torstai 23. kesäkuuta 2016

Savihevonen ensimmäisestä tasavallasta

Sain eilen merkillisen, hyvin koskettavan lahjan yhdeltä Sachsenhausenista selvinneeltä, joka pyysi, että kävisin siinä Terezín-näyttelystä, josta pari päivää sitten bloggasin.  Nimittäin savesta tehdyn koristeen, joka on hänen lapsuudessaan ollut heillä aina joulukuusessa. En ole asiantuntija, mutta tämä näyttää minusta kotitekoiselta koristeelta, luultavasti ensimmäisen tasavallan ajalta.


Toisinaan toivon, että esineet voisivat puhua. Tuntuu kummalliselta, että vuosikymmenet ja -sadat vierivät, mutta jotkut aivan arkiset esineet ovat ja pysyvät, kestävät läpi useampien ihmisikien. Tämän savihevosen kautta voin koskettaa sellaisen perheen elämää, jonka isä oli Itävalta-Unkaria palvellut virkamies. Voiko tällaista aikahyppäystä edes ymmärtää?

Asiasta vielä vähän toiseen, kaunis oli Praha viime yönä ratikan ikkunasta katsellessa.

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Terezínissä lentelevät haarapääskyt

Alkuun pieni opettavainen tarina siitä, miten kuuluisi kohdella toista ihmistä. Lähdin sunnuntaina kahden ystävän kanssa käymään Terezínissä. Sovimme, että he hakevat minut kyytiin yhdeltä tietyltä Mäkkäriltä kaupungin rajalta. Sinne pitäisi päästä metrolla helposti.

No, teoriassa kyllä, käytännössä piti ylittää moottoritie. En kerta kaikkiaan keksinyt, mistä tunneli menee, eikä paikkoja tässä maassa muutenkaan merkitä erityisen hyvin. Sunnuntaiaamuna ei juuri kulkijoita ole, joten ei ole paljon keneltä kysyäkään. Olin mielestäni kiertänyt risteyksen kaikki mahdolliset kolkat ja päätynyt aina umpikujaan. Pian olisin myöhässä ja yhä vain sakkailemassa moottoritien ja rampin välisessä oudossa epätilassa.

Lopulta kohdalle osui KFC, jonka ulkopuolella oli pöytiä pyyhkimässä ehkä 16-vuotias poika. Selitin tilanteen hänelle, ja hän sanoi, että Mäkkärin kulmille menee itse asiassa ylikulkusilta, hänpä lähtee näyttämään. Mutta ota ensin juoma, talo tarjoaa.

Niinpä ei tarvinnut janoisena kulkea kohteeseen. Ehdin ajoissa ja piti oikein kuva ottaa siitä, kun join kilpailijan juomaa Mäkkärin pihassa. Ihan vain symbolina sille, että näin minun pitäisi myös osata kohdata muut ihmiset.


Mitäpä itse Terezínistä voisi sanoa muuta kuin samaa mitä keskitysleireistä yleensä. Pysäyttävä paikka aina vain. Tällä kertaa menin ihan vain siksi, että halusin nähdä saksalaisen valokuvaajan Stefan Hanken näyttelyn KZ überlebt, joka koostui leireiltä selviytyneiden muotokuvista. Mukana oli muutama tuttukin. Tässä esimerkiksi Operaatio Bernhardista tuttu Adolf Burger. Lasken tutuksi, koska hän on lähettänyt minulle terveisiä, vaikken ole henkilökohtaisesti häntä tavannut. Burger elää yhä Prahassa, täyttää pian 99 vuotta.



Tässä on taas kuva selviytyjästä pitelemässä leirialueelta ylösnostettua kiveä. Siksi ylösnostettua, että alueella oli menossa arkeologiset kaivaukset.


Ja professori Jan Šabršula, ystävä, jonka niin nopeasti menetin, halusi tulla kuvatuksi kirjoituskoneensa kanssa. Tällä hän naputteli lähes kaikki tekstinsä elämänsä aikana.


Noin muuten, ei minulla ole oikein mitään uutta sanottavaa tästä aiheesta. Mutta sen voin vielä mainita, että rakennuksissa, joissa kerran kidutettiin ihmisiä niin hirveillä tavoilla, etten edes yritä sitä ymmärtää, pesivät nyt haarapääskyt, nuo kesän- ja onnentuojat.


Yritin ottaa kuvia vähän lähempää ja enemmänkin, mutta vanhemmat hermostuivat siitä todenteolla!