Tekstit

Näytetään tunnisteella Pohjois-Böömi merkityt tekstit.

Děčínin nälkäkivellä ja vähän muuallakin

Kuva
Děčín on pieni kaupunki Sudeettimaalla, Elben rannalla. Yksi tutkimukseeni liittyvistä henkilöistä, Fran tišek asui siellä 1930-luvulla ja joutui pakenemaan Prahaan, kun Saksan annettiin miehittää Sudeettialueet. Tästä syystä halusin käydä paikan päällä, vaikka oikeastaan tuo aikakausi ei liity tutkimuksessa rajaamaani aiheeseen. Jostakin syystä tutkimuksen rajojen yli on mukava hyppiä, ja sitä paitsi silloin, kun käy jollakin paikkakunnalla muuten vain, voi löytää jotakin kiinnostavaa kuitenkin. Niin kävi tässäkin tapauksessa. Vasta  Děčíniin saavuttuani rupesin katselemaan, mitä muita nähtävyyksiä olisi tarjolla kuin museo, jonka olin päättänyt käydä katsastamassa. Kävi ilmi, että Elben rannan vanhin ja tunnetuin nälkäkivi on juurikin  Děčínissä. Se tulee näkyviin, kun vesi laskeutuu tarpeeksi matalalle, ja kuivat vuodet on kaiverrattu kiven kylkeen. Viimeisin huomaamani vuosiluku oli 1990-luvulta, mutta kai tämäkin vuosi kiveen vielä kaiverretaan. Pysäyttäväähän täl...

Paratiisissa Pohjois-Böömissä

Kuva
Tänään kiersimme noin 2,5 kilometriä  Český rájssa, eli Böömin paratiisissa. Kyseessä on varsin omalaatuinen alue, jossa on hiekkakivimuodostelmia. Ilmeisesti kiveä on käytetty rakentamiseen ja osittain eroosio on muovannut maisemaa.  Alueella on useita, eritasoisia reittejä. Ne on merkattu selkeästi värikoodeilla, kuten kuvassa näkyy. Me kävelimme osan vihreää reittiä ja osan punaista. Vihreä reitti olisi ollut yhteensä 3,5 kilometriä, mutta nousua on sen verran paljon, että oikaisimme sen kilometrin verran vaihtamalla loppuvaiheessa punaiselle linjalle. Aivan lyhyitäkin ja hyvin helppokulkuisia vaihtoehtoja löytyy. Osuimme sikäli sopivaan aikaan, että päivä oli aurinkoinen ja melko lämmin. Maanantaisin näin syksyllä kävelijöitä on vain kourallinen. Parkkipaikan vahti pahoitteli sitä, että palvelut ovat kaikki kesätauolla, mutta toisaalta onpahan rauha kiertää reitti ilman ihmismassoja. Voinkin kuvitella, että jos tänne tulee sesonkiaikaan, oma rauha on haave vain. ...