hänet määrättiin ajamaan ratikkaa.

Tässä maassa kaikki papit joko ajoivat ratikkaa tai bussia, tai tekivät metsätöitä. Tällä konstilla saatiin  tosi tehokkaasti pidettyä nuoret, varsinkin fiksut nuoret, pois uskonnon parista. Kuitenkin länteen päin voitiin sanoa, että kyllä meillä pappinakin voi toimia, mutta "unohdettiin" mainita, että silloin on pakotettu kuitenkin ajamaan ratikkaa elantonsa eteen. Kerrotaan, että Prahan ratikoita ajoi niin moni pappi, että heillä oli tapana kohdatessaan tehdä ristinmerkki normaalin kädenheilautuksen sijaan.

Odotan haastattelua mielenkiinnolla. Tarvitsen tulkin, mutta potentiaalisia on jo löytynyt, joten eiköhän se tästä suttaannu. Piispa nimittäin puhuisi vieraista kielistä parhaiten venäjää, mutta minun venäjäni ei ole riittävän hyvää haastattelun kannalta. Kaikki englanti mitä piispa puolestaan on oppinut, tulee Beatlesien ja Rolling Stonesien sanoituksista.

Kerran aikaisemmin olen ollut katolisessa messussa, joten olin pikkuisen pihalla. En oikein hallitse ristinmerkkejä enkä kumarruksia, ja ne tuntuvat itselle vierailta.Vähän yritin kuitenkin muiden mukana nyökkäillä, etten ihan pahennukseksi olisi. Tämä messu oli sikäli erilainen kuin mitä odotin, että musiikki hoidettiin kitaralla ja iloisella saundilla. Hieman tuli seurakuntanuorten meiningit mieleen siitä tunnelmasta, jonka kitara luo. Kitaristi istui takaosassa, mutta välillä piispa itsekin nappasi kitaran ja säesti itse itseään. He olivat myös hommanneet jostakin vuoronumeron näyttötaulun, johon joku aina laittoi sen laulun numeron, joka seuraavaksi tulee. 

On muuten suhteellisen tehokasta ääntämisharjoitusta tšekinkieliseen messuun osallistuminen. Anglikaanipappikin oli paikalla, ja hän kehui, että minä pysyn paremmin joissakin kohdin perässä kuin hän, vaikka hän on harjoitellut tätä jo monta kertaa. Ei silti tuo tšekiksi laulaminen oikein luonnista, ei.

Ennen messua kävelin hiukan Josefuksessa, eli Prahan juutalaiskorttelissa. Siinä, joka oli pitkään slummimainen, mutta joka sittemmin muutettiin jugend-alueeksi. Tässä hieman esimerkkejä jugend-loistosta.

Tämän tapaisia yksityskohtia on rakennusten seinissä paljon.

Aina ei oikein tiedä, mitä taloja kuvaisi, kun kaikki ovat niin hienoja.

Se vain tuntuu hieman aavemaiselta, että synagogia löytyy, mutta niitä juutalaisia ei. En mennyt sisään, koska niihin on pääsymaksu. Jossain vaiheessa kyllä käyn, mutta tänään ei ollut aikaa.

Ja maalailevaksi lopuksi näkymä siitä, kun ilta laskeutuu Vltavan ylle ja kätkee hetkeksi menneisyyden aaveet, muistot sekä juutalaisten kohtaloista että papeista, jotka ajoivat ratikkaa.

O