lauantai 21. helmikuuta 2015

Professori Šabršulan hautajaiset


Tälläkin blogilla on säännöllisiä lukijoita, tiedän sen. Heistä useimmat varmasti muistavat romaanisen filologian professorin Jan Šabršulan, jota kävin tapaamassa viime vuonna kahdesti, huhti- ja kesäkuussa. Joku ehkä muistaa hänen antamansa ruusut, punaisen ja keltaisen, jotka kehystin ja jotka ovat muistona seinälläni.

Tänään, tai oikeastaan eilen, koska nyt on jo yö, vein ruusut hänen hautajaisiinsa, samanväriset. Professori Šabršulan lähdön aika tuli viime lauantaina, 14.2. Oli suuri kunnia olla kunnioittamassa hänen muistoaan.

En ollut koskaan aikaisemmin ollut tšekkiläisissä hautajaisissa. Paikka oli kaupungin krematorio. Kun ovet avattiin, musiikki soi ja ihmiset veivät kukkansa edessä olevalle lavalle. Sitten istuttiin hetken aikaa, tai minä seisoin takarivissä muiden vähemmän keskeisten henkilöiden kanssa. Lavaa peittävät mustat verhot liehuivat ilmavirran mukana, kun ovi avautui ja sulkeutui, mattimyöhäsiä tuli vielä kukkineen. Aurinko paistoi sisälle ja loi vaaleita läiskiä mustiin verhoihin. Oli kaunis kevättalven päivä.

Kun musiikki lakkasi, verhot avattiin. Arkku tuli näkösälle ja sen ympärille asetellut seppeleet. Oli seppele myös Tšekin parlamentilta, sillä Šabršula oli saanut kansallisen merkkihenkilön arvon ja vapauden puolesta taistelijan arvon. Joku nousi puhumaan vainajan elämästä ja saavutuksista. Puhe oli mielestäni onnistunut ja kaunis.

Puheen loputtua alkoi taas musiikki soida, ja arkku liukui pois näkyviltä. Joku krematorion työntekijä tuli saliin katsomaan, että arkku siirtyy asianmukaisesti. Verhot vedettiin eteen. Toimitus oli ohi.


Ratikkapysäkiltä näin krematorion piipun tuottavan savua. Katselin sitä hetken vielä ratikan ikkunasta. Sitten lähdettiin liikkeelle; ratikka kilisti kelloa ja tiesin jättäneeni jäähyväiset. Oli aika jatkaa matkaa.

torstai 19. helmikuuta 2015

Sachsenhausenista Ruotsiin

Tänään olen taas viettänyt aikaa Sachsenhausenista selvinneiden sankareiden kanssa. Yhdeltä heistä kuulin kiinnostavan jutun, joka ei sinänsä liity tutkimukseeni mitenkään, mutta kirjoitanpa sen tänne.

Sachsenhausenissa ollessaan Karel oli tutustunut saksalaiseen poliittiseen vankiin, joka oli yhtäkkiä vapautettu. Tämä johtui siitä, että ko. vanki oli palvellut laivastossa, ja kolmannella valtakunnalla oli vähän jo pulaa merisotilaista. Vanki oli antanut Karelille osoitteensa, jonka tämä oli onnistunut säilyttämään vapauduttuaankin. Alkoi kirjeenvaihto, joka jatkui siten, että entinen vanki, sittemmin merisotilas oli onnistunut keplottelemaan itsensä Ruotsiin ja pysymään siellä sodan loppuun asti.

Sittemmin hän oli hakeutunut ruotsalaiseen kauppalaivastoon töihin ja seilannut maailman merillä. Kirjeenvaihto katkesi jossakin vaiheessa, koska meriltä oli sen verran hankala kirjoittaa, mutta miehen tytär kirjoitteli Karelille vielä jonkin aikaa. Ruotsiin tuo perhe sitten kotiutui ilmeisesti lopullisesti.

Enpä voi  taaskaan muuuta kuin ihmetellä, miten toinen maailmansota on ihmisiä heitellyt.


keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Kuu Prahan linnan yläpuolella


Tässä olen yrittänyt ottaa kuvaa Tšekkoslovakian ensimmäisistä postimerkeistä. Suunnittelija, Mucha, sai moitteita siitä, ettei aurinko koskaan näyttäydy tällä lailla Prahan linnan takana. Professorini Novotný kuitenkin kertoi nähneensä kuun kajastavan joskus täsmälleen samalla tavalla Prahan linnan takaa, joten ehkäpä Muchakin sai inspiraationsa kuusta.

Tällä hetkellä Mucha-galleriassa Vanhankaupunginaukiolla on menossa näyttely, jossa voi ihastella myös Warholia ja Dalia. Kannattaa mennä, vaikka liput tietysti vähän maksavat. Rahalle saa kyllä vastinetta.



Jostakin syystä tykkään kovasti tästä Muchan teoksesta nimeltä Slaavit alkukodissaan. Yhteen aikaan se oli minulle jopa puhelimen taustakuvana - mistä slaavilaiset ystäväni eivät aina olleet ilahtuneita. Ihmettelen kyllä, että miksi.


tiistai 17. helmikuuta 2015

Kuin Pariisissa


Olen pitkään miettinyt, miksi yksi Josefovin kaduista on nimeltään Pařižka, Ranskan pääkaupungin mukaan. Se on selvästi poikkeuksellinen katu muutenkin, bulevardimainen ja leveä, joten sen varrelle on ollut hyvä avata huippumerkkien liikkeitä. Muut entisen Ghetton kaduthan ovat sokkeloisia, mutkittelevia ja kapeita.


Tänään arvoitus ratkesi. Kuulin ohjaajaltani professori Novotnýlta, että 1900-luvun alussa Prahan valtasi suuri Pariisi-innostus. Koko vanha juutalaisalue oli tarkoitus panna matalaksi ja vetää tilalle leveät bulevardit. Arkkitehdit olivat ensin vanhan repimistä vastaan, kunnes heille tarjottiin töitä uudistuksen suunnitelusta. Koko Josefovin puoleinen osa Vanhankaupunginaukiotakin oli tarkoitus uudistaa.

Suunnitelma kaatui kuitenkin rahan puutteeseen, joten ahtaat kadut ja vanhanaikaiset talot saivat jäädä pystyyn, Projekti ehdittiin kuitenkin aloittaa, noh, arvaatte toki, mistä.