Prahan keväässä

Tällä reissulla tuli käytyä Klatovýn ykkösnähtävyyttä katsomassa, eli katakombeja. Olen Roomassa viimeksi sellaisissa käynyt, eikä mitään erityistä tainnut jäädä mieleen. Nyt on pakko sanoa, että jos olisin tiennyt, millainen kokemus on, olisin jättänyt väliin. Näytteillä oli varsin avoimesti ja yleisöä lähellepäästävästi alueella eläneiden (lähinnä) jesuiittojen muumioita. Ruumiit oli puettu, osittain vähän hullunkurisesti, ja niitä sai kuvata vapaasti, tai ainakaan ketään ei kielletty. Itse en kuvannut muumioita, ajatus tuntui jotenkin hirveän inhottavalta. Itse rakennelmina katakombit olivat tietysti kiinnostavat. Sillä lailla ne mielestäni pitäisikin esittää. Tiloissa oli myös jesuiittanäyttely, joka ei sekään mitenkään parantanut oloani, koska se sisälsi varsin yksityiskohtaisia kuvauksia ruoskimis- ja muista itsensäkiduttamisharjoituksista. Amerikkalainen tuttuni sanoi, että paikassa on hänen mielestään tietyllä tavalla hieman friikki sävy. Onneksi en siis ole ajatuks...

Minulta kysytään usein vihjeitä Tšekin matkoille. Niissä tilanteissa en oikein tiedä, mitä sanoa. Omat matkani, mielestäni parhaat matkat, teen paikkoihin, joihin pitää ajaa tällaisten kylttien ohi. Anna siinä sitten vihjeitä innokkaille turisteille, jotka haluaisivat nähdä "kaiken näkemisen arvoisen". Minulle tämä on näkemisen ja ennen kaikkea kuulemisen arvoista. Eikä siihen yksi viikko riitä; ei edes yksi ihmisikä, lähellekään. Eilen ajoin tällaisen kyltin ohi, pienelle sivutielle lähellä Klatovýa, tapaamaan 92-vuotiasta Františekia. Hän elää yksin mökissään, kuten hän taloaan kutsuu, melkeinpä keskellä metsää. Ympräillä ei ole tyypillistä kyläyhteisöä, paikka pitää todella tietää, jotta sinne osaa mennä. František ei ole kuka tahansa vanha paikallinen pappa, vaan vuosien 1948 ja 1956 välillä hän auttoi ihmisiä rajan yli, Länsi-Saksaan. Siksi halusin tavata hänet. Koko perhe vastusti vuonna 1948 valtaan tulleita kommunisteja aktiivisesti, joten tästä syystä Franti...