Vanhankaupungin sivukujilla

Minulla on suuri etuoikeus nähdä pieni vilaus jo kauan sitten kadonnutta Prahaa. Saan tavata juutalaista professoriani entisen (ja hänen mielestään nykyisenkin) Ghetton alueella. Sivukujilla, jonne turistit eivät koskaan tule, yllätyn joka kerta, kun odottelen proffaa vakikahvilamme ovella. Maisema on sama, mutta aina olen vähällä kulkea kahvilan ohi.

Odotellessani katselen yli kattojen, taivasta, joka kohoaa tämän paljon nähneen kaupungin ylle. Mietin Ghettoa, jonka aluetta ei ollut aikanaan pengerretty, jolloin tulva tuhosi juutalaisten henkilörekisterit, joita he ovat pitäneet keskiajalta lähtien. Monessa Euroopan kaupungissa Ghetto on siellä, missä tulvii, tai tulvi ennen pengerrystä.

Toiveikkaana katselen myös hieman alemmas, ikkunoihin. Mietin, keitä verhojen takana asuu. Luultavasti ihmisiä, kuten sinä ja minä, mutta niin etuoikeutettuja, kun saavat hengittää itseensä kaupungin kohtaloa.

Konferenssin jälkitunnelmissa

Olo on helpottunut, innostunut ja haikea. Konferenssi meni kivasti, pää on täynnä uusia näkökulmia ja asioita, joita pitää ottaa tutkimuksessa huomioon. Nopeasti löytyi uusia tuttavuuksia, yhtä nopeasti piti sanoa heille jäähyväiset. Mutta ehkä ensi vuonna taas, jos hanke saa jatkoa.

Tänään ehkä kiinnostavinta antia oli kiinalaisen jatko-opiskelijan tutkimus kiinalaisten siirtotyöläisten kirjeenvaihdoista kotiin vuosilta 1860-1950. Tai kirjeenvaihto jatkui jopa 70-luvulle asti, mutta itse siirtotyöläisyys ilmiönä kesti nuo yhdeksänkymmentä vuotta. Iso maa, isot arkistot. Siirtotyöläisten kirjeitä on kuulemma satojen tuhansien kirjeenvaihtojen edestä kiinalaisissa arkistoissa. Niitä oli ostettu sinne yksityishenkilöiltä kilokaupalla, mutta nyt niiden arvo on ymmärretty ja yhden kirjeen markkina-arvo on satasen kieppeillä, euroissa siis. Samoissa pyörii kuin keskitysleirikirjeidenkin.

En voi kuin ihailla tuon nuoren naisen sinnikkyyttä. On kuulemma kolme vuotta pelkästään lukenut kirjeitä, nyt on analyysin aika. Hän vielä kääntää niitä erittäin kauniisti englanniksi. Hatunnoston arvoinen suoritus!

Erityisen hienoa minusta on se, että kyseiset kirjekokoelmat on julistettu maailman kulttuuriperintökohteeksi. Raskasta työtä tehneet ovat saaneet sentään jonkinlaisen arvostuksen, kirjeidensä kautta.

Konferenssin toinen päivä

Tämä päivä hurahtikin sujuvasti konferenssissa kokonaan. On ollut virkistävää keskustella ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät projektiani ja millaisten kysymysten kanssa kamppailen. Pää on täynnä uutta tietoa ja uusia näkökulmia.

Puhujat ovat valottaneet monenlaisia asioita kirjetutkimukseen liittyen. Yksi mielenkiintoisimpia oli Britanniassa käyttöönotettu Penny Post -palvelu, jonka kautta kuka tahansa pystyi lähettämään tavallisen kirjeen hyvin huokealla hinnalla. Koko Britannian kattava palvelu saatiin aikaan1840-luvulla.  Tämä mullisti tiedonvälityksen ja koettiin uhkana kirjeenkirjoittamisen taidolle, koska nythän kuka tahansa, oppimatonkin, voi raapustella kirjeitä. Toki moraalinkin pelättiin rappeutuvan, kun kuka tahansa voi kommunikoida kenelle tahansa.

Penny Post -palvelun kautta lähetettyjä kirjeitä tosin viranomaiset aukoivat välillä etsiessään valtion vihollisia ihan tavallisista kansalaisista. Laajempimittainen kirjeiden aukaisuskandaali tapahtui juuri palvelun aloittamisen aikoihin, 1840-luvulla. Kirjeiden aukomista perusteltiin yleisellä turvallisuudella.

Jotenkin taas tuntuu, että eipä mitään uutta auringon alla.

Esitys yllättäen jo tänään

Konferenssinjärjestäjä pyysi minua esittämään artikkelini jo tänään. Onneksi olin valmistellut niin, että esitys onnistui. Mielelläni olisin vielä pari kertaa harjoitellut, mutta menihän se näinkin. Suurin osa palautteesta oli positiivista. Siitä tuli hieman kritiikkiä, että sanoin pyrkiväni neutraaliuteen, kun joidenkin mielestä neutraali ei voi olla. Toinen kritiikki tuli yhdestä tulkinnasta, mutta sellaista se aina on. Hyvä saada kritiikkiä, niin oppii aina vain tarkemmaksi.

Todella kiinnostavia esityksiä oli muitakin. Esimerkiksi yleisönosastokirjeistä ja muista ns. avoimista kirjeistä.

Konferenssi pidetään Hotel Angelossa, muutaman kilometrin päässä vanhasta keskustasta. Hyvät ovat hotellin puolesta järjestelyt, ja konerenssihuoneessa on miellyttävä valaistus.

Artikkeliurakka

Olen istunut koko päivän kaupunginkirjastossa (kiva paikka, suosittelen) lukemassa huomenna alkavan konferenssin papereita. Todella mielenkiintoista! Aiheet vaihtelevat Samurai-kirjeiden ja presidentille kirjoitettujen kirjeiden välillä sekä aina antiikista nykyaikaan. Oma artikkelini käsittelee kirjeitä Sachsenhausenista.

Jan Kotík: Mahdollisia variaatioita

Olen paljon miettinyt, miksi nykyään tutkitaan runsaasti naisten kirjeenvaihtoja. Näitä esityksiä lukiessani taisin tajuta syyn. Kirjeenvaihto oli pitkään ainoa tapa, jolla nainen pystyi ilmaisemaan itseään suhteellisen vapaasti. Toki oli aina mahdollista, että puoliso tai joku muu sai kirjeet käsiinsä ja siitä saattoi tulla ongelmia, mutta silti, moni käytti tätä itseilmaisun keinoa. Voi vain kuvitella, kuinka paljon kirjeitä on hävitettykin siinä pelossa, että joku perheenjäsen ei tykkää.

Jan Kotík: Mahdollisia variaatioita

Vähän jo jännittää, miten konferenssi menee, vaikka oma esitys on vasta torstaina.

Turisteja talossa

Perjantai-iltana myöhään tänne guesthouseen pelmahti pikkubusillinen amerikkalaisia turisteja. Pelkäsin jo pahinta, että loppuvatko rauhalliset päivät tähän. Ihmeekseni alkusähellyksen jälkeen heistä ei kuulunut pihahdustakaan koko viikonloppuna. Todella, todella epäilyttävää!

Tänään laitellessani aamupalaa alakerran keittiössä törmäsin kyseisen ryhmän oppaaseen. Ihmettelin, että ovatko he todella olleet täällä koko viikonlopun. Kyllä olivat. Sanoin, että on ollut todella hiljaista, siksi ihmettelen. Hän sanoi painottavansa sitä, että täytyy käyttäytyä rauhallisesti, koska täällä asuu muitakin, ja yleensä ryhmät oppivat. Turistit eivät siis olekaan luonnnonvoima!

Kansallisgalleriasta