Vlasov - mies joka valitsi väärin?


Kuvan mies on Andrei Vlasov, puna-armeijan kenraali, joka vangiksi jouduttuaan siirtyi saksalaisten puolelle. Hän oli entinen pappisseminaarilainen, jonka opinnot keskeytti lokakuun vallankumous. Saksalaisten alaisuudessa Vlasov perusti Venäjän väliaikaishallituksen ja kirjoitteli propagandalentolehtisiä.

Ketä kiinnostaa joku venäläinen loikkarikenraali? Minua kiinnostaa. Sodan loppuvaiheessa Hitler antoi hänen perustaa Prahassa Venäjän vapautusarmeijan. Kävi kuitenkin niin, että tämä Venäjän vapautusarmeija kääntyi SS-joukkoja vastaan Prahan kapinan päivinä ja esti niitä tuhoamasta tätä kaupunkia. Hän antautui länsiliittoutuneille, joilla ei ollut mitään intressiä suojella natsien kanssa yhteistyötä tehnyttä miestä. Niinpä hänet palautettiin Venäjälle ja Stalin hänet hirtätti.

On olemassa uskollisuutta maalleen, uskollisuutta ihanteelleen tai uskonnolleen. Ehkä näitä ei löytynyt kenraali Vlasovilta, mutta hänellä oli uskollisuutta suojella ainutlaatuista vanhaa kaupunkia. Muistetaan häntä pieni hetki Prahan tunnelmallisilla kaduilla.

Tässä muutakin kuvamateriaalia sota-arkistosta. Ovat Prahan kapinan päiviltä ja vähän sen loputtua, eli toukokuun alusta.




 Tositarina tästä maasta: Amerikkalainen kävelee päin punaisia, poliisi saa kiinni verekseltään ja pysäyttää. Amerikkalaisella ei tietenkään ole passia mukana, vaikka laki sanoo, että 50 metrin päässä kotoa menee raja, jossa henkilöllisyystodistus pitää olla hallussa. Poliisisedästä näkee, että hän on hyvin, hyvin vihainen. Onneksi amerikkalainen kuitenkin muistaa, että on tarvinnut passia johonkin muuhun ja se löytyykin nyt taskusta. Kun poliisi näkee kansallisuuden, hänen katseensa osuu taustalla siintävään amerikkalaisten vapauttajien muistomerkkiin, hän rupeaa nauramaan ääneen ja kirjoittaa 70 kruunun (n. 2,5 euron) sakot. Vähempää kuulemma ei voisi kirjoittaa.

Päivän päätteeksi kuva päärautatieasemalta.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi tsekkinaiset pakenevat pääsiäisenä?

Kuva
Arvostan vanhoja perinteitä, minusta on hienoa, että niistä pidetään kiinni. Kuitenkin on joitakin sellaisia tapoja, joista aika on mennyt ohi ja jotka kannattaisi vain katkaista. Täällä Tsekinmaalla on sellainen perinne, että pääsiäismaanantaina miehet piiskaavat  naisia. Ei tietenkään satuttaen, mutta huitovat kuitenkin oksilla ja risuilla, niitä jopa myydään pääsiäistä edeltävällä viikolla. Moni ostaa niitä ihan vain koristeeksi ja minäkin sitten hankin yhden ihan kuriositeettina ja siksi, että voin tänne blogiin laittaa havainnollisen kuvan. Kas tässä. Eilen illalla näin tosiaan nuoria miehiä metrossa näiden piiskojen kanssa, samoin tänä aamuna. Joukossa oli myös keski-ikäistyviä miehiä ja pikkupoikia. Olen aika sanaton. Niin ovat muuten myös prahalaiset, jos heiltä tästä perinteestä jotakin tiedustelee. Täällä nimittäin kyseinen perinne on vähemmän suosittu, vaikkakin minua varoiteltiin, että humalaiset miesryhmät saattavat yrittää piiskata ihan tuntemattomiakin naisia. Kaikk
Lue lisää

Tapaturman sattuessa Faustin taloon

Kuva
 Joskus elämä muistuttaa siitä, että kannattaa miettiä seuraavat askeleensa. Tai anakin huomata edessä oleva porrasaskelma. Muuten käy nimittäin näin. Mutta älkää säikähtäkö, nilkka on vain nyrjähtänyt, ei murtunut. Kaikki tämä tapahtui hotellin aamiaisravintolassa kiireisimpään aamiaisaikaan. Mikähän se siinäkin on, että kaatuessaan haluaa aina nousta mahdollisimman nopeasti ylös eikä ainakaan ottaa apua vastaan? Vaikka vahinko on jo tapahtunut ja kaikki sen näkivät. Eipä sitten muuta kuin Faustin taloon, elikä yliopistolliseen sairaalaan. Tämähän on minulle tuttu paikka, olen Pavelin partiolaista Jan Pfeifferia täällä jututtanut ja on hän minulle järjestänyt kertaalleen tänne fysioterapiajakson, kun kädestä meni tunto kokonaan. Mutta se on menneisyyttä, se. Myös professori Pfeiffer on jo tuonilmaisissa, mutta sairaala elää elämäänsä. Tarina kertoo, että Faust myi sielunsa, mutta minun ei tarvinnut tyhjentää edes pankkitiliäni. Eurooppalainen sairausvakuutus korvasi lääkärikäynnin j
Lue lisää

Novellini

Kirjoituskilpailuuni lähettämääni novellia on toivottu luettavaksi, joten tässä se tulee. Tehtävänanto oli, että tekstin pitää alkaa tuolla lauseella, joka on Elizabeth Bishopin runosta One Art . Muuten käsittelytapaa ei ollut rajattu. A Present to Field Marshal Mannerheim “The art of losing isn’t hard to master,” I thought when my mother gave me a brown package which I was supposed to take to Field Marshal Mannerheim.  Mannerheim is her great hero and she wanted to give him a present but she refused to take it to his palace herself because she was convinced Mannerheim would only speak Swedish. I did my best to make her believe that Mannerheim masters other languages as well, but it was all in vain. So off I went, not fully understanding why I had to do this. Why didn’t I, for once, say no.  It would only do good to my mother to practice her Swedish, should Mannerheim speak it. The night was darkening and I walked on an empty street carrying the brown package.  Mannerheim’s castle
Lue lisää