sunnuntai 21. elokuuta 2011

Ikaria XB1

Tsekkiläinen tieteisfantasiaelokuva vuodelta 1963. Siinä lähdetään perustamaan siirtokuntaa Alfa Kentauriin vuonna 2163. Tällaiset tieteisseikkailut aivan armotta kärsivät, kun aikaa kuluu. Juonikaan ei ollut kovin kaksinen, mutta tulipa katsottua.

Elokuvassa eivät seikkailet avaruushirviöt, vaan siinä tapetaan aikaa avaruusaluksen tylsyydessä ja pelätään pahinta, että kaikki mneee pieleen. Poikkeaa siis melko lailla läntisistä tieteiselokuvista. En ole asiantuntija, joten enempää en osaa sanoa. Elokuva tuli Teemalta viime keskiviikkona, siksi sitä tässä kommentoin.

Minulla oli tänään kuulemma tsekkiläisen kalenterin mukaan nimipäiväkin, eli kuukautta myöhemmin kuin suomalaisen kalenterin mukaan.

2 kommenttia:

  1. Katsoin tuon Ikaruksen nyt illalla ja se oli tosi mielenkiintoinen sille joka muistaa Stanley Kubrikin "2001, A Space Odyssey" vudelta 1968 (ja on nähnyt sen silloin, aikana jolloin "Tähtien sodasta" ei vielä tiedetty mitään.) Mefisto Kubrik!

    Mutta jotkut kokemukset ovat aikaansa sidottuja ja tämä, kuten tavallasi toteatkin kuuluu niihin.
    Mutta selvää on , että Ikaria on taatusti ollut Kubrikin esikuva ja motiivien ynnä yksityiskohtien lähde hänen loisteliaalle ja täysin omintakeiselle pastishilleen samasta aiheesta.
    Ok, tämä riittääsuositukseksi jos aihepiiri sattuisi kiinnostamaan.

    Myöhästyneet nimipäiväonnittelut, meillä kun on 'sama' nimikin!

    Hannu

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista ja onnitteluista. Hyvä, että asiantuntevammat tahot tuovat lisätietoja.

    VastaaPoista