Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuuta 2, 2014.

Kuinka lämmittää asuntoja tšekkien tyyliin

Tässäpä vihjeitä kaikille, jotka haluavat lämmittää täkäläisittäin: 1. Hommaa taloon järjestelmä, jossa huonekohtaista lämpöä ei voi säätää termostaatista. 2. Ohjelmoi lämmitys niin, että lämpöä puskee kauhealla höngällä pari kertaa päivässä, yleensä silloin, kun mahdollisimman vähän on ketään kotona. 3. Jos ei ole mahdollista puskea lämpöä silloin, kun talo on tyhjillään, yritä järjestää niin, että lämpöä tulee eniten niinä aikoina kuin ihmiset tuulettavat tai nukkuvat. 4. Kaikenlaiset rappukäytävät, ostoskeskukset, parkkihallit ja jopa ostoskeskusten väliset käytävät kannattaa ehdottomasti ylilämmittää, koska siellähän ihmiset kulkevat talvitakeissaan. Näillä ohjeilla pääset jo todella pitkälle. Jos vastuullasi on sen sijaan keskiaikainen rakennus, siihen sovelletaan omia sääntöjään, joiden mukaan mm. penkinlämmittimien pitää olla niin kovalla, että istuvien ihmisten sääret on tulessa, mutta hampaat kalisevat, koska muuta lämmitystä ei koko rakenuksessa ole. Sen periaatteen

Kellot soivat Masarykille

Kuva
Olin tänään kävelyllä Vyšehradin linnoituksella vanhan partiolaistädin kanssa. Siellä hurahtikin koko päivä mukavasti. Tässä ensimmäisessä kuvassa näkyy roomalaisaikainen rakennus. Olen Vyšehradista blogannut aiemminkin, mutta hieno paikka on uusien kirjoitusten arvoinen. Suosittelen lämpimästi vierailua tälle kukkulalle, jolle on haudattu menneiden aikojen kuninkaita, jotka ovat eläessään pitäneet hovia täällä. Prahan linna on kiistatta hieno, historiallinen ja näkemisen arvoinen, mutta Vyšehrad on myös. Erityisesti jos haluaa pysytellä turistilaumojen ulkopuolella, kannattaa tulla tänne. Metro tuo perille, mutta kävelyä mukulakivillä on jonkin verran, joten suuret turistiryhmät yleensä menevät jonnekin muualle (Kaarlen sillalle, Vanhankaupunginaukiolle, Malá Stranaan). Vyšehradissa on myös maan kiinnostavin hautausmaa (josta olen myös blogannut aiemmin, mutta ei se mitään, kertaus on opintojen äiti). Sinne on haudattu paljon suurmiehiä. Jana , jonka kanssa tänään kävelin, tuns

Raahautumista tietojen perässä

Kuva
Kyllä tässä maassa näitä paperinpyörityslaitoksia riittää, sano! Kansallisarkiston haku veti vesiperän, heidän kirjastossaan tiedettiin, että tarvitsemiani tietoja löytyisi kyllä yhdestä julkaisusta. Tosin kukaan ei muista tähän hätään julkaisun tarkkaa nimeä saati missä se olisi luettavissa. Olin jo luopumassa toivosta tämänkin päivän tiedonhaun suhteen, mutta sitten kävi kirjaston ja arkiston välillä puhelinlangat kuumina. Tämän jälkeen virkailijat kysyivät, miksi et ole kysynyt aluearkistosta, siellä on kaikki kunnallinen tieto näin vanhoilta ajoilta. Sanoin, että noin vuosi takaperin olin heihin yhteyksissä sähköpostitse ja puhelimitse. Sanoivat että juuri kyseisten vuosien tietoja ei heillä ole. Virkailijat näyttivät koneeltaan, että kyllä niitä vaan pitäisi olla. No ihan kiva kuulla, että ovat vain torpanneet tylsän tiedonhaun väittämällä, että mitään ei muka ole. Ärsyttävää, mutta niin tyypillistä, ettei siitä kannata ärsyyntyä. Nyt sitten kysymys kuuluukin, että missä välis

Lähellä ja silti kaukana

Kuva
Tänään sain kuulla Kaarlen yliopiston arkistosta, että on löytynyt henkilö, joka tunsi Sachsenhausen-ajoiltaan Miroslavin , jonka kirjeenvaihtoa tutkin. Oli löytynyt kyseisen henkilön tyttärenpoika, joka muistaa, että Miroslavista puhuttiin ja hän kävi vierailullakin sodan jälkeen, mutta ei muista muuta kuin nimen. Jopa totaalinen hiljaisuus ja nollatulos on parempi kuin tämä tunne. Joku oli, jonka kanssa Miroslav puhui Sachsenhausenista, mutta häntä ei enää ole, eikä muistojakaan. Olin jo ehtinyt tulla siihen tulokseen, ettei hän pitänyt vankitovereihinsa yhteyttä sodan jälkeen, mutta näin ei tainnutkaan olla asianlaita. Etsinnät jatkukoot! Sain samalta arkistokäynniltä myös yhden kielitieteen professorin osoitteen. Hän oli myös Sachsenhausenissa. Ei tunne Miroslavia tosin, mutta saattaisi haluta jutella muistoistaan muuten vain. Kirjoitin tänään kirjeen, ihan siis perinteisen kirjeen, jossa kerroin soittavani luultavasti ensi viikolla, kunhan saan puhelinnumeron ensi viikolla lii

Tarina joka nurkalla

Kuva
Enpä olisi ensimmäistä kertaa Tšekin tasavaltaan tullessani uskonut, miten paljon tähän maahan mahtuu tarinoita. Tänä aamuna vuokranantajani kertoivat, että tällä alueella (Podolí, Praha 4) oli asunut englantilainen mies kylmän sodan aikana. Vuokraemännän äiti oli käynyt miehen talossa kastelemassa kukkia, kun tämä oli vaimoineen poissa. Vasta myöhemmin oli arveltu, että mies olisi ollut luultavasti vakooja. Totta tai ei, joka tapauksessa kiinnostavampaa kuin James Bond. Kehotin heitä hakemaan miehestä tietoja nimellä ainakin Totalitaaristen hallintojen tutkimuskeskuksesta.Melkein tekisi mieli tehdä tuokin haku ihan itse, mutta nyt ei kerta kaikkiaan ehdi. Mieltä vain painaa suru: Kirjoittaako näitä tarnoita koskaan kukaan? Joitakin tarinoita sentään yritän kirjoittaa hartiavoimin. Ihan kirjaimellisesti. Kyllä tämä pelkkä koneella istuminen käykin välillä hartioihin.  Prahan kaupunginkirjasto on paras paikka kirjoittaa, tai paras tähän mennessä löytämäni. Siellä on valoa ja tilaa, no

Hiljaisessa Prahan yössä

Kuva
Päivä kului matkustaessa. Tällä kertaa vietän nämä kaksi kuukautta Lida Guesthousessa, Podolíssa. Tuttuja seutuja nämä jo vuodelta 2011. Tämä ei olekaan mikä tahansa guesthouse, täällä on mm. suomalaisbändi nimeltä Waltari ollut moneen otteeseen yötä. http://www.lidabb.eu/ Hiljaista täällä on, ei kuulu liikenteen ääniä eikä paljon muutakaan, mutta se sopii minulle oikein mainiosti. Myöhään auki olevia vietnamilaisten ylläpitämiä kauppoja on alueella useita, tämäkin sopii minulle. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, olen liikkeellä varsin epäortodoksisiin aikoihin ja ruokaostokset tuppaavat jäädä tekemättä. Tällainen taideteos muuten tervehti tullessa Václav Havelin lentokentällä. Aika hieno. Taiteilija on Ivan Komárek ja teoksen nimi on Maratoonarit . Nyt kutsuu kyllä peti. Huomenna opintoja ihmettelemään.

Prahan kevät 2014

Kuva
Taas on aika panna reppu pykälään ja lähteä Prahaan. Kahdeksi kuukaudeksi tällä kertaa. Työlistalla kieliopintoja, kirjoittamisen suunnittelemista, yksi konferenssi, kaksi lukua valmista tekstiä, käynti kansallisarkistossa (tai ehkä useampikin, mahdollisesti tästä johtuen käyntejä muissa arkistoissa), haastateltavien tapaamisia, ohjaajatapaamisia ja kolme vierailua Prahan ulkopuolelle (ainakin kolme): Zelivin luostari, Liberec ja Chotěboř. Eivät nämä reissut koskaan mene ihan suunnitelmien mukaan, mutta jotakinhan on aina suunniteltava. Kuvaavaa on, että pakattuna on sekä minnaparikat että lapinsukat. Molempia tarvitaan. Tämän alkukuvan myötä tervetuloa taas seuraamaan tutkijan polkua keskieurooppalaisissa maisemissa.