Kauppa pääkadulla

Katsoin viime viikolla päättyneelle Holocaust-kurssille elokuvan nimeltä Obchod na korze (eng. The Shop on Main Street), eli Kauppa pääkadulla. Huolimatta siitä, että dvd-kotelon kannessa väitetään tämän pätkän olevan "tšekkielokuvan kulta-ajalta", on kyseessä kuitenkin slovakiankielinen elokuva. Barrandovin studiot sen ovat tuottaneet, joten tšekkejäkin tässä lienee tarvittu.

Pidin elokuvasta paljon, vaikka se olikin hieman vanhahtava, jopa 60-luvun elokuvaksi. Omchod na korze on elokuva slovakialaisesta pariskunnasta, jonka sukulainen on natsimielinen ja järjestää miehelle työn ns. arjalaisena valvojana juutalaisen omistamaan liikkeeseen. Miehen työtilanne on nykyisellään huono, joten hänen on vähän pakko ottaa työ vastaan.

Asetelma on taas kerran epätoivoisen hupaisa. Varsinkin kun nykynäkökulmasta tiedämme, etteivät natsit pitäneet slaaveja paljon juutalaisia korkea-arvoisampina. Lisäksi kauppa, johon päähenkilö päätyy arjalaiseksi valvojaksi, on ikivanhan juutalaismummon omistama nappikauppa. Ja nappikauppaa siellä käydäänkin, ihan sanan jokaisessa merkityksessä. Mummon sukulaiset ja muu juutalaisyhteisö maksaa arjalaiselle valvojalle vaivihkaa palkkaa siitä, että tämä pitää huolta mummosta.

Elokuvan loppupuolella vääjäämätön alkaatapahtua: juutalaisten junakuljetukset. Mielestäni elokuvan vaikuttavin hetki on se, kun natsit luettelevat kunkin juutalaisen nimeltä heitä junaan lastatessaan. Tämä nimenhuuto on loppukohtauksen taustaääntä liki katkeraan loppuun asti.

Itse loppu oli ehkä liian melodramaattinen ja osoitteleva, mutta tässä varmaan aika on muokannut ihmisten makua ja opettanut meidät ymmärtämään asioita vähemmälläkin näyttämisell ja alleviivaamisella. Muissakin osissa elokuvaa tapahtui hetkittäin liiallista pitkittämistä, paljon vähempikin osoittaminen olisi riittänyt ihmisten välisten suhteiden ja erilaisten mielentilojen kuvaamiseen. Tästä huolimatta elokuva oli varsin hyvä kokonaisuus ja näkemisen arvoinen.

Alla vielä linkki Wikipedia-artikkeliin, joka sitten muuten paljastaa loppukohtauksen...

http://en.wikipedia.org/wiki/The_Shop_on_Main_Street


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi tsekkinaiset pakenevat pääsiäisenä?

Tapaturman sattuessa Faustin taloon

Novellini