lauantai 4. kesäkuuta 2011

Halki puolen Saksan

Olemme olleet tänään kolmessa eri maassa. Lähdimme Sveitsistä, tulimme Saksan puolelle, käväisimme Ranskassa ja palasimme taas Saksaan. Ylempi kuva esittää Reiniä Baselista käsin, alemmassa Rein on Saksan ja Ranskan rajajokena. Toinen maailmansota väkisin kummittele mielessäni, joten voin vain kuvitella tuon ajan tapahtumat tässä jokilaaksossa...



Olemme jo Frankfurtin pohjoispuolella, joten aika matkan olemme ajaneet tänään. Päivään on mahtunut paitsi eri maissa käymisiä ja joen katselua, myös "rattoisaa" ruuhkassa istuskelua. Ennen Frankfurtia ruuhka oli liikenneradion mukaan 10 kilometrin mittainen. Baseliin mennessämme keskiviikkona oli myös ruuhka, jonka aiheutti bussionnettomuus. Tällaiset aina hidastavat matkantekoa, kun kaikki liikenne kierrätetään onnettomuuspaikan ohi moottoritien ulkopuolelta. Ensin on ruuhkaa ulostulolle, sitten kaikki pakkaavat samoille sisääntulorampeille, kun pyrkivät takaisin moottoritielle.


Illalla hotelliin kirjauduttuamme päätimme mennä paikalliseen ravintolaan kokeilemaan parsaherkkuja. Oli maukasta.

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Kolja

Tämä päivä on mennyt uneliaasti Baselissa. Ilma on ollut painostava ja väsyttävä. Hieman kävelimme kaupungilla ja kävimme syömässä. Helatorstain takia juuri mitkään kaupat eivät olleet auki, joten eipä tullut rahojakaan tuhlattua. Illalla katsoimme elokuvan nimeltä Kolja. Se on saanut parhaan ulkomaalaisen elokuvan Oscarin vuonna 1996. Täytyy sanoa, että oikeaan osoitteeseen meni se palkinto.

Kolja on kertomus Tšekkoslovakiasta vuodelta 1988-1989. Se on tarina elämänsä monessa suhteessa sotkeneen muusikon ja pienen pojan ystävyydestä kylmän sodan viimeiseltä vuodelta. Muusikko solmii rahapulassa kulissiavioliiton venäläisen naisen kanssa, joka loikkaa pian länteen. Erinäisten vaiheiden kautta naisen poika, Kolja, päätyy elämään muusikon kanssa. Tähän yksittäisten ihmisten tarinaan kietoutuvat vuoden poliittiset kuohunnat  ja koko kansan kohtalot. Pidän erityisesti siitä, että mikään ei ole mustavalkoista, vaan jokaisessa henkilöhahmossa on hyvää ja pahaa. Tyypillinen tšekkiläinen musta huumori on myös elokuvassa läsnä, siitä tietysti joko pitää tai ei pidä, mutta minua se miellyttää.

Olin nähnyt Koljan kerran aikaisemminkin, mutta se oli vielä parempi kuin muistinkaan. Varmasti paikalliset ymmärtävät elokuvan pienet yksityiskohdat paremmin kuin minä. Pidän tšekkien tavasta kuvata elokuvia niin, että taustalla tapahtuu monenlaista, siellä kulkee monesti oma sivujuonensa. Tšekkielokuvia on siksi mukava katsoa, vaikkei kieltä ymmärtäisikään. Nyt katsoessani oli kiva havaita, että jotakin oli sentään jäänyt kielestä päähänkin.

* * *
Runotorstaina inspiraation lähteenä on Suvivirsi, joten kokeillaanpa taas.

http://runoruno.vuodatus.net/

Kesä,
sinun tuoksusi  iholla ja
ilmassa.

Viimeisen koulupäivän
koleudesta ja harmaudesta
yöttömään yöhön
ja elokuun viipyilevään lämpöön.

Sielläkin sinä olet.
Kaikkialla.
Jopa talven keskellä.

torstai 2. kesäkuuta 2011

Onko sinulla jo oma koti?

Eilen, kuin enteellisesti, viimeisen metromatkan aikana huomasin tällaisen mainoksen. Osasin lukea siitä: "Onko teillä jo oma..." Sitten jäin miettimään, mitä koti mahtaisi tarkoittaa, kunnes älysin, että sehän tarkoittaa tosiaan kotia ja on tuotenimi. Täällä markkinoidaan suomalaisia Koti-taloja.


Prahan-koti jäi jo eilen taakse. Avaimet on jätetty pöydälle, myös se alkuaikoina ylimääräistä päänvaivaa tuottanut pesutuvan avain. Ikävä valtasi mielen, kun tuosta pienestä yksiöstä lähdin. Se oli minulle koti neljä kuukautta eikä se minua kertaakaan pettänyt. Siellä oli turvallista ja rauhallista, löytyi jääkaappi ja netti. Oli puhdasta ja siistiä. Julkiset kulkuneuvot nurkan takana. Mitä muuta voi elämältään vaatia?



Eilen kun katselin tavaroitani kansallisarkistossa, tajusin, että  on aikakin pitää taukoa. Arkistovihkoni on nuhjuinen jo, mutta hyvä puoli siinä on, että tuollaiseen suttuvihkoon on matala kynnys kirjoittaa niitä keskeneräisempiäkin ajatuksia. Ei ole pelkoa, että hieno vihko menisi pilalle rumasta käsialasta tai tyhmistä ajatuksista. Myös paperia voi repäistä suttuvihosta huoletta muuhun käyttöön. Arkistohanskat kaipaavat jo pesua. Niissä on Nürnbergin oikeudenkäynnin mustetta, millä lienee symbolista arvoa, mutta en halua sen leviävän muihin asiakirjoihin.


Tätä kirjoittelen jo Baselista, Sveitsistä. Ajelimme tänne suurimmaksi osaksi moottoritietä, noin 700 kilometriä. Ei ollut pahempia ruuhkia, eniten matkaa hidasti bussikolari, jonka takia liikenne ohjattiin kolaripaikan kohdalta pois moottoritieltä. Siinä olinkin etsiminen, että löytää seuraavan liittymän takaisin moottoritielle. Viimeinen kuva on matkan varrelta, vielä Tšekin puolelta. Piti maistattaa miehellä sosialismin ajan juomaa, Kofolaa. Itse en mausta erityisesti pidä, siinä on minusta juurikin sosialismin sävy. Tšekit ovat itse kuitenkin tähän juomaan hulluna. Vieressä pullollinen amerikkalaista RC-colaa, joka on enemmän minun makuuni.

tiistai 31. toukokuuta 2011

Kuin muutto

Auto on taynna, valmiina lahtoon huomenna. Tuntuu kuin olisi muuttanut eika pakannut matkaa varten. Muka en ole paljon mitaan ostanut, mutta silti auto on ihan taynna. Skandinaaviset aakkset puuttuvat siksi, etta olen slovakkiystavani luona viimeisen yon. Hanella ei ole wi-fia, mutta saan ystavallisesti lainata konetta. Huomiseen postaukseen tulee hieman kuviakin talta paivalta, tai seuraavaan postaukseen, milloin sen saankin tehtya.

Viela en oikein ymmarra, etta tosiaan olen lahdossa taalta, vaikkakin haikeutta olen tuntenut pitkin viikkoa. Pikku hiljaa tulee mieleen myos ajatus siita, etta kotiin on ihana palata. Kansallisarkistossa tanaan sain sovittua jatkosta. Olivat yllattavan joustavia ja ystavallisia minun suhteen ja toivottivat takaisin mahdollisimman pian jatkamaan tutkimusta. Onnistuin jopa vahdeille toivottamaan hyvaa kesaa tsekiksi ja kertomaan, etta olen lahdossa kotiin, Suomeen.

Kun en saa nyt kuvia laitettua, laitetaan edes videolinkki. Nimittain viime viikolla kun kavelin Vinohradin kaupuningosassa, kuulin punaisiin valoihin pysahtyneen auton stereoista musiikkia. Mietin, etta kyllapa suomi- ja tsekkidisco-musiikki kuulostavat samanlaisilta. Hetken kuulosteltuani havaitsin, etta tuo poikahan kuuntelee disco-versiota Ievan polkasta. Tasta siis.

http://www.youtube.com/watch?v=4om1rQKPijI

Tavaranpaljoudesta huolimatta ostin kasan tsekkielokuvia dvd:na. Suunnittelin vahan jo, etta piinaisin ainakin bookcrssing-vakea niilla ensi syksyna. Mutta siihen on viela paljon aikaa.

Pakkaamisen tuskaa

Tänään menivät kasalle melkein kaikki vaatteet, kosmetiikka ja ruoka. Huomenna pitää vielä survoa loput jonnekin ja tyhjentää jääkaappi. En olisi uskonut, miten kivuliasta työtä on pakkaaminen. Kun lähtee autolla, jotenkin kuvittelee, että siellähän se kaikki menee, mutta täytyyhän ne tavarat jotenkin sinne autoon kuljettaa ja asetella. Lisäksi vaatteet olisi hyvä olla niin, että löytää matkalla puhdasta päällepantavaa. Pyykkikone pyörii vielä, ei voi kun toivoa, että vaatteet ehtivät kuivua huomisiltapäivään. Ilma on tosin lämmin ja kuiva, joten se lupaa kyllä hyvää.

Sain kuin sainkin luettua kaikk ne  Nürnbergin oikeudenkäynnin paperit, jotka olin tilannut. Huomenna menen vielä maksamaan kopiomaksuja ja täyttämän tilauslomaketta seuraavaa reissua varten. Minusta saisivat laittaa nuo arkistoluettelot ja tilauslomakkeet nettiin, siten säästyisi kaikilta aikaa ja vaivaa. Olisi varmaan taas liian yksinkertaista.

En tiedä, tottuuko ihmisten hyvästelyyn koskaan. Aina se tahtoo olla yhtä vaikeaa. Viimeisissä kohtaamisissa on toisaalta hauskuutta, mutta myös surua. Minulla on tapana kiintyä myös paikkoihin ja olen tuota kansallisarkistoa ruvennut jo valmiiksi ikävöimään. Se on keskellä ankeinta lähiötä, suuri massiivinen kortteli täynnä arkistorakennuksia, mutta silti se on minulle muistoja täynnä oleva paikka. Vaikkei alue ole kauneudella pilattu, nykyään tuntuu siltä, että joka viikko siellä kukkisi uusia kukkia.

maanantai 30. toukokuuta 2011

Pakkaamista ja hyvästejä

On ollut mukava, mutta haikea päivä. Monelle olen jo sanonut näkemiin ja luvannut, että tulen takaisin kun vain suinkin pääsen. Pakannut olen niin pitkälle kuin tänään pystyin. Mistä tuota kaikkea tavaraa tuleekin? Muistelen aikaa taaksepäin, ensimmäiset kolme viikkoa täällä menivät mukavasti minimaalisella tavaramäärällä, lähes kaikki mahtui yhteen isoon matkalaukkuun. Kun kylmät ilmat jatkuivat, oli pakko ostaa lisää lämmintä vaatetta, ja juuri kun oli saanut niitä sopivan varaston, alkoi kevät koittaa, joten oli pakko ostaa lisää kepeämäpiä vaatteita. Nyt taas sama juttu kesävaatteiden kanssa. Katselen pakkaamiani tavaroita ja totean, että ilman paljoa tätä olisin selvinnyt täällä ihan hyvin, mutta muka varmuuden vuoksi on pitänyt ostaa. Tai olen luullut tarvitsevani jotakin, mutta sitten en olekaan sitä käyttänyt.

Tullessani tänne kuvittelin, että minulla on paljon aikaa istua ja kirjoittaa, kirjoittaisin paljon myös kirjeitä ja kortteja. Ajattelin, että vieraassa kaupungissa olisi hyvä vain keskittyä omiin hommiin, mutta toisin kävi. Sosiaalisia kontakteja ja erilaisia seikkailuja tuli niin paljon, että aika vähän ehdin kirjoittamaan. Kaikki suunnitellut kirjeet ja kortit varsinkin jäivät lähettämättä. Gradun viimeistely sujui sentään odotetussa tahdissa, myös opintopisteitä kertyi runsaasti. Lisäksi minulla on nyt tuliaisina paljon arkistomateriaalia, jota lähteä työstämään. Paljon olen saanut uutta ajateltavaa ja mielenkiintoisia tuttavuuksia, tästä kaikesta olen kiitollinen.

Kävin viimeistä kertaa myös anglikaanikirkossa, lupasin sinnekin mennä uudelleen, kun tulen pistäytymään näihin maisemiin. Ei tarvitse olla ylihengellinen viihtyäkseen tuossa kirkossa, siellä on tavallisia ihmisiä erilaisine elämäntarinoineen ja joikaisen ajattelua kunnioitetaan. Moneen asiaan saa apua, kun tulee uutena eikä oikein tiedä vielä mistään mitään. Tässä yksityiskohta sisältä siitä kirkosta, jossa anglikaaniseurakunta kokoontuu, se on Prahan keskustan laitamilla oleva kirkko, mutta samoja ikiä kuin Suomen vanhimmat kirkot



Ettei menisi liian vakavaksi, niin kerrottakoon huvittavaksi lopuksi, että tänään ensimmäistä kertaa joku tšekki kommentoi jääkiekosta. Sanoi, että he varo vaan, me tulemme ensi vuonna. Että joitakin pitääkin kaivella yksi kiekkokulta...

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Vähiin käyvät päivät

Tänään ensimmäistä kertaa tunsin haikeutta siitä, että aikaa täällä Prahassa on jäljellä enää muutama päivä. Minulta kysyttiin, tänään, mitä tulen kaipaamaan. Uusia ystäviä toki ja Prahan tunnelmaa, rakennusten kauneutta ja kaupunkikulttuuria. Sen tiesin sanoa, että ruokaa en tule kaipaamaan, sillä jo alusta saakka olen kaivannut kasviksia ja kalaa - sekä tietysti kunnon ruisleipää. Kaikki paistetaan täällä öljyssä, jos vain mahdollista on, ja useimmiten liha on porsasta. Tätäkään en tule kaipaamaan.

Suomalaisturistien huudot jo kaukaa: "Kato, Finlandia-vodkaa" kuuluvat turistisesongin Prahaan siiinä missä  venäläiset, jotka solkkaavat venäjäänsä kaikille ja amerikkalaiset, jotka luulevat olevansa Budapestissa. Tähän kaikkeen olen melkein tottunut, mutta en tule sitä kaipaamaan. Oikeastaan en vielä tiedä varmaksi, mitä kaipaan täältä eniten.

Siitä olen hyvilläni, että pian minuun suhtaudutaan taas yksilönä, ei maani edustajana. Pian minun ei tarvitse vastata kysymyksiiin siitä, miksi en osaa unkaria, vaikka se on sukukieli, tai miten voin olla suomalainen, kun en ole suomalaisen näköinenkään. En ole enää henkilökohtaisessa vastuussa suomalaisten jääkiekkomenestyksestä tai Nokian tuotekehittelystä. Vieläkään minulla ei ole vastausta siihen kysymykseen, miten voi olla mahdollista, että suomalaisia on vain 5 miljoonaa, saati siihen, miten voi olla mahdollista, että noin pieni maa pärjää noinkin hyvin.

Toisaalta brändityöryhmä saa nukkua yönsä rauhassa, Suomi-kuva maailmalla on pääasiassa positiivinen. Siitä sietäisi palkita niitä Suomalaisia, joiden työ näkyy maailmalla, Vaikkapäa Apocakyptican poikia, jotka tulevat pian soittamaan Libereciin.


ps Löytyihän sitä kuvakokoelmia selailemalla jotakin, mitä tiedän täältä käipaavani. Näin hyvää kaakaota ei saa Suomessa missään.