Paratiisissa Pohjois-Böömissä

Tänään kiersimme noin 2,5 kilometriä Český rájssa, eli Böömin paratiisissa. Kyseessä on varsin omalaatuinen alue, jossa on hiekkakivimuodostelmia. Ilmeisesti kiveä on käytetty rakentamiseen ja osittain eroosio on muovannut maisemaa. 


Alueella on useita, eritasoisia reittejä. Ne on merkattu selkeästi värikoodeilla, kuten kuvassa näkyy. Me kävelimme osan vihreää reittiä ja osan punaista. Vihreä reitti olisi ollut yhteensä 3,5 kilometriä, mutta nousua on sen verran paljon, että oikaisimme sen kilometrin verran vaihtamalla loppuvaiheessa punaiselle linjalle. Aivan lyhyitäkin ja hyvin helppokulkuisia vaihtoehtoja löytyy.


Osuimme sikäli sopivaan aikaan, että päivä oli aurinkoinen ja melko lämmin. Maanantaisin näin syksyllä kävelijöitä on vain kourallinen. Parkkipaikan vahti pahoitteli sitä, että palvelut ovat kaikki kesätauolla, mutta toisaalta onpahan rauha kiertää reitti ilman ihmismassoja. Voinkin kuvitella, että jos tänne tulee sesonkiaikaan, oma rauha on haave vain. Reitit ovat osittain kapeita ja melko jyrkkiäkin, joten ruuhkassa lienee syytä olla varovainen.


Ruskakin oli kauneimmillaan, joten kyllä kelpasi liikkua! Český rájsta on tehty ensimmäinen luonnonsuojelualue vuonna 1955, mutta alueen luontoarvot on tunnettu jo ainakin 1920-luvulta lähtien. Reitin varrella oli muistolaattoja muutamille opettajille, jotka olivat nähneet alueen ainutlaatuisuuden ja luoneet kävelyreittejä. Kävellessäni mietin usein, että he ovat olleet niitä todellisia visionäärejä. Nyt heidän muistokseen on nimetty näköalapaikkoja. 


Olen hieman hämmästynyt siitä, ettei tätä kohdetta ilmeisesti kovinkaan aktiivisesti mainosteta Suomessa. En ole nähnyt mitään vastaavaa koskaan missään. Tunnelma oli suorastaan satumainen, kun kallionlohkojen välistä avautui välillä näkymä syksyiseen metsään.


Paikka on myös kiipeilijöiden paratiisi. Köysien kiinnityskoukkuja näkyi siellä täällä, korkeuksissa. Myös itse toimintaa oli käynnissä parilla lohkareella. 


Lämmin suositus tälle paikalle, joka pakottaa miettimään elämän ja ihmisen pienuutta. En tiedä, mitä luonto silläkin haluaa opettaa, kun on saanut esimerkiksi nuo männyt kasvamaan tuonne lohkareiden päälle.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi tsekkinaiset pakenevat pääsiäisenä?

Tapaturman sattuessa Faustin taloon

Novellini