Tekstit

Näytetään tunnisteella Děčín merkityt tekstit.

Salaisen poliisin kätyri suojelijana

Kuva
Tänään kuulin vallan ihmeellisen tarinan vuoristokylässä asuvasta nuorehkosta miehestä, joka toimi siellä salaisen poliisin kätyrinä. Kaikki tiesivät, mikä hän on miehiään, mutta hän eli kylässä elämäänsä yhtenä asukkaana muiden joukossa. Kylässä oli erään prahalaisen toisinajattelijan kesämökki, ja yhtenä loppukesäisenä iltana toisinajattelija istui kylän kapakassa. Siinä istuivat saman pöydän ääressä salaisen poliisin ilmiantaja ja toisinajattelija. Elettiin 1970-luvun alkua, elokuuta. Toisinajattelija tuli sanoneeksi: "Olen lähdössä  huomenna Prahaan." Tähän ilmiantaja: "Älä lähde vielä, odota, että 21. päivä menee ohi." (21.8.1968 Varsovan liiton joukot miehittivät Tšekkoslovakian) Toisinajattelija: "Miksi?" Ilmiantaja: "Turha sinun on esittää yllättynyttä. Me tiedämme kaiken, mitä te suunnittelette. Teidän on tarkoitus järjestää mielenilmaus 21. päivä. Me tiedämme myös, ketkä siihen aikovat osallistua. Sinua ollaan rautatieasemalla vastas...

Děčínin nälkäkivellä ja vähän muuallakin

Kuva
Děčín on pieni kaupunki Sudeettimaalla, Elben rannalla. Yksi tutkimukseeni liittyvistä henkilöistä, Fran tišek asui siellä 1930-luvulla ja joutui pakenemaan Prahaan, kun Saksan annettiin miehittää Sudeettialueet. Tästä syystä halusin käydä paikan päällä, vaikka oikeastaan tuo aikakausi ei liity tutkimuksessa rajaamaani aiheeseen. Jostakin syystä tutkimuksen rajojen yli on mukava hyppiä, ja sitä paitsi silloin, kun käy jollakin paikkakunnalla muuten vain, voi löytää jotakin kiinnostavaa kuitenkin. Niin kävi tässäkin tapauksessa. Vasta  Děčíniin saavuttuani rupesin katselemaan, mitä muita nähtävyyksiä olisi tarjolla kuin museo, jonka olin päättänyt käydä katsastamassa. Kävi ilmi, että Elben rannan vanhin ja tunnetuin nälkäkivi on juurikin  Děčínissä. Se tulee näkyviin, kun vesi laskeutuu tarpeeksi matalalle, ja kuivat vuodet on kaiverrattu kiven kylkeen. Viimeisin huomaamani vuosiluku oli 1990-luvulta, mutta kai tämäkin vuosi kiveen vielä kaiverretaan. Pysäyttäväähän täl...