sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Vähiin käyvät päivät

Tänään ensimmäistä kertaa tunsin haikeutta siitä, että aikaa täällä Prahassa on jäljellä enää muutama päivä. Minulta kysyttiin, tänään, mitä tulen kaipaamaan. Uusia ystäviä toki ja Prahan tunnelmaa, rakennusten kauneutta ja kaupunkikulttuuria. Sen tiesin sanoa, että ruokaa en tule kaipaamaan, sillä jo alusta saakka olen kaivannut kasviksia ja kalaa - sekä tietysti kunnon ruisleipää. Kaikki paistetaan täällä öljyssä, jos vain mahdollista on, ja useimmiten liha on porsasta. Tätäkään en tule kaipaamaan.

Suomalaisturistien huudot jo kaukaa: "Kato, Finlandia-vodkaa" kuuluvat turistisesongin Prahaan siiinä missä  venäläiset, jotka solkkaavat venäjäänsä kaikille ja amerikkalaiset, jotka luulevat olevansa Budapestissa. Tähän kaikkeen olen melkein tottunut, mutta en tule sitä kaipaamaan. Oikeastaan en vielä tiedä varmaksi, mitä kaipaan täältä eniten.

Siitä olen hyvilläni, että pian minuun suhtaudutaan taas yksilönä, ei maani edustajana. Pian minun ei tarvitse vastata kysymyksiiin siitä, miksi en osaa unkaria, vaikka se on sukukieli, tai miten voin olla suomalainen, kun en ole suomalaisen näköinenkään. En ole enää henkilökohtaisessa vastuussa suomalaisten jääkiekkomenestyksestä tai Nokian tuotekehittelystä. Vieläkään minulla ei ole vastausta siihen kysymykseen, miten voi olla mahdollista, että suomalaisia on vain 5 miljoonaa, saati siihen, miten voi olla mahdollista, että noin pieni maa pärjää noinkin hyvin.

Toisaalta brändityöryhmä saa nukkua yönsä rauhassa, Suomi-kuva maailmalla on pääasiassa positiivinen. Siitä sietäisi palkita niitä Suomalaisia, joiden työ näkyy maailmalla, Vaikkapäa Apocakyptican poikia, jotka tulevat pian soittamaan Libereciin.


ps Löytyihän sitä kuvakokoelmia selailemalla jotakin, mitä tiedän täältä käipaavani. Näin hyvää kaakaota ei saa Suomessa missään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti