Tekstit

Näytetään tunnisteella Basel merkityt tekstit.

Kolja

Tämä päivä on mennyt uneliaasti Baselissa. Ilma on ollut painostava ja väsyttävä. Hieman kävelimme kaupungilla ja kävimme syömässä. Helatorstain takia juuri mitkään kaupat eivät olleet auki, joten eipä tullut rahojakaan tuhlattua. Illalla katsoimme elokuvan nimeltä Kolja. Se on saanut parhaan ulkomaalaisen elokuvan Oscarin vuonna 1996. Täytyy sanoa, että oikeaan osoitteeseen meni se palkinto. Kolja on kertomus Tšekkoslovakiasta vuodelta 1988-1989. Se on tarina elämänsä monessa suhteessa sotkeneen muusikon ja pienen pojan ystävyydestä kylmän sodan viimeiseltä vuodelta. Muusikko solmii rahapulassa kulissiavioliiton venäläisen naisen kanssa, joka loikkaa pian länteen. Erinäisten vaiheiden kautta naisen poika, Kolja, päätyy elämään muusikon kanssa. Tähän yksittäisten ihmisten tarinaan kietoutuvat vuoden poliittiset kuohunnat  ja koko kansan kohtalot. Pidän erityisesti siitä, että mikään ei ole mustavalkoista, vaan jokaisessa henkilöhahmossa on hyvää ja pahaa. Tyypillinen tšekkiläinen...

Onko sinulla jo oma koti?

Kuva
Eilen, kuin enteellisesti, viimeisen metromatkan aikana huomasin tällaisen mainoksen. Osasin lukea siitä: "Onko teillä jo oma..." Sitten jäin miettimään, mitä koti mahtaisi tarkoittaa, kunnes älysin, että sehän tarkoittaa tosiaan kotia ja on tuotenimi. Täällä markkinoidaan suomalaisia Koti-taloja. Prahan-koti jäi jo eilen taakse. Avaimet on jätetty pöydälle, myös se alkuaikoina ylimääräistä päänvaivaa tuottanut pesutuvan avain. Ikävä valtasi mielen, kun tuosta pienestä yksiöstä lähdin. Se oli minulle koti neljä kuukautta eikä se minua kertaakaan pettänyt. Siellä oli turvallista ja rauhallista, löytyi jääkaappi ja netti. Oli puhdasta ja siistiä. Julkiset kulkuneuvot nurkan takana. Mitä muuta voi elämältään vaatia? Eilen kun katselin tavaroitani kansallisarkistossa, tajusin, että  on aikakin pitää taukoa. Arkistovihkoni on nuhjuinen jo, mutta hyvä puoli siinä on, että tuollaiseen suttuvihkoon on matala kynnys kirjoittaa niitä keskeneräisempiäkin ajatuksia. Ei ole pelkoa,...