Aika, tuo vihreä hirviö
Tänään liikuskelin Prahan linnan liepeillä ja läheisellä ratikkapysäkillä pysähdyin ihastelemaan sitä, miten nätisti oli jätetty apilaa kasvamaan. Ratikat ikään kuin kulkivat kukkaispellon läpi, vain raiteilta ne oli leikattu pois. Mutta sitten kauhukseni huomasin vihreän hirviön, joka leikkasi myös raiteiden vierustoja. Jokin palanen minussa jäi suremaan katkeilevia apiloita. Hetken mietittyäni ymmärsin surevani oikeastaan sitä, miten kaikki katoaa. Vihreä hirviö on aika, joka niittää pois ihmiset, jotka vielä muistavat jotakin omakohtaisesti. Sachsenhausenin selviytyjiä on noin 1200:sta jäljellä enää seitsemän. Näitä opiskelijoita siis, joita minä tutkin. He ovat viimeisiä, jotka muistavat toisen maailmansodan aikuisen näkökulmasta, ainakin suurin piirtein aikuisen. Leikkuri kiertää ja mutkittelee, tulee lopulta meistä jokaisen kohdalle, minunkin. Letnán puistossa, metronomia katsellessani tulin siihen tulokseen, että aika tehdä, toimia, puhua ja kuunnella on nyt. Se...