Prahan keväässä

Ihan hirveän kauan ei tarvitse kaupungissa aikaansa viettää, kun alkaa jo ärsyttää turistilaumat. Prahan vanhakaupunki on kieltämättä kaikesta turistihumpastaan huolimatta ihana paikka, hankala siellä on olla käymättäkään, kun tänne kerran on tullut. Mutta voi itku niitä kahviloita! Ei niissäkään hetken rauhaa saa. Ei, ellei tiedä, mihin menee. Tänään esittelen piilohelmenä Café Gaspar Kasperin, joka löytyy yhdeltä sisäpihalta, Celetná-kadulta. Se on teatterin kahvila, jota pidetään auki arkisin aamusta iltakuuteen ja viikonloppuisinkin muutaman tunnin iltapäivisin. Kannattaa katsoa ajantasaiset aukioloajat netistä. Samoissa tiloissa on myös teatteritaiteen laitos, Suuria kahvilaelämyksiä tämä paikka ei kokemukseni mukaan tarjoa, mutta rauhallisen istuskeluhetken kylläkin, mikä on äärimmäisen tärkeä asia. Ja saa nauttia teatterifiiliksestä, vaikka ei itse olisi teatteriin menossakaan.  

 Eilen minulle kävi todellinen onnenpotku. Laitoin korealaiselle kampaajalleni WA-viestin ja kysyin, olisiko hänellä sattumoisin aikaa alkuviikosta leikata hiukseni. Hän laittoi vastauksen, että on lähdössä tiistaina Koreaan, mutta maanantai-iltapäivänä voisi onnistua. Hetken päästä tuleekin uusi viesti: pääsisitkö tunnin kuluttua, minulle tulikin asiakas, joten olen tuota pikaa liikkeelläni. Kävihän minulle tunnin päästä ja hiukset tuli leikattua. Tällä kertaa kampaaja yritti hujata minua väittämällä, että lähtee lopullisesti takaisin Koreaan. Totesin kuitenkin, että eihän hän ole edes liikettään tyhjentänyt, joten enpä taida uskoa. Häntä ilmiselvästi harmitti, kun en mennyt tähän lankaan.  Hän kehuu ylenpalttisesti hiuksiani ja näytän kuulemma todella terveeltä hänen mielestään. Tämä kaikki johtuu tietysti siitä, että olen kuunnellut hänen ohjeitaan ja noudattanut niitä. Myöntelen tapani mukaan. Moitteita tulee tällä kertaa hiusten taipuisuudesta. Taipuvat ihan väärin ja vik...

 Joskus elämä muistuttaa siitä, että kannattaa miettiä seuraavat askeleensa. Tai anakin huomata edessä oleva porrasaskelma. Muuten käy nimittäin näin. Mutta älkää säikähtäkö, nilkka on vain nyrjähtänyt, ei murtunut. Kaikki tämä tapahtui hotellin aamiaisravintolassa kiireisimpään aamiaisaikaan. Mikähän se siinäkin on, että kaatuessaan haluaa aina nousta mahdollisimman nopeasti ylös eikä ainakaan ottaa apua vastaan? Vaikka vahinko on jo tapahtunut ja kaikki sen näkivät. Eipä sitten muuta kuin Faustin taloon, elikä yliopistolliseen sairaalaan. Tämähän on minulle tuttu paikka, olen Pavelin partiolaista Jan Pfeifferia täällä jututtanut ja on hän minulle järjestänyt kertaalleen tänne fysioterapiajakson, kun kädestä meni tunto kokonaan. Mutta se on menneisyyttä, se. Myös professori Pfeiffer on jo tuonilmaisissa, mutta sairaala elää elämäänsä. Tarina kertoo, että Faust myi sielunsa, mutta minun ei tarvinnut tyhjentää edes pankkitiliäni. Eurooppalainen sairausvakuutus korvasi lääkärikäynn...

 Tämänkertaiselle matkalle lähtiessäni mietin, tuleeko tästä eräänlainen jäähyväisreissu. Mietin, onko minulle Prahassa enää sillä lailla mitään, että aktiivisesti suunnittelisin paluuta. Toki täällä on paljon ystäviä yhä, vaikka moni on jo lähtenyt tähtien taakse. Hieman myös mietitytti, että tuleeko tästä surullinen matka, koska niin moni on jo poistunut. Matkassa oli suruakin mukana, mutta kauniilla tavalla sekoitettuna iloon. Oli haikeaa miettiä jo edeltämenneitä ystäviä, niin moni paikka tutuilla reiteillä muistuttaa heistä. Toisaalta monet muistot olivat iloisia, jopa humoristisia. En ehkä koskaan voi mennä M ůs tekin asemalle muistamatta, kun se oli remontissa, joten maan alla piti kävellä pahimmillaan melkein kilometri. Ja tuolloin 95-vuotias liikuntatieteilijäystäväni veti niitä käytäviä ja portaita yhä puolijuoksua. Enkä voi olla hymyilemättä tuolle muistolle. Myös uusia ajatuksia ja ideoita syntyi tämän matkan aikana ja tapahtui tulevien kohtaamisten suunnittelua. Vielä ...

 Kansallismuseo on ratsastajapatsaan ohella varmaankin Václavin aukion ikonisin maamerkki. Suosittelen tutustumista ihan pelkästään siksi, että itse rakennus on niin hieno.  Nykyään (vuodesta 2019 lähtien) vanhalta puolelta pääsee suoraan uudelle puolelle. Uuden puolen rakennus toimi alun perin pörssinä (rakennettu vuonna 1937), sittemmin siinä kokoontui kommunistisen Tšekkoslovakian parlamentin yleiskokous. Vuoteen 2009 rakennuksessa toimi Radio Free Europe. Uudella puolella on myös kiva bistro, jossa on miellyttävä poiketa. Olen siellä menneinä vuosina useat kahvittelut kahvitellut. Mutta tärkein asia, minkä tässä postauksessa haluaisin tuoda esille, on vanhan, alkuperäisen museorakennuksen kupoli. Sinne nimittäin pääsee nykyään, peruskorjauksen jälkeen. Museo on siis kokonaisuudessaan nyt viimeinkin auki, myös pysyvät näyttelyt.  Samassa remonttirytäkässä päättivät tosiaan avata kupolin yleisölle. Jostakin syystä tätä ei hirveästi mainosteta, vaikka kympin pääsymaksull...

Toissayönä heräsin voimakkaaseen sadekuuroon ja pysyin sen jälkeen pitkään hereillä. Kuulin Břevnovin luostarin aamukellot, en ole ihan varma, mihin aikaan ne soivat, mutta veikkaan, että viiden maissa. Makasin peiton alla hiljaa ja mietin Pavelia , niitä lukemattomia keskusteluja, joita olen hänestä käynyt suuntaan ja toiseen kaikkina näinä vuosina. Se, miten hän tähän ihan majapaikkamme vieressä olevaan luostariin päätyi viimeisiksi luostarivuosikseen, on minulle arvoitus. Ehkäpä sattumalla on tässä osansa, kuten niin isossa osassa elämää. Vuoden 2011 kesällä juttelin erään antikvariaatinpitäjän kanssa kirjekokoelmasta, ja keskusteluun liittyi ystävällisesti nyt jo edesmennyt kirjailija Kai Linnilä . Hän sanoi, että jos hän saisi valita, hän kirjoittaisi Pavelista. Tietämättä mihin olin ryhtymässä päätin tietysti kirjoittaa koko aineistosta, mutta ehkä se oli kohdallani silti paras ratkaisu. Viimeksi keskustelin Pavelista Kaarlen yliopiston arkiston johtajan kanssa. Yliopistolle on e...