Prahan keväässä

Jotenkin suurin piirtein arvasin, miten Šetějovicessa tänään käy. Saavuttuani Czech pointiin, siellä olivat ne täsmälleen samat mummelit ja se sama nuori mies. Paitsi, että nuori mies pakeni talon taakse minut nähtyään. Mutta ei se mitään, jollakin peltotilkulla työskenteli ihmisiä, ja yksi heistä, keski-ikäinen mies, pahaa aavistamatta tuli kyselemään, mitä haluamme. Hän ymmärsi englantia, mutta vastasi tšekiksi, mikä sopi ihan hyvin, koska hän osasi kuitenkin puhua selkeästi ja melko hitaasti. Sitten hänkin soitti pari puhelua ja toisen puhelun jälkeen hän sanoi, että nyt lähdetään autolla liikenteeseen. Niinpä hän ja tämä surullisenkuuluia nuori mies hyppäsivät autoonsa ja me omaamme ja seurasimme heitä perässä. Ajoimme metsätielle ja minulle tuli mieleen, että aikovatko he jättää meidät tänne tai kenties ampua kuopan pohjalle varmistaakseen, ettemme tule enää kolmatta kertaa mitään kyselemään. Jäimme kuitenkin henkiin, sillä kävimme vain nuoren miehen kotitalolla. Hä...

Kylläpä tällä reissulla onkin ollut arkistolykky. Näen jo aika monen arkistonhoitajan vetävän herneet nenään tästä näystä, mutta kyllä, Dolní Kralovicen kunnantalolla minulta kysyttiin ihan ensimmäisenä: Saako olla kahvia vai teetä? Mikäs sen mukavampaa kuin mustalla teellä aloittaa päivän aineistojen selailu. Ei, en läikyttänyt. Myös samainen avulias rouva opasti selaamaan kaste- ja kuolinkirjoja ja yllytti selaamaan enemmän kuin mitä periaatteessa tarvitsi, jos sieltä sittenkin löytyisi jotakin minulle tähdellistä. Ja löytyihän sieltä, Františekin lapsena kuolleet veli ja sisko, joista en ennen ollutkaan tietoinen. Tutkimukseni ei tähän tietoon kaadu tai sen varassa seiso, mutta olipahan taas hyvä muistutus siitä, että melkein kaikki kannattaa aina selata. (Tiedän, rajaaminen tässä suhteessa on varsin vaikeaa.) Selvisin kuitenkin Dolní Kralovicesta nopeasti ja suuntasimme auton nokan Františekin synnyinkylää, Šetějovicea kohti. Tällä kertaa minulla on mahdol...

Mikä mahtaisi olla korkein kunnianosoitus, mitä voisi anoa arkistonhoitajalle? Tänään olin Brnon aluearkistossa, joka ei sijaitse kuitenkaan fyysisesti Brnossa, vaan  Žďár nad Sázavou -nimisessä pikkukaupungissa. Siellä tapasin livenä sen superystävälisen arkistonhoitajan, joka vaivojaan säästelemättä oli hakenut minulle aivan kaiken, mahdollisen ja mahdottoman tiedon. Oli käynyt läpi lähteitä, joita en olisi osannut etsiä, ja mihin tahansa alueeseen viittasinkaan  Nové Městossa, hän heti kiikuttaa kaikki mahdolliset vanhat valokuvat tuosta alueesta minun nähtäväkseni. Lisäksi hän skannasi ja printtasi ne minulle, ja nyt illalla huomasin, että samat kuvat olen saanut vielä sähköpostiini päivän aikana. Jos kaikki arkistonhoitajat olisivat edes puoliksi näin avuliaita, työni olisi tuhannesti helpompaa. Ja kyllä Maria kirkon seinältä hymyili ihan oikein; tänään löysin lisää tietoa Marenkasta ja hänen elämästään, koulumenestyksestään, sukulaisistaan ja mahdollisesti myös ystävi...

Nové Město na Moravě on tunnettu hiihtourheilusta, erityisesti ampumahiihdosta. Minulle paikkakunta on tuttu Marenkan ja Franti šekin koulukaupunkina, ja tänään pääsin ensimmäistä kertaa paikan päälle. Ensimmäinen löytöretkeni tällä reissulla suuntautui museoon. Sieltä yritin löytää edes hieman tietoa vuosista 1900-1902, jolloin kyseinen rakastunut pari olivat yhtä aikaa koulussa. Kuvia löytyy, mutta hyvin vähän mitään erityisen konkreettista. Arkiston mielenkiintoisin anti taisi olla se, kun yhdestä laatikosta putkahti esiin presidentti Masarykin allekirjoittama muistokirja. vuodelta 1928, jolloin hän vieraili kaupungissa. Hipaisin sormella hänen nimikirjoitustaan ja tunsin koskettaneeni suuruutta. Kuvituksen on tehnyt paikallinen taiteilja, Karel Nemec . Nemec on myös tehnyt paikallisen katolisen kirkon maalaukset. Pelkästään niiden takia kannattaa tulla kaupunkiin.  Ehkä tämän päivän mielenkiintoistin juttu oli kirjeissä mainittujen paikkojen etsiminen. Kävelimm...

Sama hyperystävällinen arkistonhoitaja, jota olen tässä jo muutamaan kertaan hehkuttanut, löysi minulle Marenkan . Olin sortunut luottamaan muistitietoon Marenkan tyttönimestä sekä siihen, että Marenkan poika puhuu samannimisistä sukulaisista. Ehkä muistelija tästä syystä oletti tyttönimeksi tuon muiden sukulaisten nimen. Taas miespuolinen sukulainen, tällä kertaa isä, auttoi löytymisessä. Marenkan isä oli kylän johtajaopettaja, ja  kylän kastekirjaan oli merkitty Marenka-niminen tyttö samalle päivämäärälle ja isäksi kylän johtajaopettaja. Vähän nolottaa, etten itse älynnyt katsoa kastekirjaa noin tarkasti, enkä siten huomannut virhettäni. Pian lähden matkalle kohti Tšekin pienempiä arkistoja. Ottamaan selvää Marenkasta ja hänen perheestään sekä hänen  yli sadan vuoden takaisesta rakastetustaan, Františekista . Valitettavasti kaikkia arkistoja ei ole näin hyvin digitalisoitu, kuin mitä Määrin katoliseet kirkonkirjat ovat. Toisaalta siinä on oma jännityksensä, kun pääsee ...