lauantai 19. tammikuuta 2013

Keisari - itsensä Jumalan edustaja

Nyt luulen ymmärtäväni, mitä Karl Marx tarkoitti sanoessaan, että uskonto on oopiumia kansalle. Tämä valaistuminen tuli minulle lukiessani Joseph Rothin Radetzky-marssia, jossa kreivi Chojnicki sanoo, että nationalismi tappaa uskonnon. Ihmiset ovat lakanneet uskomasta Jumalaan, ennen he kävivät kirkoissa, nykyään he käyvät nationalistisissa kokouksissa.

Chojnicki ja hänen hengenheimolaisensa uskovat puolestaan vakaasti, että nimenomaan Itävalta-Unkarin kaksoismonarkia oli Jumalan asettama, itse Jumala oli valinnut Habsburgit hallitsemaan tätä tiettyä kristittyjen joukkoa, joita alamaisiksikin kutsutaan. Keisari ei ollut vain kuninkaallinen korkeus, vaan apostolinen majesteetti. Nyt jos (ja kun) ihmiset alkoivat kyseenalaistaa keisarin asemaa ja ottaa kohtaloaan omiin käsiinsä, tarkoitti se itsensä Jumalan vastustamista. Toisaalta niin kauan kuin ihmiset uskoivat keisarin jumalalliseen rooliin, niin kauan hallitsijan mahti säilyi.

Koskaan aikaisemmin en ole oikein ymmärtänyt tuota Marxin tunnettua lausetta, mutta uskon ymmärtäväni jotakin. Kyseessä ei välttämättä ole ainakaan pelkästään uskonnollisen hurmoksellisuuden ja sokean, kritiikittömän uskon kritisointi, tai peräti pilkkaaminen, vaan juuri tuon seikan esilletuominen, miten uskonto sotkettuna maalliseen valtaan tekee tavallisen ihmisen riippuvaiseksi niistä molemmista. Et voi olla hyvä alamainen, jos kritisoit kirkkoa - etkä hyvä kristitty, jos kritisoit hallitsijaa.

Yhä paremmin ymmärrän myös tšekkien erityistä vastenmielisyyttä Habsburgeja kohtaan (Roth kuvaa muuten tätäkin kirjassaan) sekä suunnatonta epäluuloa katolista kirkkoa kohtaan. Habsburgit ovat olleet ilmeisesti erittäin taitavia pelaamaan Vatikaanin kanssa yksiin, mikä ei ole pienelle kansalle ollut millään lailla hyvä uutinen. Toinen kesiarille uskollinen henkilö Radetzky-marssissa, nimittäin Herra von Trotta, on jopa sitä mieltä, että nationalismi on tšekkien keksintö, joka tulee johtamaan koko keisarikunnan turmioon...

6 kommenttia:

  1. Kristillisen ajattelun mukaan asia ei ole ihan noin.

    Koska kaikki hyvä tulee Jumalalta, kuningas tai keisari voi olla Jumalan asettama. Hän on vastuussa vallastaan Jumalalle - ja kansalle

    Hänen on oltava hyvä hallitsija. Jos hän käyttää valtaansa kansaansa vastaan, hänet voidaan poistaa vallasta ja vaihtaa parempaan. Näin on tehty tarvittaessa historian kuluessa. Kristillinen ajattelu on tosiasiassa demokratiaa, ja järjen ja harkinnan käyttö on luvallista ja erittäin suositeltavaa.

    Nykyajan kuninkaallisista Englannin Elisabet II edustaa mielestäni perinteistä "hyvää hallitsijaa", joka ottaa asemansa hyvin vastuullisesti. Huonoista "hallitsijoista" (ja hallituksista) on runsaasti esimerkkejä historiasta ja nykyajasta.

    VastaaPoista
  2. Niin, sanat "kristillinen" ja "demokraattinen" voidaan ymmärtää kaiketi aika monella tavalla - ja onkin ymmärretty historian saatossa. Kyllähän esimerkiksi sellaistakin ajattelua esiintyy kristityillä, että Jumala sitten aikanaan rankaisee valta-asemassa olevaa pahantekijää, eikä siihen voi eikä saa kukaan muu puuttua.

    Jos mietitään käsitettä "hyvä hallitsija", on sekin varsin subjektiivinen käsite. Englannin historiasta löytyy esimerkkejä siitä, miten käsitys hyvästä hallitsijasta on jakanut kansaa. Eliabet I esimerkiksi oli niiden mielestä hyvä hallitsija, jotka ajattelivat, että katoliset ansaitsevat köniin. Eliabet hallitsi kauan, hänen aikanaan teloitettiin paljon - niin kuin monen muunkin hallitsijan aikana.

    Mitä tulee Elisabet II:een, ei häntä voi verrata absoluuttisiin hallitsijoihin lainkaan. Eihän hänellä ole mitään todellista valtaa.



    VastaaPoista
  3. 1500-luku oli julmaa aikaa kaikkialla, mutta kaikkein julminta on ollut 1900-luku, jolloin Marxin opetuslapset hallitsivat suurta osaa maailmasta. Se oli julmin ja verisin aika ihmiskunnan historiassa. Uhreja oli ainakin 100 niljoonaa, ja me kaikki kärsimme edelleen sen aikauden seurauksista, varsinkin Neuvostoliiton miehittämien maiden kansat. Nyt on vuosi 2013. Eikö asian pitäisi olla jo yleisessä tiedossa?

    VastaaPoista
  4. Tuosta Marxin kommentista. Marxin aikana oopiumia ei pidetty ihan samalla tavalla negatiivisena asiana kuin nykyään. Oopiumi toi lohtua monille, eikä siihen hänen aikanaan vielä liitetty samanlaisia viholliskuvia kuin meidän nykyisenä päihdevalistusaikanamme. Marxin kommentti saattoi siis olla myötämielisempi uskontojen suhteen, kuin mitä jälkipolvi tulkitsee.

    VastaaPoista
  5. KIrsti, olen kuullut ihan samaa: Marx sanoi, että kansat käyttivät uskontoa lohdutuksena elämän kovia kokemuksia kestääkseen.

    Vasta myöhemmät Marxin tulkitsijat kuten Lenin ym selittivät Marxin lausetta oopimumista siten, että kapitalistinen hallitus pitää uskonnon avulla köyhät nöyrinä taivasta odottamassa.
    Mutta näinhän ei ole ollut vaan uskonto on ollut aina suuri voima sorretuilla ihmisillä niin vanhoina aikoina kuin 1900-luvulla kommunistista sortoa vastaan esimerkiksi Puolassa.

    VastaaPoista
  6. Joo, tuota olen juuri Kirsti miettinyt, että mitä oopium-vertauksella on tarkoitettu. Olen miettinyt sitä pitkään ja vasta nyt alan päästä siitä jotenkin kiinni - ehkä. Jotenkin se päihdyttävä vaikutus omassa ajattelussani yhdistyy karismaattisuuteen, mutta toisaalta voihan siihen myös kytkeä muitakin tekijöitä. Juuri riippuvuus voisi olla yksi sellainen, varmasti myös lohtu ja hyvänolon tunne.

    Toimisiko omalla kohdallani paremmin vertaus uskonnosta suklaakakkuna kansalle? Uskonnolla on potentiaalia sekä hyvään että pahaan.

    VastaaPoista