perjantai 1. huhtikuuta 2011

Keväistä uneliaisuutta

On ollut hieman unelias päivä. Aamulla oli pakko herätä hyvin aikaisin, että ehdin yhdeksäksi kansalliarkistoon. Se kun on perjantaisin vain kahteentoista auki, eikä kolmessa tunnissa ehdi juuri mitään. Ennätin kuitenkin käymään yhden luettelon läpi, ja niin sain tilauksen sisälle. Bussia odotellessani lueskelin hieman muistoja Mengelestä, sain nimittäin tilaamiani kopioita tänään.

Suomessa kevät tulee aina yhdessä rysäyksessä. Tarvitaan se tietty kaunis aamu, jolloin tiedät, että iltapäivällä kun palaat töistä kotiin, puissa on jo lehdet. Täällä kaikki tapahtuu kuin hidastetussa filmissä, kevät saapuu yksi lehti kerrallaan. On ollut jo monta lämmintä iltapäivää, silti puut seisovat vielä paljaina. Pensaissa on siellä täällä vihreyttä, krookukset ja narsissit jo kukkivat. Ruoho on alkanut pikku hiljaa vihertää. Napsuttelen sormiani malttamattomana, ei kevään pitäisi näin hidas olla, kun sille on valoa ja lämpöä jo näin paljon annettu.


Varmin kevään merkki lienee se, että rauhalliset kävelyni juutalaiskorttelissa ovat enää haave vaan. Turistit seilaavat Kaarlensillan ja Vanhankaupunginaukion väliä. Huvittuneena mietin, että näitä polkujahan tallasivat myös suomalaiset hakkapeliitat 30-vuotisessa sodassa. Verissäpäin tappelivat Kaarlensillalla, siitä on olemassa oikein kuviakin.


Sopeutumisen ja kotiutumisen merkki puolestaan lienee se, että minua kohtaan ei enää innokkainkaan helppoheikki hyökkää jonkun keskiaikaisen kadun mutkasta ja sano, että "voisin paremmin" (kyllä, juuri näin on sanottu), jos osallistuisin heidän järjestämälleen turistikierrokselle. Sen sijaan käteeni iskettiin tänään kielikoulun mainos, joka kysyy: "Haluatko oppia puhumaan englantia?"

Annan jo sujuvasti vinkkejä siitä, missä kannattaisi käydä ja miten sinne pääsee. Tällä menolla olen kohta itse kiskomassa turisteja hihasta, että tule tänne, anna Prahan tehdä sinutkin onnelliseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti