Suomi kiinnostaa

Olin tänään puhumassa Suomesta paikallisessa anglikaanikirkossa. Jostakin syystä suomalaisuus on tällä hetkellä kovasti in, sillä minulla oli hyvin kiinnostunut yleisö. Onneksi heitä oli suhteellisen vähän, niin oli helppo vetää keskustelua. Puhuin 1,5 tunnissa koko historian Lallista EU-Suomeen, ja ihmisillä tosiaan riitti siihen kiinnostusta. Olin hieman yllättynyt, vaikka tietysti valitsin asioita, joilla on jokin kiinnekohta Euroopan historiaan yleensä.

Valmistautuminen tuohon alustukseen oli jäänyt aika viime tippaan, kun tässä on ollut monenlaista muutakin tekemistä, opiskelujen kanssa on ollut säätämistä ja on pitänyt jaksaa käydä nuuhkimassa uusia lähteitäkin. Fiktiokaan en ole ehtinyt kirjoittaa yhtään, mutta huomenna aion tarttua siihenkin. Hieman on sellainen olo, että jarrutellakin pitäisi, mutta huomenna ei onneksi tarvitse lähteä illalla mihinkään. Huolimatta siitä, että olin aika nopeassa tahdissa suunnitellut puheeni, sain paljon kehuja asiaan paneutumisesta. Kun sanoin, että en ole monia iltoja siihen aikaani uhrannut, niin kaikki pitivät sitä hyvän Suomalaisen koulujärjestelmän ansiona.

Huvittavana pidettiin loppujuttuani, jossa kerroin hauholaisten pannasta. Hauholaiset olivat nimittäin kirkolle velkaa neljä oravannahkaa, mistä piispa valitti paaville. Paavi julisti hauholaiset kirkonkiroukseen, mutta hauholaiset eivät siitä välittäneet, vaan jättivät edelleen maksamatta ne neljä oravannahkaa. Hauhon vaakunasymboli on tästä syystä neljä oravaa. Sanoin, että tämä tarina  kertoo suomalaisista kaiken olennaisen.

Tässä vielä pari Suomi-kuvaa kaupungilta. Lasit ovat Saksassa tehtyjä, mutta jostakin syystä Helsinki on katsottu niille sopivaksi nimeksi.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi tsekkinaiset pakenevat pääsiäisenä?

Tapaturman sattuessa Faustin taloon

Novellini