Prahan keväässä

Jouluaaton tunnelmissa laitan pari kuvaa Tukholman Skansenilta, jossa kävimme joulumarkkinoilla. Kuvassa on jonkun Ruotsin alueen perinteinen joulupöytä. Miten tämä liittyy tšekkeihin? Ei suoranaisesti mitenkään, mutta ulkoilmamuseo on tšekiksi skanzen. Sanan alkuperää ei tarvinne arvailla. Hyvää joulua kaikille! Eläkää ihmisiksi.

Olin suunnitellut kirjoittavani vähän jotakin jouluista ja jättäväni blogin sitten joululomalle, mutta viesti Václav Havelin kuolemasta pysäytti ne aikeet. En tosin tiedä, mitä pitäisi kirjoittaa. EU-ajan Tšekin tasavallan asukkaat olivat suurin piirtein 50-50 Havelin puolesta ja vastaan. Jo samettivallankumouksen jälkimainingeissa hän kohtasi kritiikkiä mm. mätien kananmunien  muodossa kohdatessaan pikkukaupunkien asukkaita, joilta ammustehtaiden sulkeminen vei ainoat työmahdollisuudet. Minulle Havel kuitenkin oli tinkimätön ja rohkea taistelija, jonka mottona oli: totuus voittakoon. Paljon puhuu esimerkiksi se, että hänelle myönnettiin matkustuslupia länteen siinä toivossa, että hän jäisi sinne. Havel kuitenkin aina palasi. Edes useat vangitsemiset eivät murtaneet uskollisuutta kotimaalle. Itse en ole ihan varma, pystyisinkö samanlaiseen isänmaanrakkauteen jatkuvan painostuksen ja piinan alla. Olen iloinen siitä, että Havelin sitkeys palkittiin. On nykyajassakin is...

Praha vuonna 1968 tulee vastaan, kun tarkoitus ottaa vähän etäisyyttä kaikkeen ja nauttia Tukholmasta ja taiteesta. Moderna Museetissa on tällä hetkellä varsin paljon valokuvia näytillä, ja yksi minut pysäyttävistä oli tämä. Kuvaaja on Sune Jonsson , ja se on osa hänen Praha-sarjaansa, josta valitettavasti oli näytillä vain tämä kuva. Näyttely, jota varsinaisesti menin katsomaan, oli Turnerin , Monetin ja Twomblyn yhteisnäyttely. Se oli rakennettu siten, että samoja teemoja (ainakin jonkun mielestä) käsittelevät teokset näiltä kolmelta taiteilijalta oli asetettu samaan huoneeseen käymään dialogia keskenään. Minusta tämä ei oikein onnistunut, vaikutelma oli melko sekava ja itse taiteilijoihin oli hankala keskittyä. Näyttelyä kiertäessäni mietin, että miten hyvin tuollainen töiden käymä dialogi ylipäänsä toimii, kun eivät taiteiljat ole enää elossa sanomassa itse painavaa sanaansa. Kai taidetta voidaan tulkita ja tulkitaankin myös taiteiljan poismenon jälkeenkin, mutta jostaki...

Tämän postauksen tunnisteessa lukee "syöminen", ei uiminen, eli kerron teille ensimmäisestä käynnistäni helsinkiläiseen ravintola Vltavaan, joka on erikoistunut tšekkiruokiin. Nolottaa vähän, kun viime postauksessa lupailin joitakin kirjastolöytöjä ja niiden herättämiä ajatuksia, mutta sitten en pidä lupaustani edes siitä, että bloggaisin seuraavana päivänä ja kun bloggaan, aihekin on eri. Mutta sellaista se joskus on. Palaan niihin kirjastolöytöihin, kun tässä ennätän. Jostakin syystä kirjoittaminen on tahmannut joka sektorilla, niin Kyhhyäys-blogin puolella kuin täälläkin sekä käsikirjoituksessa, jota muka kirjoitan. No, se on semmoista välillä. Joka tapauksessa, Vltavassa tuli käytyä, ja se oli kokemuksena yleisestiottaen aika keskinkertainen. Palvelu oli ystävällistä, vaikka ravintolan puolella oli täyttä, sinne jonottaminen sujui leppoisasti, eikä tarvinnut arvailla, milloin oma vuoro tulee, kun baarin puolelta hakivat pöytään jonotusnumeroiden perusteella. Hintatas...

Haikeaa se on, että Miler on kuollut, mutta olihan hän vanha jo. Tämän linkin takana kuvia hänestä ja tietysti Myyrästä. http://kultura.idnes.cz/zemrel-zdenek-miler-otec-krtecka-ktereho-nam-zavidi-hollywood-p6x-/filmvideo.aspx?c=A111130_175646_filmvideo_jaz Oli tarkoitus kirjoittaa tänään vähän pidemmästi, mutta Kyhhäys-blogi, yhden tekstin viimeistely ja oppimispäiväkirja veivät kaiket mehut. Jos suinkin jaksan, niin huomenna kirjoitan vähän lehtiartikkelilöydöksistäni, joita olen tehnyt tänään ja aiemmin tällä viikolla.

Tällä viikolla oli Hesarissa melko iso juttu tšekkien rakkaudesta korunaa kohtaan. Koko viime kevään kuuntelin sitä samaa värssyä, miten hyvä on, etteivät ole eurossa. Kyseessä on kuitenkin erittäin vahvasti vientiteollisuudesta elävä maa (auto- ja konepajateollisuus pitävät pystyssä lähes koko taloutta) joten käytännössä he ovat euroalueessa mukana siinä missä vaikkapa Suomi. tämän joku talousviisas muuten Hesarissa myös mainitsi, mutta tavallinen kansa tietysti ajattelee omalla laillaan. Kaiken kukkuraksi  tärkein kauppakumppani tšekeille  on Saksa... Mutta eipä siinä mitään, toivotaan kaikkea hyvää Euroopan taloudelle, eurolla tai ilman. Parempia aikoja odotellessa voi katsella vaikka kuvia Plzenistä, tuosta pilsner-oluen synnyinkaupungista. Nämä ovat ajalta ennen samettivallankumousta, siis ns. vanhoilta hyviltä ajoilta. http://zpravy.idnes.cz/foto.aspx?r=domaci&c=A111115_141430_plzen-zpravy_alt&foto=ALT3f2f26_U_Prazdroje_1986.jpg&thumbs=1#ALT3f2f35_obalka....

Tänään on samettivallankumouksen vuosipäivä. Päivä, jolloin opiskelijat kokoontuivat Prahassa Václavin aukiolle väkivallattomaan mielenosoitukseen. Pian he saivat seurakseen muitakin kansalaisia, sillä sana kiiri, että nyt siellä poliisi hakkaa opiskelijoita. Ihmiset tulivat avainnippujen kanssa ja he kilistelivät niitä kuin kelloja osoittaen, että aika on tullut. Avaimilla on myös se merkitys, että mikään lukko ei meitä enää pidättele. Pakkovalta kaatui verettömästi. Näin siis vuonna 1989. Tasan 50 vuotta aikaisemmin, vuonna 1939, oli toisin. Silloinkin oli opiskelijamielenosoitus miehittäjää vastaan. Aiemmissa saksalaisten ja prahalaisopiskelijoiden välisissä kahakoissa oli kuollut lääketieteen opiskelija. Hänen hautajaisissaan tilanne eskaloitui suurmielenosoitukseksi, johon osallistuneet pidätettiin ja tuomittiin keskitysleireille. Yliopistot suljettiin. Voi pyhä Václav, tšekkien suojeluspyhimys.... (Kuva elokuulta 1968.)

Annoin tänään itselleni syntymäpäivälahjan, vieläpä ilmaisen sellaisen. Kävin opastetulla kierroksella Turun yliopiston kirjaston varastossa. En ollut koskaan ennen tajunnutkaan miten suuri rakennus se on, maan pinnalta katsoenhan se näyttää melko vaatimattomalta. Maanalaisia kerroksia on vielä yhteensä 5, niistä 3 suoraan alhaalla ja 2 vielä Juslenian alla. Silti tämä vapaakappalekirjasto kärsii tilanahtaudesta, enkä ihmettele, kun aivan kaikki painettu materiaali hääkutsuista K-marketin mainoksiin varastoidaan tuonne. Sanomalehdissä on sen verran helpotusta tullut, että ne ovat saatavilla vain mikrofilmeillä. Kierros oli kiehtova ja jännittävä. Saimme tutustua vanhan kunnon Volter Kilven keksimään ja yhä käytössä olevaan hyllytysjärjestelmään, jossa mm. samankokoiset kirjat hyllytetään yhteen. Näin säästyy tilaa, Kilpi selvästi tajusi jo 1920-luvulla, että tila loppuu vääjäämättä joskus. Digiaika ei kuulemma ole ainakaan vielä vähentänyt arkistoinnin tarvetta. Arvokirjahuonees...

Tämä päivä vierähti nopeasti Turun yliopiston kirjastossa. Lueskelin vanhaa tuttua Suomen Kuvalehteä ja lisäksi lehteä nimeltä Uusi Nainen vuodelta 1968. Tietysti haeskelin tietoa Tšekkoslovakian tilanteesta. Otin muistiin sivuja, jotka tulen myöhemmin kuvaamaan. Tuo Uusi Nainen -lehti oli minulle uusi tuttavuus, se on jonkinlainen sosialistinen naistenlehti. Haeskelin sieltä Lieko Zachovalován tekstejä tai haastatteluja, koska niitä pitäisi tuosta lehdestä löytyä. Vuoden 1968 numeroissa niitä ei ainakaan ollut, ehkä niitä on vuosikerrassa 1969. Valitettavasti ei ollut kameraa vielä mukana ja puhelimessakin oli akku melkein finaalissa, joten ei ole nyt mitään kuvamateriaalia tältä kirjastoreissulta. Myöhemmin laitan jotakin kuvaa tänne rekvisiitaksi. Turun yliopiston kirjasto on muuten rakennettu Alaskan kultarahoilla. Kuulemma sellaiset Joutsenen veljekset lähtivät kullankaivuuseen ja lahjoittivat osan löytämästään kullasta yliopistolle, jotta saataisiin kirjasto. Lukusaliss...

Eilen järjestin bookcrossaajille tšekkielokuvaillan. Keittelin soppaa, jonka ohje löytyy alla olevan linkin takaa. Tosin käytin kermaa enkä maitoa ja reilummin oliiviöljyä, jotta kasvikset kuullottuisivat kunnolla. http://www.yummyvegetarianrecipes.com/czech-vegetable-soup Pidän kasvisruuasta, mutta siinäkin pitää minusta olla makua. Kasvisruuan huono maine selittyy minusta pitkälti sillä, että sitä valmistetaan taitamattomasti. Edulliseksikin tulee kasvisten käyttäminen, isot kassilliset kannoin Citymarketista ruokaa melkein pikkurahalla, ja halvemmallakin olisi päässyt. Vaikken nyt sitä tarkoita, että ruuan pitäisi aina vain halpaa olla, vieraille tarjottava varsinkaan. Katsoimme Peliskyn , ja vieraat tuntuivat pitävän siitä. En voi kuin ihailla taitoa tehdä humoristinen elokuva syksystä 1968. Niin kuin yksi vieras sanoi: Viimeisen kymmenen minuutin aikana tunnelma muuttui. Komediasta tulikin vakavaa. Lueskelin jostakin ennen iltaa, että Peliskystä piti tulla ensin nimeltään Pa...

Reissulta kertyi kuvia ja kuvista syntyy tarinoita, joita mielessäni käyn läpi. Ne ovat jonkinlaisessa työstövaiheessa mielessäni. Tässä muutama kuva Prahan kupeessa sijaitsevasta kylästä nimeltä Mochov u Prahy. Kävin siellä haastattelemassa vanhoja sokolilaisia. Sokol oli kansallinen urheiluseura, joka lakkautettiin vuonna 1948 liian isänmaallisena ja valtionvastaisena toimintana. Samettivallankumouksen jälkeen se elvytettiin jälleen. Sokol järjesti ja järjestää nykyäänkin joka 5. vuosi suuren voimistelutapahtuman Prahassa, viimeksi sellainen oli vuonna 2008. Tuossa muistokivessä on myös sen henkilön nimi, joka päätettiin tästä kylästä tappaa Heydrichin salamurhan kostotoimenpiteenä. Hänen nimensä oli Marecek Alois , eikä hänellä ollut mitään tekemistä koko asian kanssa, mutta näin vaan kävi. Tässä on vanha Sokol-seuran talo. Entiset sokolilaiset kertoivat minulle, että heille selvisi saksalaismiehitys siten, että olivat yhtenä lauantaiaamuna tulossa tänne treeneihin ja talo o...

Tänään päätin julkaista lupailemiani kuvia Kutna Horasta. Jos Prahaan matkustatte turistina, voi Kutna Horaan tehdä helposti ja edullisesti päiväreissun junalla. Tämän idyllisen pikkukaupungin kuuluisin kohde lienee luukirkko, jonka sisustamiseen on tosiaan käytetty aitoja ihmisten luurankoja. Sen verran makaaberilta tuo minusta kuulostaa, etten ole käynyt, mutta moni on. Viime keväänä amerikkalainen naapurini E esitteli sieltä kuviakin, enkä millään kehdannut sanoa, etten ole tuossa kirkossa käynyt. Kaupunki on syntynyt aikanaan hopeakaivosten ympärille, ja vaikkei hopeaa taideta enää louhia, tästä alue kuitenkin tunnetaan yhä. Aikaisemmin olen käynyt Kutna Horassa vuonna 2002, heinäkuussa suuren tulvakevään jälkeen. Silloin tein myös ensimmäisen Prahan-reissuni. Tarkoituksena oli kävellä kaupungin korkeimmalle mäelle katsomaan kirkkoa, joka on Unescon maailmanperintökohde, mutta ilmanala oli niin painostava  ja kuuma, emmekä olleet tottuneet jyrkkiin mäkiin, joten oli pakk...

Reilut 100 kilometriä Prahasta itään sijaitsee Chrastin pikkukaupunki. Tänään teimme retken sinne, taas olin yhden tarinan jäljillä ja hukassa oli mm. erään naisen tyttönimi. Kaupungintalolta historiikkien kyselyni oli tyrmätty jo suoralta kädeltä, mutta paikallinen katolisen seurakunnan pappi lupasi ystävälliseti näyttää kirkonkirjoja. Kyseinen kirja osoittautui sekavimmaksi opukseksi mitä olen muistaakseni ikinä lukenut. Kirjan täyttäminen on aloitettu kunnianhimoisesti 1850-luvulla, mutta jo muutaman sivun jälkeen on systemaattisuuden periaatteeseen kyllästytty ja alettu täyttää sitä ihan miten sattuu. Mitä pidemmälle kirjaa selaa, sitä sekavammaksi se käy. Välillä on erilaisista merkkitapahtumista jaksettu kirjoittaa, toisinaan taas ei ole ollut syytä kirjoittaa mitään. Esimerkiksi Tšekkoslovakian itsenäistyminen oli katsottu raportoinnin arvoiseksi asiaksi - ja hyvä niin. Aivan aluksi olin vähällä tyystin pettyä, kun huomasin, että muutaman sivun jälkeen onkin siirry...

Vaikka tarkoitus oli kirjoittaa joka päivä, on postauksia jäänyt välistä. Syy on yksinkertaisesti se, että päivät ovat olleet niin täysiä. Monia ihmisiä on saanut tavata ja useita myös haastatella. Kylmän sodan ja toisen maailmansodan aika avautuvat taas uusista näkökulmista, kun on saanut kuulla aikalaiskertomuksia. Tänään olen keskustellut myös Suomen erityissuhteesta Neuvostoliittoon kylmän sodan aikana ja pohtinut senaikaista itsesensuuria. On aika vaikeaa perustella, miksi ihmiset eivät rohkeasti kritisoineet Neuvostoliittoa, kun pahinta mitä siitä voi seurata on poliittisen uran katkeaminen. En ollut koskaan edes miettinyt asiaa tuolta kannalta eikä minulla ole tälle pelolle mitään järkevää selitystä paitsi se kuuluisa "yleinen etu". Haastatteleminen ja uusien ihmisten tapaaminen ei ole varsinaisesti stressaavaa, kun vain tottuu siihen, että ihmisten muistelmia ei voi varsinaisesti ohjata, paitsi ihan vähän ja hienovaraisesti. Pikkuleipien paistamiseen voi kätkeytyä...

Päivä on kulunut muistiinpanojen täydentelyssä. Haastatteluja kun tekee, on pakko kirjoittaa välillä vaillinaisin lausein, jotta saa kaiken muistiin. Tuoreeltaan ne kuitenkin kannattaa täydennellä. Olen tyytyväinen tuloksiini tähän asti, olen saanut paljon arvokasta muistitietoa ja arkistolähteitä, enemmän kuin odotin ja erilaisia kuin mitä oletin. Tällaista se on aina. Kävin myös kosmetologilla, joka on venäjältä muuttanut ja jonka miehen isoisä oli Suomen-rintamalla toisessa maailmansodassa. Venäjällä kuulemma asuu toisen maailmansodan veteraaneja kaduilla. Illalla kävin vierailulla viimekeväisen tutun luona, joka on kirjoittamassa hollantilaisen sairaanhoitajan muistelmia. Hoitaja oli ollut vapaaehtoisena talvisodassa ja joutunt pakenemaan Suomesta sen jälkeen, kun Saksa miehitti Hollannin ja Suomi liittoutui Saksan kanssa. Tarinat tunkevat tajuntaani joka paikassa.

Mochov on vajaan tuhannen asukkaan kylä Prahan koillispuolella, noin puolen tunnin bussimatkan päässä täältä. Vietin siellä tämän iltapäivän keräämässä muistoja paikallisilta mummoilta, samalla tuli melkein koko kylä ja sen asiat tutuiksi. On kateutta kieverinisäntää kohtaan, joka ostelee muuten rappeutuvia rakennuksia ja kunnostaa niitä. Ympäristöön rakennetaan uusia omakotitaloja, joten paikallisuus on osittain mennyttä. Keski-Euroopan suurin pakastintehdas siirrettiin Itävaltaan. Viime viikonloppuna Mochovissa oli vietetty paikallisen Sokol-osaston 95-vuotisjuhlaa. Kyseessä oli urheiluseura, jonka kommunistit lakkauttivat vuonna 1948. Jokainen järjestön paikallisosaston johtaja oli saanut kirjeen valtiolta, jossa todettiin, että toiminnan salaa jatkaminen tulkittaisiin provokaatioksi yhteiskuntaa vastaan. Sokolin tilalle tulivat Spartakiadit, jotka olivat sosialistinen tapa järjestää suuria urheilutapahtumia. Tässä esimerkki Spartakiadista 1980-luvulta. http://www.youtube.co...

Brno, tuo Määrin pääkaupunki, on ollut tähän päivään asti kokematta. Niin, Tšekin osat ovat tosiaankin suomeksi Böömi ja Määri, eivät Bohemia ja Moravia, kuten aika usein näkee kirjoitettavan. Samaan tapaan kuin meillä on Tukholma ja Lontoo, on tietyillä Euroopan osilla omat suomalaistetut nimensä. No se siitä, mutta Brnossa tuli käytyä ja suosittelen! Pääosan ajasta vietin taas arkistoissa, kahdessa sellaisessa. Teknillisen yliopiston arkistossa sain tähän mennessä parasta palvelua ikinä! Olin ottanut yhteyttä yliopiston historiikin laatijaan löydettyäni historiikin netistä. Hän lupasi etsiä tietoa henkilöistä, joiden kohtaloita tutkin ja valmistella dokumentit minulle, kunhan ilmoittaisin etukäteen. Mietin vähän, että mahtaako oikeasti mitään olla valmiina, mutta niin vain oli kaikki pyytämäni ja osa jopa valmiiksi monistettuna. Monisteista ei edes veloitettu mitään ja kuvata sai vapaasti. Kysyin, mahtaako opiskelijoiden todistuksia olla olemassa ja ovatko julkisia. Yli sata v...

On ollut mukava päivä. Leppoisaa ajanviettoa vanhojen tuttujen kanssa, hyvää ruokaa ja shoppailua. Se, mikä tekee tänne Prahaan tulosta niin helppoa, on kaiken tuttuus.Vähemmän tulee mitään yllätyksenä. Esimerkiksi se, että monessa paikassa on asiakaspalvelussa ja myyjien kielitaidossa parantamisen varaa, ei aiheuta minussa enää kummastusta. Ei myöskään se, että yleisissä vessoissa joudut ottamaan vessapaperia virkailijan nenän alla olevasta suuresta rullasta. Aiemmin ajattelin sen olevan suorastaan alentavaa, nyt vain otan sen paperin enkä mieti tuollaisia. Kuvittelin, että kaikki kielitaito olisi häipynyt päästä sen siliän tien, mutta tänään taas huomasin, että ymmärrän hitusen paremmin kuin ennen. Ei sillä, etteikö vielä olisi paljon oppimista. Tšekit ovat toisaalta hyvin myötämielisiä, jos jotenkin edes yrittää puhua. Heistä se on jollakin tasolla mielenkiintoista kuunnella, kun joku yrittää puhua heidän kieltään. Tänään olen miettinyt turistivirtoja katsellessani, millaisen ku...

Viikoksi pääsin taas tänne Prahaan. Matkustuspäivä oli pitkä, se alkoi jo aamuyöstä. Vaikka päätin, etten yhtään käyttäydy niin kuin turisti, oli minun silti pakko kiertää taas Vanhankaupunginaukio, ihmetellä astronomista kelloa ja käydä Kafka-kirjakaupassa. Oli pakko katsella juutalaiskorttelin synagogia ja kävellä Kaarlensiltaa pitkin Pienelle puolelle. Oli pakko, vaikka väsymys painoi ja painaa yhä silmiä. Tässä kaupungissa on outoa lumoa, se herättää kaikki viime kevään muistotkin henkiin. Se aktivoi tšekin kielen, jonka luulen huonontuneen. Se onkin tainnut sentään vähän parantua. Arkistolöytöjen lueskelu, vaikka se onkin taistelua, näköjään tuottaa tulosta kielitaidonkin puolella. Silti se kielitaito on hitaasti kehittyvä ja passiivinen, mutta  pitää olla iloinen pienestäkin kehityksestä. Nyt on vaatteissa taas vanhankaupungin katukeittiöiden savun haju, ja mielen päällä on ajatus, että osa minusta kuuluu aina tänne.

Ilmeisesti tänään on Hesarissa ollut hiljainen uutispäivä, kun aivan premisivulla oli juttu Tšekin takamailla, mm. Varnsdorfissa Sudeettialueella, järjestettävistä romaneja vastustavista mielenosoituksista. Vastaavia mielenosoituksia on ilmeisesti viikoittain ympäri maata. Kuvituksena uutisjutussa on mielenosoittajia kyltteineen. Mm. vaaditaan loppua mustalle rasismille ja julistetaan, että mustalaiset hyökkäsivät. Jo Prahassa ollessani olin jotenkin vaistoavani, että romanikysymys on kuuma peruna. On toisaalta poliittisesti hyvin epäkorrektia ja suvaitsematonta puhua romaneista mitään negatiivista, mutta taas toisaalta moni tuntui yksityisesti olevan sitä mieltä, että ongelmia on. Kuitenkin romanit ovat asuneet alueella lähes yhtä kauan kuin tšekitkin, joten ainakin aikaa yhteisymmärrykselle olisi pitänyt löytyä. En ole tähän problematiikkaan perehtynyt yhtään enempää ja olen kiitollinen, jos joku vinkkaa, mistä tähän asiaan saisi enemmän tietoa tai korjaa mahdollisia vääri...

Tänään on Tšekissä vietetty pyhän Václavin juhlapäivää, joka on kansallinen vapaapäivä. Niin kuin olen aikaisemminkin kertonut, Václavin uskotaan tulevan aina tiukoissa paikoissa kansansa avuksi. Tšekkien kovia kohtaloita kun miettii, niin toivoo sen olevan totta. Ehkäpä Václav pelastaa heidät tästä Euroopan tämänhetkisestä talouskurimuksesta. Tässä hän joka tapauksessa ratsastaa omalla aukiollaan, samettivallankumouksen pääpaikalla. Tämä kuva on syksyltä 1968, Tšekin kansallisarkiston kokoelmista.

Runotorstain viime viikon haaste on "Mä lehden luin". Ajattelinpa kirjoittaa vähän viime kevättä muistellen, siksi tähän blogiin. http://runoruno.vuodatus.net/blog/3018675/217-haaste/ * * * Tšekkoslovakian sotilas, lehti, jonka kaikki vuosikerrat eivät ole tallella. Ei, eivät missään. Kysyn miksi. Vastaukseksi tulee pelkkä slaavilainen niskojennakkelu. Vuoden 1968 numerot löytyvät sotamuseosta, jonka mausoleumi on tyhjä. Ensimmäinen kommunistinen presidentti mätäni. Alkuvuoden lehdissä nuoriso hymyilee. Kuvat ovat kuin Suosikista. Loppuvuonna en tiedä mitä sanoa. Harmaus on peittänyt maan ja lehden sivut.

Lieko Zachovalován teos nimeltä Toinen kirja Prahasta on kulunut käsissäni jo useamman viikon ajan. Jostakin syystä ei ole ollut paljonkaan aikaa lukea sitä. Ehkä se johtuu siitä, että lueskelen kovaa kyytiä ja ahmimalla tutkimuskirjallisuutta. Bookcrossing-harrastuksen suhteen tämä on kyllä huono vaihe, kun kaikki hyllyt pursuavat kirjoja eikä eteenpäinlähetettäviä juuri nyt ehdi niin paljon lukemaan. Mutta asiaan, Zachovalová muistelee aikaa, kun Prahan metroa rakennettiin 1970-luvulla. Hän huomautti jo ensimmäisen pätkän valmistuttua siitä epäkohdasta, että pyörätuolilla tai lastenrattailla metroa on lähes mahdotonta käyttää. Hän keskusteli suunnittelijoiden kanssa ja vetosi siihen, että sosialismissa jos missä pitäisi ottaa huomioon erilaisten ihmisryhmien mahdollisuudet käyttää joukkoliikennettä. Kun herrat insinöörit sitten ylimielisesti sanoivat, ettei tällaista ole muuallakaan otettu metroissa huomioon, Zachovalová huomautti, että Tukholmassa ainakin on. Toinen suunnittelijo...

Fanien toivomuksesta Jaroslavissa kuolleiden kolmen kiekkoilijan arkkuja ei tuodakaan Vanhankaupunginaukiolle - fanien vetoomuksesta. Ei ole tori sopiva paikka ruumisarkuille. Tässä kuvaa viime viikonlopulta samaiselta aukiolta kuitenkin. Kuvaaja: Katarina Repková

Se täytyy totisesti sanoa, että tšekit ottavat jääkiekon vakavasti. Heti samana päivänä, kun Jaroslavin lento-onnettomuus tapahtui, tuotiin  Prahan Vanhankaupunginaukiolle muistokirja. http://video.idnes.cz/?idVideo=V110908_170548_tv-zpravy_krr Mutta eipä siinä vielä kaikki, nuo kolmen onnettomuudessa kuolleen pelaajan arkut tuodaan samaiselle aukiolle, jotta ihmiset voivat jättää jäähyväisensä. Kuolema on surullinen asia, mutta minä en jääkiekkoilijoita ihan kansallisina suurmiehinä pitäisi...

Runotorstain haasteessa kehotettiin ottamaan esim. kesäkirjasta onnennumeron tai muun tärkeän numeron mukainen sivu ja samannumeroinen lause siltä sivulta sekä kirjoittamaan tuosta lauseesta runo. No, minä valitsin yhden kesäkirjoistani, eli Lieko Zachovalován teoksen Prahan ääni . Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille, joita Tšekin lähihistoria kiinnostaa. Juuri nyt olen lukemassa hänen kirjaansa nimeltä Toinen kirja Prahasta , joka on yhtä mielenkiintoinen. Opin mm. että Milan Kundera on adaptoinut Aleksis Kiven Nummisuutarit siten, että hyödynsi Kiven runoutta ja muutakin tuotantoa. Kundera siis teki Nummisuutareista tavallaan oman teoksensa. Muistan joissakin opintojeni vaiheissa oppineeni, että tšekit ovat nimenomaan adaptaation mestareita. He eivät vain kopioi toisen tekstiä, tai kuvita kirjaa elokuvaksi, vaan tekevät siitä aidosti uuden teoksen. Esimerkiksi sellainen elokuva kun Pelisky , jota lämpimästi suosittelen, perustuu  Hovno horit  -kirjan vitse...

Olenpas ollut hieman unelias bloggaaja viime aikoina. Olen ollut tosi uppoutuneena Lieko Zachovalován kirjaan Prahan ääni ja nyt olen lukemassa sen jatko-osaa nimeltä Toinen kirja Prahasta . On ollut kiinnostavaa lukea mm. siitä, kuinka vuonna 1969, kun Tšekkoslovakia oli voittanut Neuvostoliiton jääkiekossa, oli Aeroflotin toimisto kivitetty Prahassa. Myöhemmin oli käynyt ilmi, että salainen poliisi oli toimittanut kivet paikalle etukäteen tietäen, että aina löytyy sen verran kivitysintoisia juhlijoita. Toinen kiinnostava seikka oli, että kovaonnisen nuorukaisen Jan Palachin polttoitsemurhaa oli puolue (tai jotkut sen johtajat) yrittäneet selittää aivan käsittämättömällä tarinalla. Lännen provokaattorit olivat muka saaneet hänet mukaan pyro-show'hun, jossa hänet sytytettäisiin palamaan kylmällä liekillä. Sitten hänet oli kuitenkin muka päätetty tappaa ja palovammat oli tehty jollakin eri aineella. Piilolinssien keksijä, tšekkiläinen kemisti Otto Wichterle oli valistanut kans...

Tsekkiläinen tieteisfantasiaelokuva vuodelta 1963. Siinä lähdetään perustamaan siirtokuntaa Alfa Kentauriin vuonna 2163. Tällaiset tieteisseikkailut aivan armotta kärsivät, kun aikaa kuluu. Juonikaan ei ollut kovin kaksinen, mutta tulipa katsottua. Elokuvassa eivät seikkailet avaruushirviöt, vaan siinä tapetaan aikaa avaruusaluksen tylsyydessä ja pelätään pahinta, että kaikki mneee pieleen. Poikkeaa siis melko lailla läntisistä tieteiselokuvista. En ole asiantuntija, joten enempää en osaa sanoa. Elokuva tuli Teemalta viime keskiviikkona, siksi sitä tässä kommentoin. Minulla oli tänään kuulemma tsekkiläisen kalenterin mukaan nimipäiväkin, eli kuukautta myöhemmin kuin suomalaisen kalenterin mukaan.

Perjantaina, kun olin ryhtymässä keittämään kasviskeittoa ja paistamaan rieskaa, huomasin, että kahden tunnin päästä tuleekin tšekkielokuva nimeltään Elämä kierrättää . Ennätin saada keittiöpuuhat valmiiksi juuri ennen elokuvan alkua. Olikin mukava syödä keittoa ja lämmintä rieskaa sekä katsoa elokuvaa. Elämä kierrättää on hyvä komedia. Se kertoo vanhenevasta pariskunnasta ja kaikenlaisista iän tuomista ilmiöistä tšekkielokuville ominaiseen traagisenhauskaan tapaan. Kaikki alkaa siitä, kun vanha opettaja saa tarpeekseen nykyajan kotkotuksista ja ottaa lopputilin. Hänelle olivat liikaa niin koulujen sponsoreiden mielisteleminen kuin uudet tietokoneluokat. Vaikka ex-opettajalla onkin Prahan-tuntemusta ja polkupyörällä ajamisen taito, hän ei siltikään sovellu pikalähetiksi, sillä siinä täytyy reagoida tilanteisiin aivan liian hektisesti. Työn tuoksinassa ajettu pyöräkolarikaan ei motivoi jatkamaan alalla, joten päähenkilö ajautuu tavaratalon palautuspullopisteeseen töihin. Siellä hän...

Eilinen tšekkielokuva, Nuoren pyövelin tapaus , kuuluu niihin filmeihin, joiden arvon tunnustan ja ymmärrän, mutta jotka eivät avaudu minulle. Kyseessä on surrealistinen fantasia, joka perustuu löyhästi Jonathan Swiftin romaaniin Gulliverin retket . Elokuvan on ohjannut Pavel Jurácek . Elokuvassa olisi minusta ollut tiivistämisen varaa, siitä puuttui koherenssia, mikä rupesi haittaamaan ajan mittaan. Hetkittäin olin kärryillä, sitten putosin taas. Ymmärsin luultavasti osittain sosialistisen yhteiskunnan satiirisen käsittelyn, mutta ymmärtääkseen sen täysin pitäisi tuntea sen hetkinen tilanne paremmin. Elokuva on siis vuodelta 1970. Voin hyvin kuvitella, että Nuoren pyövelin tapausta katsoivat  keskiviikon myöhäisillassa eurooppalaiseen elokuvaan vihkiytyneet katsojat sekä mahdollisesti muutama hullu kielen takia. :) Sääli, sillä filmillä on ansionsa. Erityisen onnistuneena pidin sellaista pientä yksityiskohtaa, että kun päähenkilö kutsutaan Laputan kuningaskuntaan, joka l...

Muistatte ehkä minun aiemmin kertoneen, että animaatiohahmo Myyrä on lähdössä avaruuteen. No, se on siellä käynyt ja tässäpä vähän kuvia aiheeseen liittyen. http://brno.idnes.cz/vesmirneho-krtka-museli-zamestnanci-usit-do-dvou-hodin-pis-/brno-zpravy.aspx?c=A110808_202818_brno-zpravy_abr Mitäpä tässä muuta uutisoisi... ehkä sen, että sain kevään opinnoista todistuksen. Sain mielestäni vähän lian helpolla hyviä arvosanoja. Yhdessäkin runoanalyysissa olin vahingossa merkannut tietyn runon tekijäksi väärän kirjailijan, mutta se ei silti vaikuttanut arvosanaan. Tuo on vähän hämmentävää, samoin se, että onnistuin vaivattomasti suorittamaan 28 opintopistettä neljässä kuukaudessa. Ei kai tässä  silti auta muu kuin kotiuttaa vaan opintopisteet ja olla valittamatta. :)

Eilinen tšekkielokuva oli nimeltään Korva , jonka on ohjannut Karel Kachyňa. Elokuva sisältää hitchcockmaista jännitystä ja suljetun paikan kauhua. Tarina rakentuu tilanteeseen, jossa pariskunta palaa juhlista kotiin vain huomatakseen, että heiltä on katkennut sähköt ja puhelin. Mieleen nousee epäilys siitä, onko poliitikkomies joutunut kuin joutunutkin vallanpitäjien epäsuosioon ja onko kotiin kenties piiloitettu kuuntelulaite, eli korva. Elokuvan aikajänne on yksi painajaismainen yö, jonka aikana etsitään paitsi korvaa, myös vastauksia avioliiton tuskallisiin kysymyksiin. Tunteet intohimosta vihaan ja katkeruuteen vyöryvät pariskunnan sisimmästä. Välillä öisen kauhun katkaisevat takaumat alkuillan juhlista. Korva on valmistunut vuonna 1970, eli tuskaisen vuoden 1968 jälkeen. Arvannettekin, että se oli alusta saakka kielletty ja sai ensi-iltansa vasta vuonna 1989. En ole tšekkielokuvien suuri asiantuntija, tai en oikeastaan asiantuntija lainkaan - lähinnä uusi fanittaja. Silti us...

Tšekissä kuulemma jotkut poliitikot ovat sitä mieltä, että Norjan tapahtumat ovat se hinta, joka meidän täytyy maksaa demokratiasta. Käsittääkseni terrorismin tutkijat ovat todenneet, ettei edes Stasi-valtuuksilla voisi pysäyttää tämän tapaista terroristia, kun ei hän ole aiemmin syyllistynyt rikoksiin. Tuntuu, että tšekeillä on vielä jonkin verran kasvettavaa demokratian suhteen. Tältä näytti Norjan suurlähetystön edustalla Prahassa tänään iltapäivällä. Kuvat on ottanut Katarina Repkova . Huomatkaa, että Suomenkin lippu siellä liehuu, onhan meidän lähetystömme samassa talossa.

Eilen illalla katsoin Jiří Menzelin  elokuvan nimeltä Kuin leivoset langalla . Elokuva valmistui vuonna 1969 ja kiellettiin jo ennen ensi-iltaansa, ja nähtyään sen, ymmärtää kyllä miksi. Yhteiskuntakritiikki on niin viiltävää; porvareita uudelleenkoulutetaan sosialismiin terästehtaan romuvarastolla keskellä masentavaa kaaosta, byrokratian absudrius saattaa joskus kääntyä vahingossa pienen ihmisen eduksikin ja työläisiksi itseään tituleeraavat ovat herroista suurimpia. 1950-luvun Praha ei näyttäydy lainkaan samassa valossa kuin tämän päivän turistiesitteiden Praha. Katsoessani oikein mietin, mitsä ovatkaan löytäneet tuollaiset romukasat, joissa elokuva oli isolta osin kuvattu. Olen ehkä amerikkalaisen ja brittiläisen elokuvan läpikyllästämä, sillä odotin tästä leffasta hieman erilaista, en ehkä pitänyt ihan niin paljon kuin etukäteen ajattelin. Kovasti elokuvaa on kehuttu, eikä se tosiaan hullumpi ole. Ehkä tarvitsee olla paremmin sisällä sosialismin logiikassa ja tšekkiyhteiskunn...

Vaikka kuulin juttua muutamien yksittäisten tšekkien vahingonilosta siitä, että Pohjoismaissakin voi tapahtua kamalia asioita, on liikuttavaa nähdä, että Norjan suru on myös prahalaisten suru. Linkin takaa, galleriasta, näkyy kuvia Norjan suurlähetystön edestä. Tuttu paikka kevään äänestyksestä, sillä Suomen lähetystö on samassa rakennuksessa. http://zpravy.idnes.cz/jak-mohl-jeden-clovek-zabit-tolik-lidi-nechapali-norove-v-praze-p7j-/domaci.aspx?c=A110725_135658_domaci_mku Ihan helppoa ei ole tšekeilläkään tämän asian käsittelyssä, onhan Breivik maininnut manifestissaan Prahan ja presidentti Klaus on saman tekstin mukaan hänen hengenheimolaisensa. Näin se suru ja huoli on levittäytynyt ympäri Euroopan. Voimia kaikille!

Olen sivusilmällä lueskellut vähän tšekkimediaa ja sieltä selvisi, että Anders Behrin Breivik oli käynyt muutama vuosi sitten Prahassa, tarkoituksenaan hankkia ase. Ensin ihan laillinen konetuliase (kyllä, niitä kuulemma saa sieltä, jos on luvat kunnossa), sitten laiton. Kummaltakaan taholta ei myyty. Lisäksi Breivik ihaili ns. Benešin asetusta, jolla sudeettisaksalaiset karkotettiin ja heidän omaisuutensa takavarikoitiin. Samoin pitäisi kuulemma tehdä erinäisillekin etnisille ryhmille nyky-Euroopassa. Myös muslimien ja romanien ajaminen ahtalle miellytti Breivikiä. Praha on kuulemma tästä syystä eurooppalaisten kaupunkien parhaimmistoa. Eipä muuta tällä kertaa.

Keskiviikkoiltaisin on Ylen Teemalla tarjolla tšekkielokuvaa nyt muutaman viikon ajan. Eilen tuli katsottua Milos Formanin Vaaleaverikön rakkaus . Se on Formanin nuoruudentyö, ajalta ennen Oscar-menestystään. Elokuva kertoo kenkätehtaan tytöistä ja tehdaspaikkakunnalla järjestettävistä reserviläisten kertausharjoituksista. Yksi tyttö kohtaa bändissä soittavan pianistin ja lähtee tämän perässä Prahaan. Tavallaan tämä elokuva on tyypillinen maalta kaupunkiin -tarina, mutta on siinä erojakin. Erityisesti loppua odotin erilaiseksi kuin mitä se loppujen lopuksi oli. Pidin erityisesti elokuvan huumorista ja siitä, kuinka Forman kuvaa noloja tilanteita ja ihmisten hävettävää käytöstä. Hän käsittelee noloutta monesta eri näkökulmasta, kuten esimerkiksi nuoren naisen, nuoren miehen ja vanhenevien miesten. Kuitenkaan katsoja ei tunne varsinaista myötähäpeää ja huvittuneisuuskin on hyväntahtoista laatua. Vaaleaverikön rakkaus oli varsin viihdyttävä elokuva, se ei laahannut yhtään eikä aika ...

Turun Sanomissa oli reilu viikko takaperin juttua Lidicen kylän yhdestä hengissä selvinneestä lapsesta. Lidicehän oli, kuten tätä blogia alusta loppuun saakka lukeneet ehkä muistavat, Heydrichin salamurhan tähden kostoksi tuhottu kylä. Muutama Lidicen lapsista oli sen verran saksalaista alkuperää, että heidät lähetettiin kunnon arjalaisiin perheisiin kasvatettavaksi, osa joutui äitiensä kanssa keskitysleirille ja osa lastenkoteihin. Tämä haastateltava oli ollut prahalaisessa lastenkodista, josta hänen Prahassa asuva tätinsä oli hänet löytänyt. Toisin sanoen hän oli ollut hyvin onnekas, kun pääsi sukulaisperheeseen sodan jälkeen eikä tarvinnut jäädä lastenkotiin. Mikä kuitenkin tuossa lehtijutussa oli minusta kiinnostavinta, oli tieto siitä, että ennen Heydrichin salamurhaa Tšekkoslovakian pakolaishallitus oli vedonnut britteihin, jotta nämä peruisivat hankkeen. He aavistelivat, että saksalaisten kosto olisi hirveä joka tapauksessa - onnistuisipa salamurha tai ei. Britit olivat kuite...

Kuvaaja: Katarina Repkova Legendaarinen vaaleanpunainen panssarivaunu on ollut Prahassa esillä viime viikon ajan. Se on yksi Prahan "vapauttaneista" neuvostopanssareista ja se oli kylmän sodan aikana esillä Andělin metroaseman luona. Panssarivaunu oli niin tärkeä maamerkki, etteivät paikalliset muistaneet enää metroasemaa, vaan tapaamiset sovittiin u tanku , eli panssarivaunulle. Huhtikuussa 1991 taideopiskelija maalasi panssarivaunun vaaleanpunaiseksi, ja siitä alkoi kissa ja hiiri -leikki viranomaisten ja radikaalien välillä. Vaaleanpunaiseksi panssarivaunu sai jäädä, se museoitiin mutta, välillä  se tuodaan ihmisten ihailtavaksi. Olisi ollut kiinnostavaa istuskella panssarivaunun luona ja kuunnella ihmisten kommentointia...

Eipä ole paljon kirjoitettavaa. Ihanaa olla kotona, vaikka ympärillä onkin pussia ja kassia täynnä tavaraa. Kaikelle pitäisi löytyä paikka jostakin. Neljä kuukautta poissa, kaikki mennyt hyvin. Pieniä vastoinkäymisiä on aina, mitään isompaa ei sattunut, mistä olen kiitollinen. Tässä pari kuvaa Tukholmasta, niistä päättäjäispäivän ajeluista, kun lupasin. Lähtiessäni oli Turussa yli metrin verran lunta. Otin kuvan kotiovesta lähtöpäivän aamuyöstä, ja se löytyy täältä. http://prahankevaassa.blogspot.com/2011/02/voisi-se-matkustaminen-joskus.html Tältä näytti kotiovi takaisin tullessa. Onnistuin tavoitteessani kirjoittaa blogia joka päivä. Tästä lähtien päivityksiä tulee huomattavasti harvemmin, vain, jos tulee aihetta kirjoittaa. Kiitän kaikkia lukijoita, erityisesti teitä, jotka luitte joka päivä. Te motivoitte minua kirjoittamaan joka päivä, sillä tiesin, että tekstiä odotetaan. Mahdollisille kiinnostuneille tiedoksi, että perustin uuden Kyhhäys-blogin erilaisia netissä j...

Onhan minulla ollut aikaa ja mahdollisuuksia shoppailla ympäri Eurooppaa, mutta jostakin syystä Tukholmassa iskee aina vouhotus, nyt on pakko käydä kaupoilla. Johtuukohan tuo siitä, että täällä on isommat valikoimat kuin Suomessa ja maku tarpeeksi lähellä, niin jotakin löytääkin? Vai onko kyseessä Suomalaisten kollektiiviseen muistiin taltioitu tarve hakea Ruotsista milloin voita, milloin farkkuja tai levyjä? Ja vielä kaukaisempina aikoina Ruotsin kautta meille tuli... no, aivan kaikki. En ole ainoa vouhottaja, koko Tukholma on täynnä suomalaisia  pariskuntia, jotka huutelevat toinen toisilleen Åhlénsin tavaratalossa - kännykällä - että oletko sisällä vai jo ulkona. Vastaan tulee ryhmä luokanopettajia, jotka etsivät jo ensi kevään kevätjuhlamekkoja. Jotkut ne eivät lepää lomallakaan... En voi olla hymyilemättä, nämä ovat minun omaa kansaa, niin hyvässä kuin pahassakin. Täällä on näköjään sellainen tapa, että koulunsa jättävät abiturientit ajelevat kuorma-auton lavalla tänään, k...

Lippuja joka paikassa. On Ruotsin kansallispäivä, Kustaa Vaasan kruunajaispäivä (1523). Poikkesimme Grännassa, siinä polkagrisin kotikaupungissa. Koko keskusta on täynnä polkagriskokeri-nimisiä pieniä karkkitehtaita. Niistä sai sekä ostaa polkagrisiä että katsella karamellin valmistusta. Tässä muutama kuva siitä, kun salmiakinmakuista polkagrisiä tehdään. Resepti on sinänsä aika helppo: sokeria, vettä ja etikkaa, mutta itse tekemisen niksit ovat tietysti huippusalaisuuksia. Taikinaa lämmitetään erityisellä lämpölevyllä, tulipesässä palavat halot. Voisin kuvitella, että oikealla lämpötilalla on vaikutuksensa polkagrisin onnistumiseen. Loppuun vielä kuva Götan kanavasta, eiköhän tässä ole riittävä ruotsalaisannos yhdelle päivälle.