perjantai 20. huhtikuuta 2012

Jan Palach metaforana

Olen ollut pienessä leikkauksessa tällä viikolla, ja särkylääkehuuruissa ei kirjoittaminen oikein luonnista. Piti tätä aihetta pohtia jo aiemmin, mutta elämä sujuu niin paljon hitaammin, kun ei ole täysissä voimissa.

No, joka tapauksessa, tällä viikolla muistaakseni Tiistaina oli jommassa kummassa iltapäivälehdessä Anja Snellmanin kolumni, jonka otsikko oli suurin piirtein: Jan Palach in memoriam. (Voi olla taas, että särkylääkkeet vaikuttivat muistiini eikä siellä ihan niin lukenut, mutta jotain sinne päin se oli.) Rupesin siinä kiinnostuneena lukemaan, mikään vuosipäivä ei pitäisi olla ainakaan, koska Palach teki epätoivoisen tekonsa tammikuussa 1969. Teksti koski sitten näitä arabikevään rohkeita kansalaisia, joista joku nuorukainen on päätynyt myös polttoitsemurhaan.

Todella vähän tuntuu maailmassa mikään muuttuneen. Kylmä sota kun päättyi, sitä eli sellaisessa toivossa, ettei koskaan enää tarvitsisi kenenkään uhrata itseään epätoivoisena tekona. Miten naiivi ja Eurooppa-keskeinen sitä olinkaan.