Prahan kampaaja on innokas saunoja
Kävin eilen taas korealaisella kampaajalla, samalla sedällä, joka on leikannut hiuksiani melko tarkkaan viisi vuotta, mutta joka edelleen, tälläkin kerralla, kivenkovaan väitti, että on asunut Prahassa vasta noin kaksi vuotta.
Yleensä hän tervehtii minua sydämellisesti heti kun astun ovesta sisään, mutta tällä kertaa hän tyytyi vain nyökkäämään minimalistisesti. Hänellä oli nimittäin intensiivinen keskustelu toisen asiakkaan menossa - tšekiksi. Aivan pokkana hän vaan minulle väittää, ettei osaa kieltä yhtään eikä ollut nyt juuri huomaavinaankaan minua ennen kuin edellinen asiakas oli poistunut. Tämä on siis aivan normaalia, kuuluu meidän ystävyyteemme.
Kun pääsin tuoliin, sanoin heti, että tee tälle tukalle nyt vaan jotakin, ihan mitä vaan. Näinhän siis joka tapauksessa tulee tapahtumaan, joten paras vain sanoa se ääneen. Kampaaja toteaa, ettei aio leikata tätä nyt yhtään, hän tykkää hiuskistani juuri sellaisina kuin ne ovat, näytän kuulemma tosi hyvältä ja hiusten leikkaaminen vain huonontaisi tilannetta.
Taivuttelen häntä tekemään edes jotakin, koska kampaus on aivan läsähtänyt. Lopulta hän suostuu vähän keventämään, alkaa työnsä heti ja hokee työn edetessä monta kertaa: "Ei pituudesta senttiäkään." Kun sanon, että huonot latvat saisit nyt kuitenkin ottaa pois, kampaaja tuhahtaa: "No tietenkin, sehän on selvä."
Tällä kertaa hän haluaa puhua saunasta, pyytää minua kertomaan elämäni saunoista ja minä kerron. Hän kuuntelee lumoutuneena. Tämän keskustelun aikana saan kuulla ensimmäsitä kertaa, että kampaajalla on perhettä Koreassa, jotka käyvät häntä tapaamassa häntä Euroopassa säännöllisesti. Kun yritän kysellä vähän enemmän, hän alkaa sujuvasti puhua korealaisista kylpylöistä mineraalivesineen.
Sitten puhutaan taas saunoista. Kampaaja kysyy, eikö alastomuus vaivaannuta minua. Sanon, että olen ehkä niin tottunut enkä muutenkaan käy sekasaunoissa. Hän taas sanoo pelkäävänsä, että joku tuttu tai asiakas tulee lauteille. Kysyn, onko hän innokas saunoja, ja hän toteaa olevansa Podolín uimakeskuksen aktiivisimpia saunojia, kaikki on hänestä ok, kunhan vaan ei tule tuttuja vastaan. Sanon, että ainahan hän voi olla niin kuin ei tunnistaisi ja selittää sitten jälkikäteen, ettei tunnistanut toista ilman vaatteita. Kampaajaa tämä ajatus huvittaa kovasti, mutta hän sanoo, ettei voisi koskaan olla niin epäkohtelias kenellekään.
Epäkohteliaisuutta ei kuitenkaan ole ilmeisesti se, että hän melkein suuttuu minulle, kun kerron käyväni Café Slaviassa ja Café Louvressa. Ne ovat kuulemma niin kaupallisia paikkoja, ettei sinne pidä mennä. Sanon hänelle vastaan, että kaikkihan on kaupallista, myös ne hänen suosimansa kansanpaikat, jotka ovat myös mukavia. Hän toteaa siihen, ettei kaikki ole kaupallista tässä maailmassa kuitenkaan. Myönnän, että esimerkiksi Pohjois-Koreassa eläminen on melko lailla kaupallisuudesta vapaata. Mies menee aivan hiljaiseksi, joten keksin äkkiä jotakin uutta puhuttavaa.
Kun hiukset on leikattu ja olen myöntänyt, että parempi vaan, ettei hän niitä oikeastaan leikannut ja hän todennut, että ehkä minun ei pitäisi tästä syystä edes maksaa, alan kaivella repustani kukkaroa. Kun hän hakee vaihorahoja, pengon repun pohjalta lahjaa, pientä marjarouhepussia, jonka olin ajatellut hänelle antaa. Olimme nimittäin joskus aikaisemmin puhuneet myös puolukasta, joten halusin antaa hänelle tilaisuuden todeta, miltä puolukka maistuu.
Jollakin ihmeen konstilla kampaaja aavistaa aikeeni. Ennen kuin saan kättäni reppuun, hän työntää käteeni suklaalevyä ja vaihtorahoja sen päällä. Ojennan takaisin tipin ja marjarouheen. Hän ei millään ottaisi niitä vastaan, mutta ottaa sitten lopulta kuitenkin useiden kumarrusten saattelemana.
Kun hän on sydämellisesti ja huippukohteliaasti saattanut minut ovelle ja olen kävellyt noin 20 metriä kapeaa katua, joka puikkelehtii uudesta keskustasta kohti vanhaakaupunkia, kampaaja huutaa perääni: "Johanna!"
Käännyn katsomaan kysyvästi ja hän sanoo: "Muista aina, että olet ystäväni, tekisin puolestasi mitä vaan. Jos hukkaat vaikka passisi tällä matkalla, soita minulle, niin lainaan omaani."
Nyökkään ja huudan kiitokset hänelle takaisin. Nauramme molemmat. Kun käännyn menosuuntaani, kuulen vielä kampaajan naurun kaikuvan talojen kiviseinistä.
Yleensä hän tervehtii minua sydämellisesti heti kun astun ovesta sisään, mutta tällä kertaa hän tyytyi vain nyökkäämään minimalistisesti. Hänellä oli nimittäin intensiivinen keskustelu toisen asiakkaan menossa - tšekiksi. Aivan pokkana hän vaan minulle väittää, ettei osaa kieltä yhtään eikä ollut nyt juuri huomaavinaankaan minua ennen kuin edellinen asiakas oli poistunut. Tämä on siis aivan normaalia, kuuluu meidän ystävyyteemme.
Kun pääsin tuoliin, sanoin heti, että tee tälle tukalle nyt vaan jotakin, ihan mitä vaan. Näinhän siis joka tapauksessa tulee tapahtumaan, joten paras vain sanoa se ääneen. Kampaaja toteaa, ettei aio leikata tätä nyt yhtään, hän tykkää hiuskistani juuri sellaisina kuin ne ovat, näytän kuulemma tosi hyvältä ja hiusten leikkaaminen vain huonontaisi tilannetta.
Taivuttelen häntä tekemään edes jotakin, koska kampaus on aivan läsähtänyt. Lopulta hän suostuu vähän keventämään, alkaa työnsä heti ja hokee työn edetessä monta kertaa: "Ei pituudesta senttiäkään." Kun sanon, että huonot latvat saisit nyt kuitenkin ottaa pois, kampaaja tuhahtaa: "No tietenkin, sehän on selvä."
Tällä kertaa hän haluaa puhua saunasta, pyytää minua kertomaan elämäni saunoista ja minä kerron. Hän kuuntelee lumoutuneena. Tämän keskustelun aikana saan kuulla ensimmäsitä kertaa, että kampaajalla on perhettä Koreassa, jotka käyvät häntä tapaamassa häntä Euroopassa säännöllisesti. Kun yritän kysellä vähän enemmän, hän alkaa sujuvasti puhua korealaisista kylpylöistä mineraalivesineen.
Sitten puhutaan taas saunoista. Kampaaja kysyy, eikö alastomuus vaivaannuta minua. Sanon, että olen ehkä niin tottunut enkä muutenkaan käy sekasaunoissa. Hän taas sanoo pelkäävänsä, että joku tuttu tai asiakas tulee lauteille. Kysyn, onko hän innokas saunoja, ja hän toteaa olevansa Podolín uimakeskuksen aktiivisimpia saunojia, kaikki on hänestä ok, kunhan vaan ei tule tuttuja vastaan. Sanon, että ainahan hän voi olla niin kuin ei tunnistaisi ja selittää sitten jälkikäteen, ettei tunnistanut toista ilman vaatteita. Kampaajaa tämä ajatus huvittaa kovasti, mutta hän sanoo, ettei voisi koskaan olla niin epäkohtelias kenellekään.
Epäkohteliaisuutta ei kuitenkaan ole ilmeisesti se, että hän melkein suuttuu minulle, kun kerron käyväni Café Slaviassa ja Café Louvressa. Ne ovat kuulemma niin kaupallisia paikkoja, ettei sinne pidä mennä. Sanon hänelle vastaan, että kaikkihan on kaupallista, myös ne hänen suosimansa kansanpaikat, jotka ovat myös mukavia. Hän toteaa siihen, ettei kaikki ole kaupallista tässä maailmassa kuitenkaan. Myönnän, että esimerkiksi Pohjois-Koreassa eläminen on melko lailla kaupallisuudesta vapaata. Mies menee aivan hiljaiseksi, joten keksin äkkiä jotakin uutta puhuttavaa.
Kun hiukset on leikattu ja olen myöntänyt, että parempi vaan, ettei hän niitä oikeastaan leikannut ja hän todennut, että ehkä minun ei pitäisi tästä syystä edes maksaa, alan kaivella repustani kukkaroa. Kun hän hakee vaihorahoja, pengon repun pohjalta lahjaa, pientä marjarouhepussia, jonka olin ajatellut hänelle antaa. Olimme nimittäin joskus aikaisemmin puhuneet myös puolukasta, joten halusin antaa hänelle tilaisuuden todeta, miltä puolukka maistuu.
Jollakin ihmeen konstilla kampaaja aavistaa aikeeni. Ennen kuin saan kättäni reppuun, hän työntää käteeni suklaalevyä ja vaihtorahoja sen päällä. Ojennan takaisin tipin ja marjarouheen. Hän ei millään ottaisi niitä vastaan, mutta ottaa sitten lopulta kuitenkin useiden kumarrusten saattelemana.
Kun hän on sydämellisesti ja huippukohteliaasti saattanut minut ovelle ja olen kävellyt noin 20 metriä kapeaa katua, joka puikkelehtii uudesta keskustasta kohti vanhaakaupunkia, kampaaja huutaa perääni: "Johanna!"
Käännyn katsomaan kysyvästi ja hän sanoo: "Muista aina, että olet ystäväni, tekisin puolestasi mitä vaan. Jos hukkaat vaikka passisi tällä matkalla, soita minulle, niin lainaan omaani."
Nyökkään ja huudan kiitokset hänelle takaisin. Nauramme molemmat. Kun käännyn menosuuntaani, kuulen vielä kampaajan naurun kaikuvan talojen kiviseinistä.
Kommentit
Lähetä kommentti