Tekstit

Näytetään tunnisteella Chrast merkityt tekstit.

Kehunpa Chrudimia

Kuva
Tänään oli arkistossa hyvä päivä, ehkä koko hankkeeni parhaimpia. Ensinnäkin löysin Marien ja hänen isänsä väestolaskennan lomakkeista. Lomakkeiden tieto avasi monia juttuja koskien kirjeiden tulkintaa. Useita kohtia, joita olen ihmetellyt, avautui tänään. Lomakkeet piti käydä ihan käsipelillä läpi, koska ne oli järjestetty talojen numeron mukaan, ei henkilöiden mukaan. Sikäli tämä ei varsinaista käsityötä ollut, että lomakkeet oli skannattu ja ladattu tietokantaan. Hiirtä kun reilun tunnin klikkailin, löysin etsimäni. Chrastissa, jossa Mare asui nuorena aikuisena, oli tuohon aikaan viitisensataa taloa, joten aivan tolkuttomasta urakasta ei ollut kyse. Toisaalta lomakkeiden kaikki nimet oli pakko käydä läpi. Oletin, että ensimmäisenä lomakkeella on ns. perheen pää, eli Marien isä, kuten olikin. Mutta toisaalta en voinut olla aivan varma, millaisissa olosuhteissa tuo eläköitynyt opettaja asui, tiedän joidenkin opettajien köyhtyneen tuohon aikaan, koska harvalla oli mahdollisutta omi...

Paholaisen raamattu ja hakkapeliitat

Kuva
Reilut 100 kilometriä Prahasta itään sijaitsee Chrastin pikkukaupunki. Tänään teimme retken sinne, taas olin yhden tarinan jäljillä ja hukassa oli mm. erään naisen tyttönimi. Kaupungintalolta historiikkien kyselyni oli tyrmätty jo suoralta kädeltä, mutta paikallinen katolisen seurakunnan pappi lupasi ystävälliseti näyttää kirkonkirjoja. Kyseinen kirja osoittautui sekavimmaksi opukseksi mitä olen muistaakseni ikinä lukenut. Kirjan täyttäminen on aloitettu kunnianhimoisesti 1850-luvulla, mutta jo muutaman sivun jälkeen on systemaattisuuden periaatteeseen kyllästytty ja alettu täyttää sitä ihan miten sattuu. Mitä pidemmälle kirjaa selaa, sitä sekavammaksi se käy. Välillä on erilaisista merkkitapahtumista jaksettu kirjoittaa, toisinaan taas ei ole ollut syytä kirjoittaa mitään. Esimerkiksi Tšekkoslovakian itsenäistyminen oli katsottu raportoinnin arvoiseksi asiaksi - ja hyvä niin. Aivan aluksi olin vähällä tyystin pettyä, kun huomasin, että muutaman sivun jälkeen onkin siirry...