Prahan keväässä

Puolitoista viikkoa sitten kävin Cardiffissa melkein päiväseltään. Lähdin perjantaina ja tulin sunnuntaina. Kyseessä oli kirjoittamisen tutkimuksen konferenssi, johon esitelmäehdotukseni oli hyväksytty. Puhuin Sachsenhausen-kirjeistä. Olin reissussa pelkällä käsimatkatavaralla, joten varaa oli ottaa vain yksi matkakirja. Niin, kirja. Oikea kirja. En oikein osaa keskittyä e-kirjoihin ja kaipaan sitä, että pääsen välillä ruudusta irti ja annan tekstin soljua paperilla. Silmäni ja mieleni lepäävät. Ensin ajattelin ottaa lukemiseksi Sirpa Kähkösen teoksen Tankkien kesä , koska tiedän muutamia ihmisiä kiinnostavan minun mielipiteeni tuosta kirjasta. Se sai kuitenkin jäädä, ja on saanut vieläkin jäädä, koska hupilukemiselle on minulla nyt todella vähän aikaa.  Sen sijaan otin mukaan Simo Muirin kirjan nimeltä Ei enää kirjeitä Puolasta , joka kertoo Suomessa ja Puolassa asuneen ja yhä asuvan juutalaissuvun tarinan. Joku voisi tietysti ihmetellä, miksi holokaust-aihe pyörii minulla p...

Se hetki, kun huomaa Suomen Kuvalehden twitter-fiidissä vilahtavan oman nimen keskellä yötä, kellonlyömällä, kun pitäisi olla jo unten mailla, on melko havahduttava. Oli ihan pakko nousta kunnolla ylös ja lukea, mitä minusta blogataan. Karo Hämäläinen oli lukenut noin vuoden takaisen artikkelini Urheiluhistoriallisen seuran vuosijulkaisusta ja peilasi sitä vasten omaa kaunokirjallista teostaan Yksin . Hämäläinen oli sijoittanut romaaniinsa kohtauksen, jossa Emil Zátopek , tai ainakin Zátopekin kaltainen mies, tulee Paavo Nurmen kauppaan ja ostaa sieltä paidan. Kohtaamiselle ei ole historiallista perustetta, mutta Hämäläinen luonnehtii sitä nyökkäykseksi kohti Jean Echenoz'n romaania Pitkä juoksu. Echenoz nimittäin on kirjoittanut samantapaisen kohtauksen Nurmen ja Zátopekin välille. Kaunokirjallisuudessa on täysin luvallista, usein jopa toivottavaa, tehdä omia ratkaisuja, vaikkapa intertekstuaalisin perustein, kuten tässä tapauksessa. Hämäläinen siteeraa Echenoz'n tekst...

Elokuvalinjalla mennään tässä blogissa taas. Monet kerrat olen aikonut kommentoida lukemaani kirjallisuutta, mutta vielä en ole saanut sitä itsestäni irti. Ajan kanssa, ajan kanssa... Tulin juuri katsomassa elokuvan Mieletön elokuu, joka kertoo vuoden 1962 sosialistisesta nuorisofestivaalista. Itse tulin tietoiseksi koko tapahtumasta vasta noin vuosi sitten, kun sen 50-vuotispäivää muisteltiin lehdissä. Jotenkin tuli kummallinen olo, kun huomasin, että tällainenkin tapahtuma on Suomessa ollut, enkä minä ole tiennyt asiasta mitään. Itse elokuva oli ihan katsoimen arvoinen, erityisesti Kati Outisen näyttelijäsuorituksen takia. Pidin tietysti myös elokuvan Tšekkoslovakia-yhteydestä, sillä selvänäkijä-hattukauppiaan (eli Outisen) vanha rakkaus, Jan, saapuu prahalaisen Zmrzlina -jazzbändin mukana pitkästä aikaa Helsinkiin. Janin elämäntarina soljahtaa mukavan luontevasti Tšekkoslovakian historiaan, ja tätä pidin yhtenä parhaimpana juonenkuljetuksena. Itse asiassa sen tarinan olisin pi...

Tšekin kansallisarkistossa olen tietysti käynyt usein, kuten blogin pitkäaikaisimmat lukijat varsin hyvin tietävät. Viikko sitten kävin kuitenkin ekaa kertaa Suomen kansallisarkistossa, joten olen taas yhden kokemuksen rikkaampi. Etsin tietoa Zátopekien Suomen-vierailuista, mutta tulos jäi laihaksi, suorastaan nollatulokseksi. Mutta ei se mitään, joskus nollatulostenkin kautta pääsee pienimuotoiseen seikkailuun. Lisäksi lähdin reissulle sillä mielellä, että vietän vain kivan päivän Helsingissä, mikä toteutuikin. Tuli ehkä shoppailtua enemmän kuin laki sallii. Mikä siinä onkin, että kun lähtee vähän omasta arjestaan irti, tulee myös löytäneeksi kivoja vaatteita? Vaan annapa olla, jos on pakko löytää jotakin, yritys on suorilla jo tuhoon tuomittu.   Mitä itse kansallisarkistoon tulee, jäi minulle itse rakennuksesta hieman ristiriitainen tunne. Se on vanha ja arvokas, mutta uudistuksissa olisi voinut vanhaa kunnioittaa vähän enemmän. Oli 70-luvun keinonahkasohvia ja 80-luv...

Kävin Kaisa Kyläkosken bloggauksen innoittamana eilen katsomassa Kiasman näyttelyn nimeltä Tosi kyseessä . Täytyy tunnustaa, että tuntui hieman typerältä maksaa kymppi kyseisestä näyttelystä. Odotin paljon enemmän kuin mitä sain. Monessakin teoksessa ajatus oli ihan hyvä, kirjoittamisen tutkijana pidän erityisesti siitä, että tekstejä hyödynnetään ja yhdistetään luovasti. Yhdessä teoksessa, jonka nimeä en valitettavasti muista, oli taiteilija  kerännyt seinäkirjoituksia, tehnyt niistä rintanappeja ja rintanapeista esittävän kuvateoksen. Pidin kyseisen työn ideasta kovasti, vaikkei itse lopullinen teos niin paljon sykähdyttänytkään. Toinen kiinnostava, ja varsin onnistunut, oli videoteos, joka kuvaa venäläisen perheen juhlintaa. Taustalla taiteilija kertoo sukunsa Siperian-kerkoituksesta. Tässä teoksessa kontrasti toimi varsin hyvin, ristiriita oli mykistävä. Mitä varsinaisesti halusin mennä katsomaan, oli Jari Silomäen tekstietos Yksi hetki, Kaksi kuvaa 1918-2011 . Siinä t...

Tapanani on jokaisessa kirjakaupassa katsastaa tšekkivalikoima. Helsingin Akateemisesta löytyi tällainen, pakkohan se oli ostaa. Kirja opettaa mm., että yksi mahdollinen  idiootta merkitsevä sana  on zmrd . Mihin niitä vokaaleja tarvitaan? Teoksesta voi oppia muutakin kuin voimasanoja ja räävittömyyksiä, esimerkiksi populaarikulttuurin kieltä ja baarisanastoa. Elokuva-osioista selviää esimerkiksi, että lännenfilmi on tšekiksi kovbojka . Kirjoittaja Martin Blaha on opiskellut kieliä Kaarlen yliopistossa, asuu nykyään San Franciscossa. Helsinkiin minut vei Bruce Springsteenin konsertti. Ehkä odotin vähän liikoja - epäreilustikin, mutta konsertti oli lievä pettymys. Melkein tunnin viivästys aloituksessa vei fiilistä, samoin Springsteenin sinänsä ihan mukava yllätys lämmitellä itse yleisöä soitamalla vähän akustisesti noin tuntia ennen virallista aloitusta. Ymmärrän, että se oli mukava ele uskollisille faneille, mutta sellaisille kuten minä, jotka tulivat paikalle vasta pu...

Helsingin olympialaisista tulee jo 60 vuotta. Ilta-Sanomien olympialiitteessä on kiinnostava juttu Zátopekeista , kisojen menestyksekkäästä urheilijapariskunnasta. Alla olevan linkin takaa löytyy kuuluisa suudelmakuva Emilin 5000 metrin voiton jälkeen.. http://www.coolrunning.com.au/art/zatopek1.jpg Emil on jo edesmennyt, mutta liki 90-vuotias Dana elää vielä. Ilta-Sanomien tekstistä välittyy kuva hyvin lämminhenkisestä, lonkkaviastaan huolimatta toimeliaasta muorista. Sellaisia tšekkivanhukset usein ovat, maailman muutokset eivät heitä enää liiaksi hetkauttele. Lehtiartikkelissa myös mainitaan tapaus, kun joku suomalaismiesoli ilmaantunut Zátopekien oven taakse ex tempore lakkalikööripullon kanssa. Näitä suomalaisa yllätysvierailijoita ilmestyi aina aika-ajoin heille muutenkin, tässä ei siis itsessään ollut mitään kummallista. Mies halusi nähdä Danan voittokeihään, mutta tämä ei olisi millään kehdannut sitä näyttää, koska siitä oli tehty luudanvarsi. Emil oli kyllästynyt katkei...

Teatterireissu Helsinkiin eilen. Kävimme Svenska Teaternissa katsomassa Kristina från Duvemålaa . Esitys oli ihan hieno, kyllä se kannattaa nähdä. Ehkä hieman melodramaattinen minun makuuni, mutta se on musikaaleille ominaista. Olisin toivonut vähän parempaa draaman kaarta, mutta musiikki ja näyttelijätyö oli kuitenkin hienoa. Meille kylläkin kävi niin, että paikkamme oli tuplabuukattu ja jouduimme paria minuuttia ennen esityksen alkua juoksemaan vahtimestarin perässä toimistotilojen läpi parven vastakkaiselle puolelle, jossa oli pari hajapaikkaa. Joskin kun tulimme perille, toinen niistä oli jo viety, mutta onneksi itse teatterinjohtaja Johan Storgård oli paikalla ja hän "fixasi" meille paikat. Oli jokseenkin nolo tunne, kun meidän takia koko teatteri odottaa, että milloin päästään aloittamaan. Vikahan ei ollut meidän, ilmeisesti lipunvarausjärjestelmä oli päivityksessä mennyt sekaisin, näitä samantapaisia tuplavarauksia kun oli sattunut kuulemma ennenkin. Hienosti ja m...

Tämän postauksen tunnisteessa lukee "syöminen", ei uiminen, eli kerron teille ensimmäisestä käynnistäni helsinkiläiseen ravintola Vltavaan, joka on erikoistunut tšekkiruokiin. Nolottaa vähän, kun viime postauksessa lupailin joitakin kirjastolöytöjä ja niiden herättämiä ajatuksia, mutta sitten en pidä lupaustani edes siitä, että bloggaisin seuraavana päivänä ja kun bloggaan, aihekin on eri. Mutta sellaista se joskus on. Palaan niihin kirjastolöytöihin, kun tässä ennätän. Jostakin syystä kirjoittaminen on tahmannut joka sektorilla, niin Kyhhyäys-blogin puolella kuin täälläkin sekä käsikirjoituksessa, jota muka kirjoitan. No, se on semmoista välillä. Joka tapauksessa, Vltavassa tuli käytyä, ja se oli kokemuksena yleisestiottaen aika keskinkertainen. Palvelu oli ystävällistä, vaikka ravintolan puolella oli täyttä, sinne jonottaminen sujui leppoisasti, eikä tarvinnut arvailla, milloin oma vuoro tulee, kun baarin puolelta hakivat pöytään jonotusnumeroiden perusteella. Hintatas...