lauantai 7. kesäkuuta 2014

Blogin paluu

Elämä heittelee joskus siihen malliin, että täytyy karsia asioita. Viimeisen reilun kuukauden ajan on tämä blogi ollut kiinni. Nyt avaan sen uudestaan. Tulin toissapäivänä taas Prahaan käymään, joten jotakin tänne taas mielelläni päivitän.

Eilen olin katsomassa elokuvaa Olga Havlovásta. Osasin toki odottaa, että elokuva olisi hyvä, täkäläiset elokuvat harvemmin ovat suorastaan huonoja. Nyt olin kuitenkin vielä erityisen positiivisen yllättynyt. Elokuva oli toteutettu siten, että kuvituksena oli haastatteluja ja filmi- ja kuvamateriaalia. Tarina kulki Olgan omien muistelmien, joita eri ihmiset lukivat, hänen elinaikanaan tehtyjen haastattelujen ja muiden vastaavien materiaalien, muiden läheisten -  etenkin miehensä Václavin haastattelujen sekä dokumenttia varten erityisesti tehtyjen haastattelujen kautta.

Filmi piti otteessaan, sen tarinan kaari oli kauniin ehjä, mutta silti ei sorruttu klisheisiin. Itselleni jäi päällimmäisiimmäksi mieleen Olgan tapa olla aina sama itsensä, keskustelipa hän kenen kanssa vaan. Rooli presidentin puolisona ei häntä tässä suhteessa muuttanut.

Elokuvassa näytetään mm. tapaus, kun Olga lähtee heidän perhetuttujensa kanssa autolomalle Italiaan. Tarkoitus on mennä matalalla profiililla, mutta eihän se tietenkään onnistu. Poliisisaattuetta heille rajalla tarjotaan. Venetsiassa seurue saa soiton hotelliin konsulaatista. On kuulemma löydetty kanaalinrannasta kävelemässä tuntematonta kieltä puhuva mies, joka hokee vain Olga Havlová, Olga Havlová. Poliisit olivat varmuuden vuoksi napanneet talteen ja saaneet selville, mihin maahan ko. nimi viittaa ja soittaneet Tšekkoslovakian konsulaattiin, että mitä tehdä tälle tapaukselle. Konsulaatista puhelu lähti toki Prahan linnaan, josta informoitiin, että maan ykkösnainen on teillä siellä Venetsiassa, voisikohan kiinniotettu kuulua samaan seurueeseen...

Filmiä seuratessani aloin toisaalta ymmärtää paremmin myös Havelien kriitikoita, sillä heidän lähipiirinsähän maan johtoon demokratian alkuvaiheessa valittiin. He vaikuttivat huumoria ja juhlia rakastavalta älykköporukalta, jonka maailmankuva varmasti poikkeaa monessa suhteessa ns. normikansalaisesta. Ymmärrän myös, miksi monelle tuli yllätyksenä, että juuri he pääsivät valtaan. Kuvien perusteella nämä ihmiset vaikuttavat kaikista epätodennäköisimmiltä poliitikoilta. Toki he eivät itseään poliitikoiksi mieltäneetkään.

Kuitenkin olen iloinen siitä, että samettivallankumouksen jälkeinen hallinto oli tässä maassa kulttuurimyönteinen ja kostoa karttava. Uskon sen olevan kuitenkin parempi tie ja valtiolle pidemmän päälle rakentavampi tapa luoda tulevaisuutta.

Yksi Václav Havelin kommentti jäi erityisesti mieleen, sillä se liippaa tutkimustanikin. Hän nimittäin sanoi, että vanki kirjoittaa aina avuttomuudesta käsin. Tästä syystä hän kirjoitti Olgalle mistä tahansa, vaikka aidan maalaamisesta, kunhan vain voi kirjoittaa. Siinäpä hyvä tiivistys laajasta asiasta.

Elokuva-arvostelu englanniksi löytyy täältä:
http://www.praguepost.com/cinema/38974-movie-review-olga



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti