perjantai 4. huhtikuuta 2014

Käynti vesimyllyssä

Tänään teimme retken Etelä-Böömiin, tapaamaan taiteilijaa nimeltä Jindřich Vydra. Kyseessä on omaperäisin ajattelija, mitä olen tavannut pitkään aikaan. Kommunismin aikaan Vydra ei ollut riittävän poliittinen, joten hän ei saanut pitää näyttelyjä. Niinpä hän päätyi vuosittain kolmeksi kuukaudeksi töihin ulkomaille, mm. Venetsiaan tekemään palatsien restaurointeja.


Yli 30 vuotta sitten Vydra osti vesimyllyn, vanhan ja rikkoutuneen sellaisen, ja kunnosti sen jauhamaan sähköä. Sähköä riittää myytäväksi asti, vaikka sillä lämmitetään tehokkaat keramiikkauunikin. Koti ja ateljee ovat samassa pihapiirissä. Vydra muuten tarkoittaa saukkoa, joten sikäli asuinpaikka sopii hänelle varsin hyvin.



Yleensä en erityisemmin välitä mosaiikkitöistä, paitsi ihan vanhoista sellaisista, mutta näissä luomuksissa oli sitä jotakin. Eikä Vydran tuotanto rajoitu pelkästään mosaiikkeihin, vaan hän tekee nykyään mm. tietokonegrafiikkaa, jossa yhdistyy piirrustus, valokuvaus ja graafisella ohjelmalla tekeminen. Onpa hän suunnitellut myös leikkikenttiä ja tehnyt tilauksesta Edgar Allan Poe -museolle The Pit and the Pendulum -novellissa esiintyvän heilurin, toimivan sellaisen. Heiluri jopa heiluu museon toivomat 12 minuuttia, eli sen ajan, minkä novellin lukeminen kestää. Puusta nikkaroitu kellokoneisto mahdollistaa tämän. Jo pelkästään tämän teoksen nähdäkseni minun täytyy mennä jonakin päivänä vielä tuohon museoon!



Koko talo, missä tateilija vaimoineen asuu, on jo taideteos itsessään, taidetta on ihan kaikkialla, mm. WC:n ovessa, kuten alimmaisesta kuvasta näkyy.

Täytyy sanoa, että harvoin törmään näin omaperäisesti lahjakkaaseen ihmiseen, jolla on paitsi ideoita, myös toteuttamiskykyä sekä materiaalien tuntemusta. Vydra on saanut mm. 1000 vuotta vanhoja kiviä joidenkin saksalaisten kirkkojen restaurointityömailta, aivan ilmaiseksi. Sellaisten kivien tunnustelu vetää muuten melko hiljaiseksi.

Pidin myös siitä, että taiteilija oli nimennyt teoksensa ja osasi kertoa niiden syntyhistoriasta tai filosofiasta niiden takana. Olen nimittäin aina inhonnut taiteilijoita, jotka jättävät kaiken katsojan varaan ja luovat vain muka tyhjästä jotakin. Oli siis todella virkistävä ja ajatuksia liikkeelle lähettävä vierailu!

torstai 3. huhtikuuta 2014

Kirjoittamista ja elektroterapiaa

Kerrankin kirjoittaminen kulkee! En vosi sanoa olevani missään flow-tilassa, mutta teksti sentään etenee johonkin suuntaan. Proffan neuvo hakea kirjeistä inspiraatiota toimii tässä vaiheessa. Ensi viikolla on taas kommenttikierros, joten mielenkiinnolla odotan, mitä tuotoksesta pidetään.

Myös elektroterapia taitaa tuottaa tulosta, tunnottomuus kädestä rupeaa sulamaan vähitellen pois. Eiköhän tämä taas tule kuntoon.

Veistäjä: Olbram Zoubek

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Aika jyrännyt Lennon-seinän

On joitakin paikkoja, jonne en häpeäkseni iknä pääse täällä Prahassa. Suunnitelmia on aina mennä sinne ja tänne, mutta aina tulee jotakin muuta, tähdellisempää. Yksi tällainen kohde on Lennon-seinä, jonne tänään viimein tein ihan asiaa ja pääsin sen katsomaan.

Nyt on taas tärkeää huomata, että mikä oli radikaalia 80-luvulla, on aika väsynyttä vuonna 2014. Seinän koko oli Berliinin muurin monet kerrat nähneelle varsinainen pettymys. Lisäksi se on nykyään lähinnä mukaradikaalien turistien töhertelypaikka (kuten arvata saattaa).  Varmasti myös naapuritalon asukkaita ilahduttaa, että seinän "sanoma" leviää heidänkin puolelleen.


Vaikkei Lennon-seinä nykyään poikkeakaan mitenkään muista Prahan töhryistä, joista tulee hetkittäin todella paha mieli, kun niitä näkee myös arvorakennuksissa, oli sentään kiva nähdä, ettäseinällä toivotetaan  Bohumil Hrabalille hyvää 100-vuotispäivää.


Musiikin vaikutusta myös mietin tässä yhteydessä. Ehkä seinä olisi vaikuttanu vähemmän kliseiseltä, jos sillä ei olisi ollut katusoittajaa soittamassa ja laulamassa sitä iänikuista Imaginea iänikuisena sovituksena. Tosin tällä paikalla varmasti rämpyttäjiä riittää, meni sinne milloin vain.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Sairaalabyrokratiaa ja hoitoa

Onnistuin kuin onnistuinkin maksamaan fysioterapian. Onnistuin tekemään sen siitä huolimatta, että se vaati kolmella eri luukulla käyntiä, eikä missään puhuttu muuta kuin tekkiä. Ja siitäkin huolimatta onnistuin, että sairaalan konttori oli piilotettu valtaisan korttelin sisälle, aivan perimmäiseen nurkkaan. Siis se paikka, jonne maksetaan hoidot, on jossakin takkusten takana!

Jostakin syystä laskuttivat vain puolet summasta, jonka itse olin papereista ymmärtävinäni olevani velkaa tälle valtiolle. No, ehkä loppulasku tulee myöhemmin, tai sitten käsitin väärin. 

Mitä itse hoitoon tulee, siinä käytettiin jonkinlaista ultraäänilaitetta kipupisteiden kohdalla. Ensin tietysti piti löytää kipupisteet, mikä ei ollut se mukavin osuus. Muu osuus olikin sitten rentouttavaa, suorastaan miellyttävää. Kolmannen hoitokerran jälkeen pitäisi kuulemma tulla tulosta. Mutta jo nyt tuntui kuin lihakset olisivat sulaneet merkittävästi. Toivotaan siis parasta.

Vaikkei tässä maassa bookcrossing ole mikään erityisen suosittu harrastus, tällaisia kirjaputkia näköjään laitellaan sinne sun tänne. Tämä nimenomainen kapistus löytyy yliopistosairaalan sisäpihalta, keskeisemmältä paikalta (kahvi- ja kirjakioskin vierestä) kuin se usein jo mainitsemani konttori...


sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Jumissa mielenosoituksen vuoksi

Niin kuin ei ratikkalinjoja muutenkin ohjattaisi koko ajan poikkeuksellisille reiteille. Aina, kun tällaisessa vanhassa kaupungissa sattu jotakin poikkeavaa, tarkoittaa se sitä, että taas joku ratikka pysähtyy johonkin tai meneekin toista tietä - ties minne.

Tänään tietenkin juuri yhtä pysäkkiä ennen omaani, halusin siis Vanhaankaupunkiin ja siitä Kaarlen sillalle, kuulutettiinkin, että mielenosoituksen takia tämä kulkuneuvo jatkaa matkaansa... en muista minne. No, pois piti hypätä ja onneksi samalta pysäkiltä löytyisi toinen ratikka, joka veisi toivomaani suuntaan.

Paitsi tähän meni tietysti aikaa, sillä se mielenosoitus katkaisi koko kadun. No, tulipahan tilaisuus kuvata abortinvastaista mielenosoitusta. Jotkut plakaatit olivat kyllä sellaisia, etten niitä voi tänne laittaa, etten syyllisty samaan makaaberiin meininkiin kuin kantajansa. Sanotaanko nyt vaikka näin, että hiljaiseksi veti, eikä ainoastaan minut, vaan koko pysäkillisen ihmisiä.